sunnuntai 2. joulukuuta 2012

-Ensimmäiset luukut avattu!
-Himmeli-ohje/tutorial
-The 1st doors are now opened!

NK-Piirin kalenteriluukkujen availu alkoi tänä vuonna jo marraskuun puolella.
Ja jatkuu joulukuun loppuun asti!!!
rauhalta
Tänään piiriläiset avasivat minun 1. luukkuni, 
itse valmistamani 'himmeli-kitin'.
Laitoin kittini tarkoituksella eka luukuksi kolmesta.
Ajattelin, että piiriläiset näin ehtisivät valmistaa himmelinsä ehkä jo täksi jouluksi.
Minä avasin tänään Sarin yllätyksen, jota pidän vielä salaisuutena...
Tiina, Heliä ja TiinaTiitä
kiitän ensimmäisistä kalenteriyllätyksistä ja availun antamista jännityshetkistä. Ü
tiinalta
heliltä
tiinatiiltä
♥KIITOS♥
•••••••••••
Tässä vielä himmeli-ohjeita kaikille...
Kittini oljet, eli heinät, keräsin pellonreunasta viime syksynä mökillä käydessäni, 
mutta voihan himmelin tehdä esim. helmistä.
Tampereen käsityömessu ideana keksin, 
että ulos voisi tehdä tosi ison himmelin muovisesta sähköputkesta.
 Spray maalia päälle ja pieni kynttilälyhty keskelle painoksi.
Olisko hyvä idea? Hmmm... ;D
np1 himmeli
Kittiini mukaan pakatun himmelin teko-ohjeen/tutorial löysin TÄÄLTÄ.
Linkistä löytyy myös tietoa himmelin historiasta.

 Muistankohan väärin,
mutta kun pari vuotta sitten yritin löytää himmelin-ohjetta, 
semmoista ei meinannut löytyä mistään.
Nyt ohjeita on netti ja lehdet pullollaan.
Viime viikolla ohje oli paikallislehdessämme Keskisuomalaisessa,
samoin ohje löytyi uusimmasta monille tutusta Yhteishyvä-lehdestä.

Heiniä pätkiessäni mietin, että onpa hauska nähdä tuleeko näistä himmeleitä.
Ja minkälaisia? 
Tieten laskin oljet perushimmeliä varten, 
mutta voihan näistä tehdä vaikka vain yhden pienen kuusenkoristeen.
Tai voi lisätä koristeeksi pieniä helmiä olkien väliin.
Tai mitä ikinä kuka keksii....
Terkkuja, Saluditos,
piikko

17 kommenttia:

  1. Hello dears! Sorry for asking you to use BAD-BAD-BAD google translator. Again!
    Hopefully you've got a idea of my post with it
    or despite of it....
    HAVE A GREAT WEEK!♥
    Hugs, piikko

    VastaaPoista
  2. Kiitos terveisistä. Sinäpä keksitkin hauskan kitin ja olit kaukaa viisas, kun keräsit heinät talteen jo syksyllä. Kyllä kerhoilu vaan on mukavaa. Joskus ehkä vielä tulen teidän vieraaksi uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :-)
      Kuule, mua jänskätti tämä mun himmeli-kitti tosi paljon. Niin jotta tykkääkö vaihtokaverit... Ihan liikutuin, kun näin TIINATIIN himmelin hänen blogillaan. Lisäksi TIINA ja HELI ovat käyneet kommentoimassa nättejä sanoja. Oikeesti!♥!
      Ja hei, viikon päästä meillä on pikkujoulukerho. Tervetuloa!!!! TUU! :-)

      Poista
  3. Kivoja yllätyksiä olet saanutkin.
    Kiitos himmelin ohjeesta.

    VastaaPoista
  4. What wonderful advent gifts, Piikko! Congratulations and enjoy! What a fun game you are all enjoying--so many presents--wonderful! xo Jennifer

    VastaaPoista
  5. Congratulations on all your wonderful gifts. Enjoy your beautiful treasures. I love the straw decoration. You made it ?
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  6. Wonderful gifts, enjoy . I love those straw decoration, I ever would like to try to make some of these. Thank you for sharing the tutorial, Piikko!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  7. I have never heard of a himmel. What is it? Something for Christmas? Yours is amazing! I am go google and find out more.

    VastaaPoista
  8. The decoration is gorgeous Piikko and the gifts are all lovely!! It is so festive over here at Cute Street, I love it!!
    Hugs ♥ Vicky ♥

    VastaaPoista
  9. Minulla on myös kasa heiniä kerättynä himmeliä varten :) Saa nähdä saanko niistä mitään aikaiseksi mutta ainakin yritys on hyvä :) Tuo kittihan on joulukalenteriluukkuna aivan mainio idea, valmis kun on varmaankin melko mahdoton pakattavakin!

    VastaaPoista
  10. :D Mie oon tehnyt kaikkiaan 4 himmeliä ja onnistunut ne lähettämään ihan ehjinä perille! Tosin tuo himmelin teko ei oo ihan helpoimmasta päästä. Heinien kanssa voi olla pienoisia ongelmia, koska helposti halkeavat kun ovat kuivia. Ainakin itsellä oli, mutta eihän se sitä tarkoita että kaikilla olisi :)

    VastaaPoista
  11. Hei! Ihania lahjoja:) Himmelin oon tehny pari kertaa vuosia sitten kylläkin koossa 1:1 hauskaa puuhaa,mutta noin pienessä olis kyllä haastetta,noh ehkä joskus sitten:)
    PS. Laitoin nyt muutaman kuvan blogiini ja toimii;D Miia laitto kommenteihin miten teki,poisti kuvia ym.ym....en oikein ymmärä;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Kävinkin jo Mian ohjetta katsomassa ja aion myös kokeilla sitä. :-)
      Uskon kyllä, että jos olet tehnyt ison himmelin, osaat helposti tämän pienenkin. Ihan samanlailla se tulee. Luulisin...en ole koskaan tehnyt isoa. ;D
      Mutta osaat silti!!!! :-)

      Poista
  12. Kiitos MARIA ja ANJA kylävierailusta! :-)
    Olen tehnyt aikaisemmin muutamia himmeleitä. Aluksi en meinanut hoksata miten se kuutio muotoutuu, mutta järjestelmällisesti ohjetta seuraamalla pääsin lopulta jyvälle. Eihän se sitten niin hankalaa ollutkaan. Heinät voi kyllä kuivuessaan haljeta.
    Jossain on neuvottu pitämään olkia hetki vaikka kostean pyyhkeen välissä ennen kuin alkaa pujottelemaan.
    Jos vähän halkee, niin sitä vartenhan meillä on...liimaa. :)
    Ja vara(päreet)heinät.;)
    Kalenterivaihdossa sovimme, että yksi luukku voi olla valmis/kitti/omaa tuotantoa. Mä sitten kesällä keksin tämän. Mahtui myös sovittuun kolmen cm:n kuoreen. :-)

    Tehkääpä hienoja himmeleitä, joku oikein upea kruunu!
    Terkkuja!

    VastaaPoista
  13. SIRKKA♥JENNIFER♥MARIA♥ILONA♥SANS♥VICKY♥FABY

    KIITOS! Thank you so much for your sweet words.
    Thank you for being here sharing these days before x-mas with me.
    You are making this season so special and joyful! :-)
    Warm hugs!♥

    ps. Himmeli = Straw mobile is the traditional x-mas ornament. In the past two years these mobiles have made 'a come back' to the seasonal decoration.
    My mini mobile is made from hays.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for your answer, Piikko! I knew what "himmeli" is, because the word "Himmel" in the German language is the "sky" in Englisch ;) This old tradition also is known in the region where I live. Nowadays the straw weaving is only done by old farmers.
      Have a grat day!
      Hugs, Ilona

      Poista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥