maanantai 30. heinäkuuta 2012

Forssa 2012

Lauantaina päivällä 'kahden siskon kerho' lähti ajelemaan kohti kesän kohokohtaa, eli
Hotelliyön ja kunnon aamupalan jälkeen olimmekin sunnuntai aamuna 
vetreänä ja hyvässä iskussa odottamassa markkinapaikan ovien avautumista.
Iloisissa ja tiivissä tunnelmissa aloimme heti sisälle päästyämme tekemään ostoksia.
Ü
HANNAN eläinvalikoimasta valkoinen kisu halusi heti muuttaa meille.
 Terkkuja Hannalle! Miau!
 Ü
SAARAN pöydässä oli tarjolla kaikkea tarpeellista.
Hyttyskarkotetta (ei ole koskaan mukana kun tarviin), 
lihaliemikuutioita (mun ruuanlaiton pelastus ja aina loppu), 
eskimo puikkoja (I♥ice cream) 
ja tietysti kissanhiekkaa kissanpentua varten.
C U Saara!
Ü
Sitten oli suuntaus SIRKUN pöytään.
Haaveissa oli saada ovi, jonka olin bongnnut Sirkun blogilta.
Vaan ovet olivatkin myyntihitti ja minä jäin ilman....
Kaunis sängynpääty sen sijaan päätyi ostoskassiini ja
 päätynee Rauhan sängynpäädyksi varmaankin päätyhuoneeseen.
No, nyt päättyi päätyjuttu! ;D
Tervehdys Tupasvillasatuun!
TIINAN myyntipisteessä oli tarjolla kauniita käsintehtyjä keramiikka astioita.
Vaaleanpunaisista maljakoista olin Tiinan kanssa hieronut kaupat jo aikaisemmin.
Paikka näille on katsottuna tulevassa kukkakaupassani.
 KIITOS Tiina kivasta illallisseurasta! Terkkuja ja nähdään!
Ü
Sitten oli vuorossa markkinoiden erityis ohjelmanumero.
MARIAn kirjan
'NUKKEKOTI Väinölän tapaan'
julkaisemistilaisuus.
Yhdessä nostimme maljan, jonka jälkeen pääsimme hankkimaan 
oman kappaleemme tästä uudesta kirjahyllyn karkista.
Kotona selailin kirjaa oikein kunnolla kannesta kanteen, ja taas takaisin.
Nostinpa toisenkin maljan Marialle kirjan kunniaksi:
Onnea ja Kiitos!
Ü
Tämä oli kolmas kertani Forssan markkinoilla.
Joka kerta sää on hellinyt markkinaväkeä lämmöllään.
Tänäkin vuonna päivästä muodostui kesän kuumin päivä.
Aikamme markkinapöytiä kierreltyämme päätimme 'raikastua' ulkoilmassa.
No, ilmankosteus ei paljon raikastanut, kauniit maisemat kylläkin.
Päädyimme Kankaisen kangaskauppaan...
Jaa-a, oli siinä toisella siskolla valinnanvaikeutta 
kaikkien ihanien kangaspakkojen ja tilkkujen paljoudessa.
Toinen sisko sen sijaan valitsi ihan helposti  ;D neljä erilaista kangaspalaa. ;DD
-Miks meillä ei ole kotona Kankaista? We want Kankainen.....!
Ü
Kankaisen jälkeen palasimme takaisin markkinapaikalle.
Ulkona juotiin kahvit ja syötiin letut mansikkahillolla ja kermavaahdolla.

Ja sitten uusi kierros:
SUSANNAN pöydästä löytyi tällä kertaa pari mukavaa tarvikepussia ja kukkakranssi.
Terkkuja Susannalle!
Ü
NUKKEKODIN ja LELUN kaupasta ostin kukkalankaa
ja uusimman Miniaturas-lehden.
Tämä olikin kiva numero, kun sisälsi kuvia Andulucian minimessuilta missä vieraillimme kesäkuussa.
POSSU PONNEKKAAN herkkupuodista löytyi tuliaisia Rauhalle ja Ilonalle:
herkullisen raikkaat kesädrinksut!
Elise ja Feliziina, nostetaanpa maljat...
Kesälle!
Markkinapäivämme viimehetkilllä huomasin 
pikkuruisen teepussin ja aluslautasen MIRKAN pöydässä.
Tämä oli pieni löytö! Kiitti Mirka!
Ü
Sitten...
näimme jotain todella tarpeellisen näköistä välineistöä.
Näistä harjoista voi varmasti tehdä jotain minijuttuja.
Paljon, PALJON terveisiä molemmille harjamyyjille!
Pöytänro pääsi unohtumaan, ajatukset vissiin karkasivat...
puristamme polvilumpioitamme edelleen yhteen... ;DDDD
Ü
Sitten vielä viimeinen ostos JOHANNAN pöydästä
Terveiset ja Onnenkissan onnen toivotukset!
Miniversio-onnenkissa oli ihan 'must' ostos,
sillä viimeviikolla sain samanlaisen kissan tuliaisina itäisiltä kaukomailta.

TERKKUJA maailmanympärimatkaajille! 
Vilkuttakoon kissa meille kaikille paljon onnea ja RAHAA!
Ü
TERVEISET ELINALLE!
Onnea kirja projektillesi! 
Oli hauska tavata. :-)
Ü
Lopuksi 'jäniskevennys':
Illalla markkinoilta kotipihaan saapuessani minua oli parkkipaikalla vastassa jänis!
Ja hei, me asutaan kaupungissa. :-)

KIITOS 
MARKKINAJÄRJESTÄJILLE!
♥Tykättiin♥taas♥

TERKKUJA KAIKILLE
tavatuille ja tapaamattomille!
Ü

18 kommenttia:

  1. Kyllä tuo "oma Kankainen" on aika kiva juttu :)

    VastaaPoista
  2. Hi Piikko,
    Wow, what an amazing market!!
    I adore Hanna the cat she is gorgeous, all of your purchases are lovely.
    The fabric shop looks like heaven, I would happily spend hours there :)
    hugs
    vicky xxx

    VastaaPoista
  3. Cuántas cosas bonitas has comprado! :D
    Me alegro que hayas disfrutado
    Un abrazo
    GRACIAS por no tener la palabra de verificación

    VastaaPoista
  4. You got a lot of beautiful items. I love both cats. I would also spend hours in that fantastic fabric shop :) The coconut bowls are amazing.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  5. Ei sitten satuttu ihan kasvotusten ollenkaan. No, vilkuteltiin kuitenkin pöytien yli ;D ;D

    Kivoja löytöjä olet tehnyt. Mä ihailin tuota samaa sängynpäätyä Sirkun pöydässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan siinä ajattelin, että myöhemmin ehdin sinut ja tuoreimman aartesi vielä löytää. :-)
      ISO hali!♥

      Poista
  6. No kyllä löysit paljon "tarpeellista" tavaraa ;)
    Aivan ihania juttuja!

    VastaaPoista
  7. What great finds all! Looks like such a good time. :)

    VastaaPoista
  8. OH, your little cat is just too cute :-))) And all your other purchases are wonderful, too! I wish I was also able to get to this fair it seems to be a lot of fun! Hugs, Sandra

    VastaaPoista
  9. Que cantidad de tesoros has comprado, me alegro de que lo hayas pasado bien.
    besitos ascension

    VastaaPoista
  10. You Bought many treasures! What a day spent in the market, I'm glad! many kisses

    VastaaPoista
  11. Ooo, nyt vasta tajusin, että minne kissa lähti. No ilmankos vaikuttaa niin kovin tyytyväiseltä. Oli kyllä ihanat markkinat!

    VastaaPoista
  12. Ahhh, the Japanese Neko Cat that brings wealth :):)I too have one in my office but its black . :):)

    Read the posts I missed and saw that you have done a lot! Beuatiful purchases, even more amazing creations and lovely lovely pictures, Piikko!

    VastaaPoista
  13. Hyvät markkinat olleet. Voi taas vain ihailla kuinka paljon tarpeellista ja taitavastitoteutettua on markkinapöydiltä löytynyt. Ehkäpä joskus osun markkinoille mukaan.

    VastaaPoista
  14. You bought many nice things!!
    I would also spent a lot of time in the fabric shop!!!
    Greetings
    Melanie

    VastaaPoista
  15. Pero que cantidad de tesoros has comprado Pikko!!! Es que me fascina absolutamente TODO!!!
    Muchas felicidades , por lo bien que lo pasaste y por tus adquisiciónes Ö
    Un beso
    Flor

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥