sunnuntai 15. joulukuuta 2013

-NukkisYstävien joulukuu
-Dh-Friends December meeting

Tänään NukkisYstävät viettivät pikkujoulua.
Sen juhlistamiseksi olimme sopineet pienestä swapista.
Kerhoilun päätteeksi sitten annoimme ja saimme jouluyllätyksiä.
 Pikkujoulun kerhoaiheena oli himmelit.
Monta pientä himmeliä jo melkein valmistuikin. 
Ja kotona lopuun...vielä ehtii täksi jouluksi! 
Tai ainakin seuraavaksi. Ü

Koska minä olin tehnyt himmelini jo aikasempana vuonna,
askartelin tällä kertaa ihan muuta....
 Tämän päiväisestä joulukalenteri luukusta sain Mirelin tekemän leluvaunu-kitin.
Vaunu oli oikein mukava askartelu homma.
KIITOS MIREL!
En muistanut ottaa kuvaa tekemistäni vaihtolahjoista. 
Tuolla ensimmäisessä kuvassa kuitenkin näkyvät antamani 
essu, vispilä ja kelmutettu kakku.
Ne menivät arvonnassa Tiinalle.
Minä sain Heidin tekemän hienon ristipisto taulun ja patalapun. 
Sisar puolestaan sai Annen tekemän karkkipurkin ja kuusen.

Niin se taas meni NukkisYstävien syyskausi.
Kevätkautta odotellessa 
kiitän lahjoista ja seurasta sekä 
toivotan NukkisYstävilleni mukavaa joulua ja vuodenvaihdetta.

Nyt kuitenkin..
Iloista joulunalus aikaa kaikille! 
Ü
HAVE A GREAT WEEK!!! 
Ü

12 kommenttia:

  1. Hi Piikko! It looks like you have so much fun at your miniature club. I wish I could join you! Fantastic gifts and mini projects. These activities sure bring light to the dark winters! :-) xo Jennifer

    VastaaPoista
  2. It's lovely miniature you have made ​​and very fine gifts you received.
    Hugs
    Wyrna

    VastaaPoista
  3. Beautiful gifts and projects.
    Greetings, Faby

    VastaaPoista
  4. Hi Piikko! How lovely that you can join a miniature club and have so much fun together! You have got some fantastic gifts and the swaps are great, enjoy it all!
    I wish you a nice Advent time and cosy days with Christmas!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  5. Hieno tuli sinun vaunustasi :) Kiva kun tykkäsit. (Vähän pelotti, osaatteko tehdä pelkän kuvan perusteella)
    Tänä vuonna on ollut oikein kauniita ja hienoja pikkupaketteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva 'projekti'.
      Ja aivan samaa mieltä olen kanssasi. TänäKIN vuonna on ollut oikein kauniita ja hienoja pikkupaketteja. :)

      Poista
  6. Ihanaa joulua vielä tätäkin kautta, nähdään ensi vuonna taas! :)

    ps. Himmeli on valmis. Hih.

    VastaaPoista
  7. Hi Piikko, you realy have much fun at your miniature club, I also wish I could join you, because it is so much nicer to work on miniatures together !
    What lovely presents you all made :)
    Enjoy them .........:)

    Hugs Mieke xxx

    VastaaPoista
  8. I am glad that you enjoy much in your miniatures club. The minis are very nice and original! From my heart I wish you a Merry Christmas, and I hope you enjoy with your loved ones! Hugs and Kisses

    VastaaPoista
  9. Hola Pikko
    Enhorabuena por todas esas preciosas minis.
    Espero que disfrutes de unas fantasticas fiestas!!!
    besitosascension

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle Piikko
    ja
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥