sunnuntai 2. syyskuuta 2012

- Nukkis-Ystävien elokuu ja toukokuu
- Dh-Friend's August and May

 Elokuun viimeisenä viikonloppuna NUKKIS-YSTÄVÄT avasivat kerhokauden.
Olipa mukava tavata kaikkia kesän jälkeen. 
Uusia kerholaisiakin oli löytänyt paikalle. Ü

Aloitimme kerhon kahveilla...kuinkas muuten, ja päivitimme kesän tapahtumia.
 TIINAn ja
 SAARAn 'markkinapöydissä' 
vierähti aika niin sujuvasti, että meinasimme ihan unohtaa päivän teemamme,
eli 'nopeatekoisten' pönttöuunien valmistuksen.
Lopulta osa porukasta alkoi askartelemaan keskeneräisten töidensä parissa.
Ne, joilla kaikki työt tehdään heti valmiisi asti ;DDD ryhtyivät rakentamaan uuneja.
 Kun läksimme kerhosta taisimme todeta, että kukaan ei saanut tällä kertaa valmiksi mitään. ;D
Lupasimme tuoda valmiita töitämme,
eritysesti 'nopeatekoisiapönttöuuneja',
näytille seuraavaksi kerhokerraksi. (Paineita..;D)
 Nyt kun kerhosta on vierähtänyt viikko, nopeatekoinen pönttöuunini on melkein valmis. (HuH.. :D)
Uuni projekti kuitenkin jatkuu vielä... Rauha ja Ilona ovat vasta rankametsässä...
Ü
Keskeneräisistä projekteista tuli mieleeni kerhomme kauden päätöskerta viime keväältä.
Teemana oli minileipominen fimosta.
Leipomisniksejä oli meille antamassa Elise ja Feliziina.
 ISO KIITOS
 leipurimestareille, vielä näin jälkikäteenkin.
Minun leipomuksistani tuli tämännäköisiä.
Jatkossa leipomisohjeet etsitään Söpökadulla
Possu Ponnekkaan kaupasta hankkimastani reseptikirjasta
ja valmiit herkut nautitaan Pore Siman kanssa.
Ü
Seuraavaa kerhokertaa odotellen, laitan kaikille 
SYYSTERVEISIÄ!

36 kommenttia:

  1. Heh nopeatekoisia! :) Onpas sulla hienot uunin luukut! Mullakin pönttis on melkein valmis, mutta sen luukut ei pysy kiinni ja sisäosa puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minustakin luukuista tuli ihan hyvät...varsinkin kun ei koske niihin. ;DDD Saranat ovat meinaan hivenen löysän sorttiset...

      Poista
  2. Kertakaikkisen komea uuni! Ihanat nuo matalapaineen jäljet, eli tummuneet luukkujen yläpuolet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi mennä muurarilta hormi vinksalleen.;D
      Pelti- ja maalaushommatkin on vähän niin ja näin. Johtusko siitä uunin 'sydämestä'? ;D

      Poista
  3. Pönttöuunistahan tuli hieno, ei muuta kuin tulta pesään...

    VastaaPoista
  4. Привет!
    Печь получилась замечательная. Совсем, как натуральная. Даже следы дыма!
    Татьяна

    VastaaPoista
  5. The little pagoda is beautiful and the food always welcome :D Your furnace looks great. Are the cakes real ? either way they look yummy :)
    Hugs Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maria for your kind words! My furnace is not ready yet..it still needs something. But I am happy to the result so far. :-)
      And yes, you the sweetest Maria, they are mini cakes. :D

      Poista
  6. Que bonitos trabajos y que afortunada eres en poder reunirte con las chicas del club!
    Un abrazo
    GRACIAS por no tener palabra de verificación

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gracias! Estoy muy contento de que gozamos del club.
      Besitos

      Poista
  7. Wow, you've been making some wonderful things at your club Piikko!! I love your cakes they're amazing and the furnace is wonderful too!!
    hugs Vicky xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Vicky dear!
      Your visits and words are always making me happy! :-)
      Hugs!

      Poista
  8. Oh!!! Que buen trabajo,la pagoda es preciosa,un abrazo.Rosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gracias Rosa! Estoy muy alegro por tu visita!
      Abrazos!

      Poista
  9. Great to have a club to share ideas and various things. Cool the oven, I like it. The cupcakes are very cool, I love its color! Kisses and happy week!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola Paky!
      You are right, I'am very happy that we have our mini club. It is a lot of fun. I am glad to hear that you like my works. :-)
      Besos y abrazo enorme!

      Poista
  10. Great work. I like the little pagoda.
    Kiss Faby

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank Fabiola! I also love the pagoda. You know..I can also put a light inside! Tiina is very talented ceramist!!!
      Hugs!

      Poista
  11. Todella hieno uuni ja leipomukset on herkullisia ja tuosta reseptikirjasta löytyy varmaan maittavia ohjeita :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Uuni on vielä vähän kesken, mutta en malttanut olla näyttämättä. ;D

      Poista
  12. Kerrassaan hieno pönttöuuni:)
    Miten teit luukut,vai saako niitä ostaa valmiina?
    Mukavaa viikkoa:)
    -Tarja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luukkuja saa varmaan valmiinakin, mutta nämä on tehty ohuesta aaltopahvista, ääriviivatarroista, helmistä, parista nepparista ja hmmm mitähän vielä... Saranat ovat ohutta muoviletkua ja naula. Ei kovin jämäkät, mutta aukeavat ovet kuitenkin. ;)
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  13. Beuatiful work (did you make it with your mini club?) The translator does not work very well: it does not translate many Finnish words into Dutch. Anyway wonderful miniatures, I LOVE the pagoda :D!
    Greetings, Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Ilona!
      Cakes and furnace are my mini club works.
      Croceries are made by Saara.
      I also love the pagoda which is made by my minifriend Tiina (tiinan-minit.blogspot.fi)
      Ilona, I'm very happy for your visit! Ü
      Sorry about the translator. :(
      Hugs

      Poista
  14. un bellissimo forno e anche la pasticceria è deliziosa!!!!
    Luisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grazie Luisa!♥
      It makes me glad to hear that you like my work. Ü
      HUGS!

      Poista
  15. mmmmh.... die Kuchen sehen sehr lecker aus. Und Euer Ofenprojekt ist doch gut gelungen.

    Liebe Grüße PuNo / Monika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Monika!
      Thank you for your nice words! :-)
      I'm very happy for your visit.♥
      HUGS!

      Poista
  16. Hola Piikko
    Muchas gracias.
    Enhorabuena por todas esas fantasticas miniaturas,
    besitos ascension

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De nada, mi amiga. I wish all my best to you.♥
      Gracias por tu visita Ascension. :-)
      Un abrazo

      Poista
  17. Bonito, muy bonito. Un saludo, Eva

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥