sunnuntai 21. syyskuuta 2014

-Aurinkoisia päiviä! -Sunny days!
-Saaralle terkkuja! :)

MOI! 
Pohjoisessa Suomessa on kuuleman mukaan satanut tänään lunta!
Täällä Keski-Suomessa olemme kuitenkin saaneet vielä 
nauttia aurinkoisesta syyssäästä.
Tosin, ensi viikoksi on luvattu viilenevää.

Rauhaa palelee ja värisyttää jo pelkkä ajatuskin jäisistä auton ikkunoista.
Jospa vähän siirtäisi syksyä ja lähtemällä reissuun...
Rauha ottaa matkalaukkunsa ja pakkaa tavaroitaan.
Villasukat näköjään tulevassa lomakohteessakin tarvitaan.
Isompi lompakko olisi myös mukava. Vaan nyt mennään pienellä.

Toisaalta Rauhaa harmittaa lähteä matkaan juuri nyt, 
kun hänen talonsa on valmistunut.
Mutta lähtee silti! :D
Muistoksi hän ottaa kännykällä muutaman kuvan talostaan koti-ikävää lievittämään
Oho, nyt taisi käsi vapista!
Mutta eiköhän kaikki suunnilleen näy?!
  
Laitetaanpa vielä valot päälle.
No, näkyykö paremmin?
Klikatkaa kuvan päällä, jos haluatte isommaksi kuvaa.
Click on photos to enlarge.
Jeps, ehkäpä Rauha jonkun viikon näillä otoksilla pärjää ilman suurta ikävää.
Ja-voi-hyvänen-aika-tavaton! 
Sittenhän aletaan melkein jo asettelemaan joulua!

Syysterveiset kaikille! 
Ja KIITOS jälleen
suuresti ihanista kommenteistanne edellisiin postauksiin. 
 
Kiitokset ja terkut Saaralle kauniista syyskranssista! 
 Kranssi oli arvonnassa yllätyspalkintona Saaran blogilla ja onni osui kohdalleni. :)
Heippa hei ja Adios!
See you soon and Hasta luego!
xxx
Rauha ja piikko

perjantai 19. syyskuuta 2014

-Makuuhuone -Bed room -Dormitorio

HYVÄÄ PÄIVÄÄ!
Tai 
HYVÄÄ ILTAA!
Missä päin maailmaa oletkin! :)
Ü
Nyt kurkistetaan Rauhan makuuhuoneeseen.
Tässä kammarissa nähdään vain kauniita, vaaleanpunaisia unia.
Vai mitä sanoo Rauha?
Onko makuuhuone oikeasti valmis, vai näkeekö hän unta?
'O-Ou! Oh my.. Oh my..
Se todella näyttää valmiilta!
O-Ou! Oh my.. Oh my.. Ooh!
Kuinka tämä voi olla edes mahdollista?
VALMIS?!'  
Ü
Ei ole unta! Valmis se on!!!
Makuuhuoneestakin löytyy joitain markkinoilta ostettuja esineitä.
Monia tavaroita olen hankkinut tai saanut miniystäviltäni.
Näitä olen esitellyt jo aikaisemmissa postauksissani.
Paitsi... Vaaleansininen tuoli! 
Sen olen saanut Vickyltä.  
Minusta se sopii täydellisesti Rauhan kammariin.
Kaapin päällä olevan Aurinkoinen-nukkekodin olen tehnyt  
Kirstu, nojatuoli ja sänky ovat oma tekemiäni.
Sydäntyynyn olen saanut nuorimmalta NukkisYstävältä.
Yhdessä välissä tyyny oli minulta hukassa.  
Oi sitä ilon hetkeä kun löysin sen taas!
Nyt tämä aarre on niin tallessa, että varmasti ei huku!
Terkkuja Pinjalle!
Jaahas, ja mitäs Lumi hommailee?
Nyt pois sieltä!
Makuuhuoneenkin rakentamisessa ja sisustuksessa oli monia vaiheita.
Aina en ollut ihan varma mitä olin tekemässä.
Sänkykin valmistui sivutuotteena,
kun oikeasti oli ovet ja ovenkahvat työn alla.
Mutta valmista tuli.
Nyt on aika 
kiittää!
KIITOS
ja HALAUS
perheelle, ystäville ja työtovereille 
tuesta ja ymmärryksestä...
KIITOS
ja  HALAUS
minikavereille ja blogiystäville 
avusta, vinkeistä ja kannustavista sanoistanne sekä kommenteistanne
  Aurinkoiseni rakennusprojektin aikana!
 ♥
THANKS... GRACIAS
and HUGS... y ABRAZOS
to my family, friends and workmates 
for being supportive and understanding...
THANK YOU... GRACIAS
and HUGS... y ABRAZOS
to my mini friends and blog mates 
for your help, tips and supportive words and comments
during the construction of my house Girasol!!
WE DID IT!
XXX
piikko

tiistai 16. syyskuuta 2014

-Olkkari -Living room

Nyt on Rauha päässyt olohuoneeseen asti.
Ja mitä sanoo Rauha olohuoneestaan?
 No, tämähän tiedetään jo: :D
'O-Ou! Oh my.. Oh my..
Se todella näyttää valmiilta!
O-Ou! Oh my.. Oh my.. Ooh!
Kuinka tämä voi olla edes mahdollista?
VALMIS?!' 
Rauhalla alkaa ihan päässä pyöryttää. Nyt pitää jo istahtaa ihmettelemään.
Lumi, Hannan kissanpentu tehtaalta,
on mielissään ja kehrää, kun näkee emäntänsä pitkästä aikaa.
Jaahas, vai tämmöseltä täällä nyt sitten näyttää!
 Tapettia tähän huoneeseen etsin pitkään. Sopivaa ei tuntunut löytyvän millään.
Tämä 'tapetti' löytyi Tilda-skräppikirjastani.
Nyt kun mietin, niin minusta se näyttää melko kivalta.

Aika monta työvaihetta tässäkin huoneessa nähtiin.
Olohuoneessa täysin ostotavaraa ovat vain ompelukonepöytä, pariovet ja maljakot.
Nojatuolit tein Marian kirjan ohjeella. 
Pönttöuuneja teimme Nukkis Ystävät-kerhossa ja
'Paimentolais'-matto on Toisen Siskon tuotos.
Lipasto on hankinta Turun markkinoilta. Käsityötä sekin.
Upeaa käsityötä ovat myös Tiinan virkkaamat torkkupeite ja Kaijan pitsiliina.
Seinällä on kerhokaveri Tiina J:n nikkaroima sisustuspeili ja 
Forssan markkinoilta hankittu ristipistotyö.
Kukkasia/viherkasveja olen kokeillut tehdä monenlaisia eri Tutorial/OHJEilla.
Ruusut ja 'yrittää olla'-pionit on mallailtu Léan kirjan ohjeella.
Kultaköynnöksen Tutorial/ohjelinkkiä olisi tarjolla TÄÄLLÄ.
Oh, and a cute little fairy on the table is made by sweet Maria I.
Luna koirakin haluaa jo tervehtiä Rauhaa.
Luna on tullut Söpökadulle Marulta Espanjan löytökoira-kodista.
Luultavasti Rauha tulee viihtymään olkkarissaan oikein hyvin.
Kunhan saa vielä tulet uuniin ja huoneen lämpimäksi,
 niin johan on mukava tuolissa rentoutua lehteä lueskellen.

MUKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!
HAVE A GREAT WEEK!
FELIZ SEMANA!

lauantai 13. syyskuuta 2014

-Keittiö -Kitchen -Kök -Cocina -Cuisine

Aikansa ihmeteltyään talonsa rakenteita ulkoa päin,
Rauha on astunut sisälle taloonsa. 
Talon huoneitten esittely alkaa alakerrasta, missä sijaitsee
KEITTIÖ.
Ja mitä sanoo Rauha keittiöstään? 
'O-Ou! Oh my.. Oh my..
Se todella näyttää valmiilta!
O-Ou! Oh my.. Oh my.. Ooh!
Kuinka tämä voi olla edes mahdollista?
VALMIS?!' 
Keittiöstä(kin) löytyy paljon omia tekemiäni tai tuunattuja tavaroita.
Kuvasta voi myös bongata monilta minitaitajilta saamiani, tahi hankkimiani tuotteita.
Kaikki on esitelty tekijöineen aikaisemissa postauksissa.
Jaa, paitsi upea rikkalapio ja harja setti! Se on Irma Salo tuotantoa.
Sekä Vickyn suloiset lusikkalaatikko ja puukulho. Joista lisää myöhemmin...
 ÜÜÜ
Keittiöprojektin vaiheita:
Aurinkoisessa on alakerran huoneen molemmilla sivuilla ikkuna.
Minä tukin vasemman reunan ikkunan kapalevyllä.
Keittiön tiskipöytä ja hella ovat Honkkarin valmissetistä tuunattuja
Pesuallas on hillo annosrasia.
Jääkaappi/Refrigerator on tuttirasia =>OHJE/TUTORIAL
Rauhan mielestä tämä on kiva kuva.
Ja niin minunkin mielestäni.
Tuohon pöydälle varmaan vielä ilmestyy jotain rompetta, 
kunhan rouva tutustuu lähemmin keittiöönsä.
ÜÜÜ
Minäpä lähden nyt tarkastelemaan Suureen maailmaan kolmea kukkapenkkiäni.
Aurinko paistaa ja minusta tuntuu,
että viime yön aikana on tullut taas asteen verran syksyisempää.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!
HAVE A LOVELY WEEKEND!
FELIZ FIN DE SEMANA!

maanantai 8. syyskuuta 2014

-Terveisiä Keuruun minileirikoulusta
-Greetings from Keuruu's minicamp

MOI! 
Viikonloppuna saimme nauttia ihanasta alkusyksyn auringosta.
Auringon lisäsi mieltä lämmitti hauska seura ja 
poskia kuumotti, enemmän tai vähemmän, minipuuhasteluun keskittynyt toiminta.
Vietin meinaan aikas mukavan viikonlopun Nukkekoti yhdistyksen järjestämässä 
minileirikoulussa Keuruun Riihossa.

Viikonlopun vieton aloitimme perjantai iltana jutustelemalla.
Lauantaina heräsimme ajoissa aamupalalle ja 
päivä täyttyi minipajoista, syömisestä (Nam!) ja ulkoilusta.
Iltapäivällä teimme pienen kävelynretken juuri avattuun näköalatorniin
 Illalla tietysti saunottiin ja istuttiin leirinuotiolla.

Minun osaltani viikonloppu kului nopsasti lähinnä surustellen.
Sainpa kuitenkin jotain näkyvää ja valmistakin aikaiseksi. 

Suskin pajassa teimme kukkalaatikoita. 
Hauska taas, kuinka erilaisia lopputuloksia tuli samalla ohjeistuksella.
Kuvassa Tiinan, Anitan ja minun laatikot. 
Arvaako heti mikä on minun?
Erjan pajassa teimme vanhoja kirjoja.
Tässä Erja neuvoo kirjojen valmistusta.
Erja oli tuonnut meille ihailtavaksi kirjoituspöytänsä. 
Taustalla näkyy innostumeita käsiä kirjansidonta puuhissa.
 Minä sain valmiiksi kolme kirjaa.
Kiitos pajojen pitäjille!
Myönnän avoimesti olevani hyvin tyytyväinen kaikkiin aikaansaannoksiini.
ÜÜÜ
Sunnuntai-iltapäivä ja eronhetki ryhmähaleineen tuli pikemmin kuin huomasinkaan.
 KIITOS
majoittajille, ruuantekijöille, järjestäjille 
ja kaikille mukana olleille!
Viihdyin!
Ensi syksynä uusiksi. Eikös niin?!
XXX
piikko

tiistai 2. syyskuuta 2014

-The Redraw - Uusinta arvonta

HI everybody!
How are you? I hope you are all well and happy!
I am doing fine. Just a bit busy...
Well, to tell you a truth... I am not busy. 
But there are many 'I should do' things waiting for me.
I feel very busy if I even think about all those things.
I do not want to feel busy! I do not want to think about those duties!
That is why I didn't come home straight away from work today.
I went to my sister's.
I don't need a reason to visit my sister's but this time I had one.
I needed an innocent child to make 
redraw of my Housewarming giveaway.
(The first winner didn't show up.)
But guess what happened!?
I couldn't find any little children in the house!
I can't understand... 
He was there just a while ago wearing diapers! 
But instead of an innocent child
  I found an honest and handsome young man 
who was more than happy to make the redraw.
This time the names were mixed in my sister's lantern.
The winner's name was pulled out in no time.
Ta-Daa!
The winner of my House warming giveaway is 
ÜÜÜ
Hannah, please send your contacts to my email  
pi.ha@hotmail.com
 Ü
Thanks and hugs to the auntie's little darling for the help.
I'll bring you a price (shaver perhaps?) next time I come see you. I promise!
Ü
I wish the very best rest of the week to everybody!
ÜÜÜ
PS. If I don't hear from the winner before Sunday 7.9.14 I'll make the draw again.