maanantai 12. toukokuuta 2014

-Nekon 2-v synttärit ja kevään kukkasia
-Neko's second birthday and spring flowers

 MOI!
NEKO on täyttänyt tämän kuun alussa KAKSI vuotta.
 Hänestä onkin jo kasvanut hyvin miehekäs ja reviiritietoinen kissa. 
Ikkunan takaa on hyvä pullistella ohi kulkeville koirille, 
linnuille ja tuulessa lentäville puunlehdille. 
Paksua häntää näytetään pääasiassa kuitenkin noille riiviömäisille, 
tiluksille tuleville naapurin turpeille kolleille.
 Tässä Neko vartio pihapiiriään. 
Vai suojeleeko pöydällä olevia askartelu tarvikkeitani!?
Sehän on ollut hänen yksi tämän kevään tärkeimmistä tehtävistään.
Synttäri viikon kunniaksi kukkapenkkiinkin ilmestyi kaksi tulppaania.
Taitaa Neko ihailla niitä. :)
Neko on oppinut myös saamaan mitä tahtoo.
Jos huomiota ei tule tarpeeksi nopeasti, 
silloin esim. kiivetään keittiön kaapin päälle. 
(Lasimaljakot vaarassa. Ihmisissä havaittavissa nopeita liikkeitä.)
Tai sitten voi vaikka asettua minikasvihuoneen päälle loikoilemaan. 
Kyllä se yhden neljän kilon kissan kestää. 
Ei ole mennyt mökki vielä vinoon, ainakaan paljon.
Ja kasvit myös ovat jotenkuten koossa.
 Vapun tienoilla laitoin puutarhuri-Nekon avustuksella 
vanhat daalian juurakkoni kauppakasseihin kasvamaan.
Varret ovat kasvaneet jo pitkiksi. Aurinkoa odottelevat/tarvitsevat.
 Lämpiminä päivinä daaliat ovat ulkoilleet terassilla. 
Illalla olen nostanut ne sisään olohuoneeseen katsomaan telkkaria.
Eilen laitoin lisää juurakoita ruukkuihin. 
Ne lämmittelevät vielä olohuoneessa ikkunan edessä.
Loppukesästä näytän teille sitten
 kukkaloistoa näistä astioista ja kukkapenkistäni. :D
Tänä keväänä kukkapenkissäni kukkii 1 (yksi) narsissi.
Olen niin iloinen!
Tyttäreni laittoi kuvan koulumatkansa (Aberdeenissa) varrelta. :D
Olen niin iloinen!
Ü
IHANAA VIIKKOA KAIKILLE!
 
HAVE A WONDERFUL WEEK!
XOX

14 kommenttia:

  1. thank you for these beautiful photos, the daffodils are wonderful

    VastaaPoista
  2. So beautiful photos, have a nice week you too, a lot of hugs

    VastaaPoista
  3. Happy Birthday Niko! He is SOOOO Cute!!!!
    I LOVE the pictures! Wonderful kitty!

    VastaaPoista
  4. Beautiful pictures and Happy Birthday to Neko. He looks like a sweet kitty.
    Hugs,
    Lisa

    VastaaPoista
  5. Happy belated birthday, Neko :D! He is a naughty little chap.....he does remind me of a childrens book of Sven Nordqvist, the old man Pettson and Findus his cat ;)!
    Thanks for sharing the pictures, I hope to see your new flowers in summer, Piikko. Here, in The Netherlands, the flowers like tulips and daffodils are out of bloom since more than a month, while yours started to bloom now....
    Your daughter is very beautiful :D! Great that she has done her first year at the uni, congratulations.
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  6. Isot onnittelut Nekolle, teini-ikäinen jo :D! Minullekin muutama narsissi ja tulppu vielä tulossa möksälle... Onneksi ei myyrät ole syöneet ihan kaikkia!! Hauska idis nuo kauppakassit... helppo nostella ulos ja sisään.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut Nekolle ! ;) Komea ja söpö kissa! Kissat ovat niiiin ihania!
    Ja kukkaloisto on upeaa..

    VastaaPoista
  8. Onnittelut nuorelle miehelle!
    Mistä ohjelmista daaliat tykkää eniten?

    VastaaPoista
  9. muchas feliciades a Neko, esta precioso, y veo que es jugueton y muy movido , yo tambien tengo un gato igual , el mio se llama Ron , tiene 11 meses y es la alegria de mi casa

    besitos

    Mari

    VastaaPoista
  10. Thnk you for all these beautiful photos! Your cat has really grown. I like to see all your flowers and plants.
    Geneviève

    VastaaPoista
  11. Beautiful photos Piikko and happy Birthday to gorgeous Neko, he's looking so lovely!! Love and hugs ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  12. Happy Birthday to Neko. He's a beautiful cat and very photogenic. Your
    flowers too are very beautiful. Thanks for sharing the photos.
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  13. Happy 2nd birthday, Neko! He has a fun, naughty nature. :-) Your flower and kitty photos are gorgeous--thanks for sharing! xo Jennifer

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥