sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Dh-Friends club meeting - Easter time
NukkisYstävien kerho - Pääsiäinen

Viikko sitten NukkisYstävät 
kokoontuivat vääntämään rautalangasta munakoreja. 
Ohjetta ja mallia katsottiin Nukkekotiyhdistyksen lehdestä nro 1/2011.

Minun munakoristani tuli niin suuri, että se on sopiva vain strutsin munille.
Tai ehkä korini onkin kokoluokkaa Pääsiäis-kukko!? ;-)
Kotona yritin uudestaan, ja sain kuin sainkin tehtyä hieman pienemmän korin.
No, kolmas kerta toden sanoo. 
Täytyy vielä joku kerta yrittää, josko onnistuisin punomaan 'oikean' kokoisen.
Tällä kertaa, kun kerran on kevät ja pääsiäisaika,
 munakorini joutuivat muninta käyttöön.
Virpomisoksat ja kukat ovat viimevuotisia tekosiani.
Kanat ovat Doloreksesta.
Tänään meillä on ovikello soinnut muutaman kerran. 
Ovella on ollut isoja ja pieniä noitia sekä yksi Spiderman virpomisoksineen. 
Kaikki lausuivat lorut reippaasti ja kiittivät saamistaan karkeista.

Tulipa mieleeni oma pikku pupujussini 11 vuoden takaa.
Nyt se loikkii  jo (melkein) omia polkujaan, eikä sille tarvitse enää piirtää viiksiä.
 Ne kun ovat sillä nykyään omasta takaa.

ILOSTA PÄÄSIÄISTÄ!
HAPPY EASTER!
FELICES PASCUAS!

11 kommenttia:

  1. Söpöjä ovat kaikki, niin pääsiäistä enteileviä :)

    VastaaPoista
  2. Teehee, she is one cute chick :):) or kitty :):). Easter is great fun where you live :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sans...bunny!:D HE was the easter bunny! :DDD
      The photo is taken eleven years ago and my son was ten years old by that time.
      I am sure he loves me even more now when
      I show this photo to you. ;D
      But believe me... he got a lot of candies from neighbors because of his costume. :)

      Poista
  3. Happy Easter to you and your family!
    I love your baskets with the hen. It's alovely picture of your son.
    Geneviève

    VastaaPoista
  4. Kiitos Piikko! Sait taasen hymyn kasvoilleni kun näitä sun juttuja luen :) Korit on oikein söpöjä ja asetelmat hienoja. Suloinen kuva myös sinun omasta pääsiäispupu-pojastasi :)

    VastaaPoista
  5. Mukavaa Pääsiäistä myös sinne!

    VastaaPoista
  6. Hi Piikko, these wire baskets are beautiful, I really love the design! The Easter Bunny with the big smile is so adorable :D!!
    Happy Easter to your family and you!!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  7. Happy Easter Piiko, love the picture of your son! And the baskets are sooo adorable :D
    Hugs Jollie

    VastaaPoista
  8. As cestas são lindas!
    Eu adorei o 'pequeno coelho'. ;)

    VastaaPoista
  9. Gosh sorry Piikko I must have missed this post. Your baskets and chicks are wonderful. Beautiful picture of your Easter Bunny son :)) You have won a little gift on my giveaway please send me your address. I tried your email but it fails :( my email is mariaisnuts@yahoo.co.uk Congratulations thank you for taking part.
    Hugs Maria

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥