Olen joskus aikaisemmin kertonut haaveistani olla Fimo taiteilija.
Viime yrittämällä sain aikaiseksi muutaman kylpyankan.
Tarkoitus oli tehdä näköisnukkeja lapsistani.
Viikonloppuna löysin taas fimo-laatikkoni.
Tällä kertaa, edellisestä kerrasta viisastuneena,
aloin tehdä yksinkertaista teepannua.
Tarkoituksenani tehdä yksinkertainen teepannu.
YouTubesta löytyy
Joten siinäpä sitten istuin yhden illan tietokoneen äärellä fimojeni ja
uuden juutuupi opettajani kanssa muovailemassa.
Ensin sekoitin mieleistäni väriä. Halusin hyvin vaaleaa punaista.
Onnistuin!
Tosin sävystä tuli loppujen lopuksi 'Dusty Pink' nimistä.
(joojoo, pitäisi imuroida useammin)(vaan ei ehdi, kun pitää muotoilla teepannuja)
päädyin tekemään lisää astioita.
Viimeinen muotoilemani astia, kermakannu, joka oudosti on sokerikkoa pienempi,
onkin sitten värisävyä 'The even more dustier pink'.
Maalasin vielä pilkkuja ja ruusuja kippojen kylkiin.
En tietenkään peittääkseni pahimpia pöly kohtia,
vaan koska tykkään ruusuista... ja myös pilkuista.
En tietenkään peittääkseni pahimpia pöly kohtia,
vaan koska tykkään ruusuista... ja myös pilkuista.
Muistutan, että valmistettaessa tällaisia maailmaa mullistavia taide-esineitä,
kuten yksinkertainen teepannu,
ei tule käyttää sanontoja: 'vain pallo', 'pikku suikale', 'laitetaan vaan tuohon', jne.
kuten yksinkertainen teepannu,
ei tule käyttää sanontoja: 'vain pallo', 'pikku suikale', 'laitetaan vaan tuohon', jne.
Sillä Me, yksinkertaisten teepannujen aistikkaat luojat,
suunnittelemme, luomme, muotoilemme ja desingnaamme!
Ja valokuvaa varten käännämme desing-tuotteestamme esiin sen paremman puolen...
TERKKUJA!
Hi!
VastaaPoistaI love the color and the design of your teapots!
Hugs, Lina
It is so well done and you've got painted some very beautiful roses. It is a very nice piece of work you have done here. Beautiful work.
VastaaPoistaHugs
Wyrna
Aivan ihania :)
VastaaPoistaIhania! Todella kauniit värit. Voiskohan tuota ruusujen maalausta oppia meikäläinenkin... Laitetaan listalle "joskus vielä minäkin.."
VastaaPoistaThis is the cutest tea set I've ever seen! I LOVE it so much! Wow!!! You are really talented, Piikko! The colors, the roses, the polka dots, these would be perfect in Cupcake Cottage. I must get out my Fimo and try! Thank you for the beautiful inspiration. xo Jennifer
VastaaPoistaJaa-a. Tuopa design-astiat kerhoon niin katsotaan tuo väri vielä kohdalleen ...
VastaaPoistaVaan hienoja nämä kyllä ovat!
le quedo un conjunto de te muy bonito y alegre, ya es toda una artista con el fimo, seguro que consigue hacer mejores piezas con la practica.
VastaaPoistaun abrazo
Cute cute and lovely :o)))
VastaaPoistaSyötävän suloisia muotoilultaan ja väreiltään :) Kiitos linkeistä, tosin täytyy alkaa jostain vielä helpommasta fimoilut.
VastaaPoistaAivan hurmaavia :)
VastaaPoistaDesign astioita kannattaa tehdä toistekin!
:)
Söpöjä! Näitä varmaan tehdään kevään kerhossa :).
VastaaPoistaCongratulations!!! I love what you've just made, you did a great job. I love how you painted them. I'm sure you're going to make more minis with fimo.
VastaaPoistaHugs
Geneviève
Oi vau! Ihan kuin ne sellaiset yhdet ihanat astiat, joita on Sokoksella. :D Olen samaa mieltä kuin Minna - ehdottomasti kerhoainesta! Eikun opettamaan vaan. ;)
VastaaPoistaUpea astiasetti.
VastaaPoistaPiikko this is wonderful!! Totally amazing!!
VastaaPoistaI am so in love with your gorgeous teaset, You are amazing!!
Everything you make is so special and filled with happiness :)
Hugs ♥ Vicky ♥
Ihania, hyvin olet kyllä onnistunut näissä!
VastaaPoistaWow Piikko your teaset is wonderful. I love the colour and your painted roses are beautiful.
VastaaPoistaHugs Maria
voi miten söpöjä astioita :) juutuupi on hyvä opettaja, taidan kokeilla jollei fimoni ole jo ihan kuivuneet :D
VastaaPoistaHarmi, että heitin taannoin fimoni pois muutaman kokeilun jälkeen, kun näin hienoa olisin voinut tehdä;). Toisaalta, minulla oli vain mustaa, rusekaa ja valkoista... Tämä setti on todella hieno.
VastaaPoistaI love it!! Totally amazing!! I so delicate and cute teaset,congrats! Hugs
VastaaPoistaQue juego de te tan precioso,me encantan los colores y el diseño,muy,muy bonito!!!
VastaaPoistaBesos.
Hyvin oot onnistunut, hienoja ovat!!
VastaaPoistaIhania astioita!Ihanat värit!
VastaaPoistaUn precioso conjunto.
VastaaPoistaHas hecho un maravilloso trabajo!!!
besitos ascension
Lovely teaset! Beautiful colors.
VastaaPoistaMona
Привет!
VastaaPoistaЗамечательный чайный сервиз. Мне очень нравятся нарисованные розы!
Хорошей недели!
Объятья
Татьяна
Me gusta el diseño y el color que elegiste. Romántico y retro.
VastaaPoistaFanatastic tea set! I love the flowers!! It´s so cute!
VastaaPoistaGreetings
Melanie