sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Turku, Part 1.

HEI
ja terveisiä Suomen Turusta!
(<=<=<= Google-translator)

Eilen aamulla me Sisarukset heräsimme varhain.
 Matkasimme neljä tuntia bussissa ja
 aamu kymmeneltä päädyimme sinne minne pitikin.
Turistiksi Turkuun.
Matkakohteemme määränpää oli
 Aboa Vetus ja siellä oleva nukkekoti-näyttely sekä myyjäiset.
Turun linja-auto asemalta läksimme kulkemaan kohti kohdettamme kartan avulla.
Heti ensimmäisessä korttelissa joku ohikulkija halusi katsoa karttaamme.
Huh, emme olleet ainoita harhailijoita vieraassa kaupungissa!
 Pienen matkan kuljettuamme tulikin ensimmäinen pysähdys. 
Mikä ihana kukka- ja nukkekotikauppa!
Ihailimme tovin ja toisenkin kauniisti somistettuja näyteikkunoita.
Turkulaiset nyt kertonevat kaupan nimen ja osoitteen. Kiitos! :)
(Miccishop (http://www.miccishop.fi/) Maariankatu 3 b)
Matka jatkui aamukahville mukavaan pikkukahvilaan.
Tarjolla oli vaikka mitä makeita herkkuja ja silmälle ruokaa. 
Meille maistui suolaiset lohipaninit.
Jatkoimme matkaamme suunnitellusti 
Sokos Wiklundin näyteikkunaa kohti.
Valitan seuraavien kuvien heikkoa laatua. 
Kännykällä jälleen kuvasin ja lasin läpi. Koitetaan kestää.
Wiklundin jouluikkuna on koottu yhteistyössä Aboa Vetuksen kanssa.
Etualalla on Merja Lintulan kaunis nukkekoti.
Nukkekodin yksi huone on ollut mallina ikkunan somistukselle.
Wiklundilta jatkoimme seuraavalle näyteikkunalle 
Cafe Elvinaan.
Raunistulan nukkekotikerholaiset ovat tehneet ison työn valmistellessaan
 hiirien talvi- ja joulutouhuja kahvilan ikkunoihin
 Tässä Saku Koivu joukkuetovereineen luistelee oikeasti jäällä.
Antero Juustokanta selostaa ottelua ja kuvaaja kuvaa lähetystä.
Lähetystä seurataan oikeasti livenä paikallisen urheilubaari Räpsän televisiosta.
Aivan huikean hieno näyttely!
Näyttelyssä oli niin paljon kivoja ja kekseliäitä yksityiskohtia, 
että kävimme katsomassa sitä vielä toistamiseen ennen kotimatkaa.
Kurkkaa lisää näyttelykuvia ja tarinaa mm. TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.
Päivä oli sateinen ja harmaa. 
Turussa ei ollut lunta. (Kuten ei ole meilläkään enää.)
Puolen päivän aikoihin olimme perillä kohteessamme.
Sisar siellä jo menee.
Tästä jatkamme ensi kerralla...
Ü

11 kommenttia:

  1. Ihania miniatyyrilöytöjä olette tehneet Turussa! Ja Aboa Vetuksen näyttely oli todellakin hieno!

    VastaaPoista
  2. Ihana matkakertomus Suomen Turun retkestänne ja kaikesta näkemästänne. Saapa nähdä millainen oli näyttelukokemuksenne mitä kaikkea ostoskoriinne löytyi.

    VastaaPoista
  3. Ooolalaa miten kauniita ikkunoita ja huikea näyttely! Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
  4. Hi Piikko! How nice that you've made a trip to Turku and thank you for sharing the pictures with us :)! The exhibition looks great to me, I especially loved to see those mice. What fun to see them, beautifully made and with great humor! I had to shiver when I saw that brave mouse, who took a bath in the cold ice water, but thankfully there's someone waiting for him with a warm and soft towel LOL ;)!
    I can't wait to read more about your trip to Turku and to see if you've done some miniature shopping ;)!
    Warm hugs, Ilona

    VastaaPoista
  5. Thank you Pirkko for sharing this lovely trip. Wonderful miniatures in Turku!
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  6. Eeeeihhh - justiin kun oikeen sydän sykki ja henki rupes salpaamaan... jatkuu huomenna!
    Rontti!

    VastaaPoista
  7. Mukavasti näyttää reissu sujuneen. Jatkojuttuja odotellen ...

    VastaaPoista
  8. Kiva kun kävitte! Se kukka-/nukkekotikauppa on Miccishop (http://www.miccishop.fi/), Maariankatu 3 b.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kiva retkipäivä.
      Siltikin, vaikka istuimme kahdeksan tuntia bussissa. :D
      Kiitos Miccishop-linkistä. :)

      Poista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥