sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nukkis-Ystävien helmikuun kerho
ja viikonlopusta
DH-Friends February's meeting
and about the weekend

Nukkis-Ystävien helmikuun kerhoaiheena oli
'valtoimenaan lamoavia viherkasveja'
edellisellä kerhokerralla tehtyjen kukkapylväiden päälle.

Tänään, sunnuntai iltapäivänä Ystävät ahersivat
 istutuksiensa parissa hyvin keskittyneesti.
Tsori, jos toistan itseäni, mutta kylläpä oli taas mukava kerhoilla!
Kerholaisten viherkasvi näyttely löytyy TÄÄLTÄ.

Minä sain oman 'kultaköynnökseni' lakkausta ja multaa vaille valmiiksi.
Kasvini tein maalarinteipistä ja kukkalangasta.
Ruukkuna on hammastahnatuubin korkki.
Meillä oli kerhossa myös pikkuinen swappi. 
Minä sain Tiina J:n tekemät virkatut sisustuskorit ja ristipistoin tehdyn seinävaatteen!
KIITOS TIINA!
Ü
Lauantai päivänä harrastin hieman ulkoliikuntaa.
En tietenkään pelkän lenkkeilyn vuoksi, vaan ihan oikean päämäärän.
Ensimmäinen etappi oli Toivolan vanha piha,
tuo kaupunkimme tämänhetkinen 'must' käyntipaikka.
 Lähestyessäni rakennuksia huomasin heti 
katon reunasta roikkuvat valtavat jääpuikot.
Katso TÄSTÄ!!! mitä noille jäätikareille tapahtui seuravana päivänä. HUI! :)
Ja tässäpä syy tämän kertaiseen Piha-vierailuun.
Annelin Nukkekoti-näyttely
Vanhan Synnytyslaitoksen Salissa 12.2-16.3. 2013
Ü
Seuraava etappi oli siirtyä ihastelemaan ystäväni mini-ihmisen kasvua ja kehitystä. 
Voi Ihme ja Ihanuus!
Kyllä siinä väkisin tulee omien lasten vauva-ajat mieleen, 
kun pitkästä aikaa pitelee pientä ihmistä sylissä. 
KIITOS kyläpaikkaan espressoista, MC-kakusta ja siitä, että 
ulkoilutitte minua vielä lisää!
Ü

MUKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!
Kevättä kohti mennään.

10 kommenttia:

  1. Привет!
    Замечательные растения и прекрасные подарки!
    Сосульки Ужасные!!! Береги себя!!
    Объятья
    Татьяна

    VastaaPoista
  2. Hi Piikko! First of all, my compliments for the picture on your header of the blog: the clothes of your dolls: magnificent!!
    The plant you have made is wonderful and the swaps too. I love that embroidery work on the wall. Those icicles seems very dangerous, but I have seen they are removed now ;).
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  3. Hi Piikko your plant is beautiful. I love your swaps the baskets are lovely and the wall hanging is wonderful. Great picture of the
    icicles :)
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  4. Hola Piikko, que preciosa esta la planta y los cestitos y el colgante de la pared bordado son una maravilla!!!!
    Impresionante la foto de los carámbanos!!!
    Besitooos y feliz semana.

    VastaaPoista
  5. Wow, Piikko! Your pathos plant is really gorgeous! It looks very realistic! xo Jennifer

    VastaaPoista
  6. Very beautiful embroidery. I love your delicate crocheted baskets.

    Hugs
    Wyrna

    VastaaPoista
  7. Very nice mini. I like the plant.
    Bye Faby

    VastaaPoista
  8. Hello Piikko,
    That plant is amazing you are so good at making mini plants!! And the swap gifts are wonderful too!! Hugs ♥

    VastaaPoista
  9. Me encanta esa foto de los carambanos......que frioooo!!!
    Enhorabuena por esas preciosas miniaturas.
    besitos ascension

    VastaaPoista
  10. Great plant, great work! And that wall hanging, wow!
    Mona

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥