perjantai 2. toukokuuta 2014

-NukkisYstävien huhtikuu
ja nojatuoli kaksoset
-April of DH-friends and twin armchairs

HEPSKUKKUU!
Se on toukokuu!!! 
Puoli kuuta peipposesta ja västäräkistä vähäisen. 
Molemmat nähty, joten kesään vielä hetki.
Nyt odotellaan pääskystä, että päästäisiin nauttimaan somista kesäpäivistä.
Tänään, vappupäivänä oli kyllä vielä aika viileää. 
Jos olisin pääskynen, en vielä näille seuduille lentelisi.

Jokas tapauksessa, minä muistelen vielä menneitä tekosia viime kuulta.
Pormestarin nojatuolini on saanut sisaren.
Samalla kaavalla tein kuin ensimmäisen,
mutta ei näistä silti ihan kaksosia tullut.
Sisaria kuitenkin. :D
 Ü
NukkisYstävien 
huhtikuun kerhossa oli aiheena kuvan siirto.
Linkkaa TÄNNE 
löytääksesi kerhoilujuttua ja kuvansiirto ohjetta.
Kerhossa kokeiltiin menestyksekkäästi kuvansiirtoa tavallisella lakalla.

Minä löysin kätköistäni kuvansiirto-liimaa.
Liima on tosi vanhaa. 
Olen hankkinut sen messuilta jo paljon ennen mini harrastuksen alkua.
Päätin kokeilla josko saisin liimaa vielä purkista ulos. Sain!
Tulipa todistetuksi, mitään ei kannata/voi heittää pois!
 Eli liimaa puuvilla kankaalle ja laser printatun kuvan päälle. 
Materiaalit vastakkain ja kuivaus silittämällä leivinpaperin läpi. 
Kun kuivunut, kostutetaan ja hierotaan paperi varovasti pois.
Lopuksi hangataan kuvan päälle vähän kynttilää ja silitetään taas paperin läpi.
Valmis!
  Aurinkoiseni rakennusprojekti on hyvällä mallilla.
Ei valmis, mutta kuitenkin...
Tässä mallailen lattiaa. Miten onkin niin vaikea päättää lattioitten värit?
Koska kysymyksessä on Rauhan talo, 
niin nyt olisi mahdollisuus toteuttaa villeimmätkin ideat 
kaikista ihanista sisustuslehdistä.
Mutta... no joo..
koska loppupelissä tämä on minun taloni, 
niin taidan laittaa nyt jotain ihan mitä vaan ja sitten, jos siltä tuntuu...
 vaihdan mieltä!
Ü
IHANAA TOUKOKUUTA KAIKILLE! 
ENJOY MAY!

12 kommenttia:

  1. Lovely room! The armchairs are amazing! The blanket is beautiful and the rug is perfect!

    VastaaPoista
  2. Everything looks so gorgeous together. Beautiful work, Piikko! xo Jennifer

    VastaaPoista
  3. Piikko, your arm chairs are wonderful, as the whole room and dollhouse are :D! I think the technique for making this rug is fantastic, although I couldn't read exactly how you did it (bad translator :( )....Thank you for the link, it was an extra help for me. Yes I know, my knowledge of the Finnish language isn't that good ;)!
    Here in The Netherlands the nature is a month ahead, because we totally had no winter. But I also haven't seen swallows yet, I'll warn you if I do, okay ;)!?
    I wish you a lovely weekend en week on top!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Piikko! Thank you for your lovely comment on my blog :D!
      I just want to say that the swallows are arrived here in The Netherlands. I have seen them a few days ago for the first time of this year. They are so beautiful in their flight through the air with open beaks to catch flying insects :D!
      Hugs, Ilona

      Poista
  4. Your armchairs looks wonderful and perfect in this room.

    VastaaPoista
  5. I do love those chairs. The contrast of the red and white gives a formal yet comfortable look. Thank you for the tip on the image transfers. The rug looks wonderful and the colors are so pretty.
    Have a wonderful weekend!
    Lisa

    VastaaPoista
  6. Your rug and chairs are perfect in this room. I love your rug. The colours are very pretty. Fantastic work :)
    Hugs Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank youuu!
      The rug is laser printed picture from www.
      I think it is 'GreenGate' but I am not sure.

      Yesterday I painted the floors. I will show them to you later... :)

      The crocheted blanket is gift from Tiina H. I also think it's very beautiful.

      Hugs!

      Poista
  7. Huone näyttää kivalta noiden tuolien kanssa. Kiitos matonteko-ohjeesta! Tuota pitääkin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  8. What to say except I love it. The colour and design of the pattern is gorgeous, the armchairs great. It makes a wonderful room.
    Geneviève

    VastaaPoista
  9. ♥♥♥♥♥♥
    Looove the armchairs! The rug is so lovely :)
    Hug!
    Marina

    VastaaPoista
  10. Upeita pormestarin tuoleja. Ja niin ihanalta vaikuttaa aurinkoinen, mukavaa käydä seuraamassa edistymistä.

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥