maanantai 24. tammikuuta 2011

Markkinoita, sekä suunnittelua ja mietiskelyä

Viikonloppuna nukkekotimarkkinat saapuivat taas kaupunkiin. Tämän kertaisia hankintojani ovat sakset, joilla voi melkein oikesti leikata, astiakori sekä matto. Minulla ei ole aavistustakaan mihin tulen tuon maton laittamaan, mutta en voinut vastustaa noita ihania värejä:D 
Oikealla on pöytä, jonka tein viime kerralla NukkisYstävissä. Maalasin sen valkoiseksi. En ole päättänyt vielä minkä väriseksi maalaan toisen pöydän, jonka tein kahvi-, jäätelö- ja Bilteman sytyketikuista.

Kuten ehkä huomasitte kuvasta, olen ottanut esille taloni elementit. Siis pakkauksen, joka on ollut minulla kutakuinkin täsmälleen yhden vuoden. Olen hyvinkin kirjaimellisesti noudattanut talopaketin valmistajan ohjeita:  'suunnittele, mietiskele, nautiskele päättämättömyyden pyörteistä ja lopulta karsimisen kirpeydestä'. Päättämättömyyden pyörteisiin taisin kyllä jäädä jumiin vähän pitemmäksikin aikaa:D
Nyt olen kuitenkin päättänyt aloittaa ja tehdä pohjamaalauksen! Samalla yritän muistella miten olin suunnitellut tekeväni ikkunat. Eli palaankohan jälleen ohjeen kohtaan'suunnittele' ja 'mietiskele'??:DDD

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

11 kommenttia:

  1. No niin, siitä se talo alkaa pikkuhiljaa nousta! ;) Ihania löytöjä teit markkinoilta. Minä pyörin siinä ympyrää tunnin viisikymppinen taskussani, ja käteen jäi vain se saavi, pari mukia ja lehti. Oho.

    VastaaPoista
  2. La alfonbra es preciosa y esas mesitas me encantan seguro que le sacaras mucho partido.
    besitos ascension

    VastaaPoista
  3. There will always be a place for such a beautiful carpet. I wish you great success with the house. Hugs

    VastaaPoista
  4. Hienot ostokset! Missäs nämä markkinat oli, kun meni minulta ihan ohi? (Vaan enpä olis jaksanut lähteäkään)
    Onnea talon pystytykseen ja hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Taitaa kevään odotus tehdä ihmeitä !
    Pystytysiloa sinne Söpökadun rakennustyömaalle!

    VastaaPoista
  6. Kiva uus look täällä sun sivuilla, lumiukot ovat söpöjä... Mielenkiintoista nähdä millaisen nukkekodin teet...

    VastaaPoista
  7. I will be here every step of your way :) and watch the progress of your house!

    VastaaPoista
  8. Olen antanut sinulle ja sinun ihanalle blogillesi tunnustusta, käy katsomassa blogissani :)

    VastaaPoista
  9. Hola
    Si te apetece puedes recoger un premio que hay para ti en mi blog.
    Feliz fin de semana
    besitos ascension

    VastaaPoista
  10. Taloni pystytys on to-del-la hidas prosessi:D Ja suunnitelmat muuttuvat koko ajan. Tahtoni ja taitoni yhteensovittaminen on se hankalin juttu. Haluaisin luoda jotain uutta ja ihmeellistä! Luulen kuitenkin, että talostani on tulossa perisuomalainen mökki, jossa aikakaudet ja erilaiset romppeet ovat iloisesti sekaisin.

    Thank you all who want to follow my house project. The project is going on very s-l-o-w-l-y:D
    I'm changeing my plans all the time and my will and my skills doesn't always go together. I'd love to create something new and wonderful! But I think my house is going to be very finnish cottage with sweet mixture of times and things.

    KIITOS tunnustuksesta Titta♥
    GRACIAS por la premio Ascension♥

    Mukavaa viikonloppua kaikille!
    Have a nice weekend!
    Feliz fin de semana!
    piikko

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥