sunnuntai 21. syyskuuta 2014

-Aurinkoisia päiviä! -Sunny days!
-Saaralle terkkuja! :)

MOI! 
Pohjoisessa Suomessa on kuuleman mukaan satanut tänään lunta!
Täällä Keski-Suomessa olemme kuitenkin saaneet vielä 
nauttia aurinkoisesta syyssäästä.
Tosin, ensi viikoksi on luvattu viilenevää.

Rauhaa palelee ja värisyttää jo pelkkä ajatuskin jäisistä auton ikkunoista.
Jospa vähän siirtäisi syksyä ja lähtemällä reissuun...
Rauha ottaa matkalaukkunsa ja pakkaa tavaroitaan.
Villasukat näköjään tulevassa lomakohteessakin tarvitaan.
Isompi lompakko olisi myös mukava. Vaan nyt mennään pienellä.

Toisaalta Rauhaa harmittaa lähteä matkaan juuri nyt, 
kun hänen talonsa on valmistunut.
Mutta lähtee silti! :D
Muistoksi hän ottaa kännykällä muutaman kuvan talostaan koti-ikävää lievittämään
Oho, nyt taisi käsi vapista!
Mutta eiköhän kaikki suunnilleen näy?!
  
Laitetaanpa vielä valot päälle.
No, näkyykö paremmin?
Klikatkaa kuvan päällä, jos haluatte isommaksi kuvaa.
Click on photos to enlarge.
Jeps, ehkäpä Rauha jonkun viikon näillä otoksilla pärjää ilman suurta ikävää.
Ja-voi-hyvänen-aika-tavaton! 
Sittenhän aletaan melkein jo asettelemaan joulua!

Syysterveiset kaikille! 
Ja KIITOS jälleen
suuresti ihanista kommenteistanne edellisiin postauksiin. 
 
Kiitokset ja terkut Saaralle kauniista syyskranssista! 
 Kranssi oli arvonnassa yllätyspalkintona Saaran blogilla ja onni osui kohdalleni. :)
Heippa hei ja Adios!
See you soon and Hasta luego!
xxx
Rauha ja piikko

18 kommenttia:

  1. Heippa! Näkemisiin sitten taas seuraavalla kerralla. Hyvä kun ymmärsi Rauha ottaa noita kuvia ...

    VastaaPoista
  2. Oi että on tunnelmallinen talo! Hienoja kuvia valaistuksen kanssakin!
    Mukavaa reissua...me nähtiin jo lumi maassa reissullaamme :)

    VastaaPoista
  3. Beautiful house and I love the lighting. Have a wonderful, safe trip!
    Hugs,
    Lisa

    VastaaPoista
  4. Voi että, miten pakahduttavan ihana aurinkoisesi on!!! Siinä on niin paljon asioita, joista haluaisin ottaa mallia, mutta kun oma ajatus menee jo jossain sfääreissä, niin asiat muuttuu monta kertaa tunnissa… :D

    VastaaPoista
  5. Eipä Rauha kauaa ennättänyt valmiista ihanuudestaan nauttia... mutta oikein hyvää matkaa Rauhalle ja toivottavasti johonkin oikein mukavaan paikkaan. Villasukista puhumatta.

    VastaaPoista
  6. Antoisaa matkaa ja tervetuloa takaisin kertomaan matkakuulumisia!

    VastaaPoista
  7. Peace's little red suitcase is gorgeous, as is her new house! Congrats on your beautiful win from Saara! xo Jennifer

    VastaaPoista
  8. Espero que tu viaje sea lo más agradable,llevas las fotos de esa casa tan bonita que te acompañará en los momentos de nostalgia,nos vemos pronto!!!!
    Besos.

    VastaaPoista
  9. Your house is so beautiful! And it is even better with the lights =) So cosy! Have a nice trip! (And the little suitcase is soooo cute and well made!)
    Hannah

    VastaaPoista
  10. The suitcase is very nice and the house is amazing.
    Have a nice trip!

    VastaaPoista
  11. Your house looks great with the lights on, Piikko, but without the lights too ;O!
    I wish you a nice trip wherever you'll go, but will you need warm socks....??
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  12. Congratulations on your beautiful win. The house looks magical all lit up. Very cute suitcase. Have a fantastic holiday.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  13. Ei ihme, että Rauhaa harmittaa lähteä noin suloisesta talosta. Aurinkoista matkaa :)

    VastaaPoista
  14. Thank you so much for showing us the complete house, it's fabuluous and even more with the lights on. It is such a great house that Nina and Lucie would love to visit your girls and see the pets. The suitcase is really good.
    Geneviève

    VastaaPoista
  15. Hi Piikko, the pictures off the house are soo beautiful, especially with the lights on, it looks very romantic:)
    Have a nice trip !

    Hugs Mieke xxx

    VastaaPoista
  16. Love seeing all the floors/rooms at once. The house is so tall and perfect. Everything is well coordinated! Happy Fall to you!

    VastaaPoista
  17. Have a wonderful Holiday Piikko!! Your house is magical!! Totally gorgeous!! Big hugs ♥ Vicky ♥

    VastaaPoista
  18. Ihanen aurinkoinen ja SÖPÖ on tämä talosi, tykkään.

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥