torstai 18. helmikuuta 2016

Ready, steady... GO to the show!

Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttelyn 
avajaiset lähestyvät!

Espanjassa vietettyjen lomaviikkojeni jälkeen aika on rientänyt  
Edithin yksiön rakennustöissä todella nopeaan. 
Hänen huoneistonsa on yksi näyttelyyn tulevan kerrostalon osakkeista.
 Helpotuksesta huokaisten voin kertoa, 
että sain kuin sainkin asunnon valmiiksi ajoissa.
No, pientä viilausta ja hiontaa ehtii vielä tehdä. 
Jos tahtoo. Mutta ei ole pakko.
Edith on jo muuttanut uuteen kotiinsa..
Hänen viisi kissaansakin ovat kotiutuneet oikein mukavasti.
Rakennuspuuhista pahiten kesken oli keittiö ja valaistus.
Huoneistojen valaistus oli suunniteltu toteutettavaksi patterivaloilla,
joissa on ajastin.
Ensimmäisen kerran elämässäni tein 'sokeripala'-hommia. 
Oi, se tunne, kun valot syttyivät!!!
Tehtäväni tässä oli siis vaihtaa ajastin tavalliseen valosarjaan.

8.-luokkalainen sisarenpoikani oli 'hivenen' huvittunut onneni määrästä.
Tällaiset sähköhommat kun ovat muka aivan peruskauraa.
Hah, sanon minä!
Minä olen loistava sähkönainen ja suorastaan pursuan energiaa.
Joskus jopa niin, ettei yhtään jää jäljelle. :D
Keittiökin tuli lopulta valmiiksi.
Pitää ottaa huomioon, että Edith on vasta muuttanut.
Ei voi olettaa, että kaikki esim. taulut yms. olisivat samantein paikoillaan.
Asunto on kuitenkin jo hyvässä asumiskunnossa.

Nyt toivon, 
että huoneisto pysyy kasassa ja kiinnitetyt tavarat paikoillaan 
kuljetuksen ajan Tampereelle.
Luultavasti irroittelen liimaa, sinitarraa ja Tacky waxia
vielä monta päivää myös askartelupöydästäni.
Ja sormistani. Matosta. Kissasta. Hiuksista.

Olen nähnyt jonkin verran kuvia muiden näyttelyyn osallistuvien töistä.
Tiedän jo nyt, että näyttely tulee olemaan huikean hieno!
Tätä ei kannata missata!
Ü
Lauantaina vien Edithin asunnon Tampereelle.
Kuvia asunnosta, näyttelystä ja Espanjan lomastani on luvassa kevään mittaan.
Nyt kun rakennuskiireet hellittivät, niin paluu arkeen voi alkaa.
Ehdin rauhassa vierailla blogeillanne ja suunnitella seuraavia projekteja.
Ja ehkä siivota täällä kotona. :D
Ü
xox

12 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Onnea ja menestystä näyttelyyn☺

    VastaaPoista
  2. Wow, Edith's apartment looks fabulous and the lighting too. Great work, Piikko!
    I wish you lots of success for the exhibition!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  3. beautiful work, i like mini-house

    VastaaPoista
  4. The kitchen looks Fantastic!!! Great work with the lights too! Have fun with the Exhibition!!!
    I look forward to more pictures!

    VastaaPoista
  5. Edith's apartment is looking wonderful Piikko and the lights are amazing!! I hope you have a wonderful time at the exhibition!! Hugs ♥ Vicky ♥

    VastaaPoista
  6. Vau - maltan tuskin odottaa, että näen tämänkin tuolla näyttelyssä. Kahden viikon kuluttua suuntaan nokan kohti Tamperetta.

    VastaaPoista
  7. Edith's Home looks amazing. It looks so lived in and comfortable. I love the kitchen. Have a fantastic time at the show. I cant wait to see more pictures.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  8. Hieno keittiö! Onnea näyttelyyn!

    VastaaPoista
  9. Oh what a wonderful house! I love everything in it. I'm sure the show will be fun and this house a big attraction. Bravo for handling the lights. Now you are an electrician as well as "girl
    of all jobs".
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  10. Keittiö näyttää tosi kivalta. Ihanaa nähdä huoneistosi livenä ihan pian!

    VastaaPoista
  11. The kitchen looks amazing. I like the details.

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥