joka viettää nyt jo 19. syntymäpäiväänsä.
Ensimmäisen kerran kerroin tämän 5.9.1997,
kun vastasin eskarin kysymykseen 'Teidän eskarinne?
Minun poikanikun vastasin eskarin kysymykseen 'Teidän eskarinne?
29.12.1991 sunnuntai-iltana puoli kuusi,
syntyi meille vauva, ensimmäinen!
Oli tilanne uusi!
Päämme oli onnesta pimeenä, kun mietimme pojalle nimeä.
Me näimme vain pienen palleron,
jolla kohta kolmeykkösen kengät on.
Se ajais pyörällä crossia ja polvet ois ihan ruvella.
Ja kun kaverit tulis hakemaan,
se sanois 'Hei pelataan!'
Kun siinä tutustuimme pikku vauvaan tiesimme,
ettei menis kauan,
ettei menis kauan,
ja oven pamauttaa vimmoissaan.
Ja sit se pc:llä surffaa ja cd:tä Smurffaa.
kun se alkaa avaruusjuttuja kysyä,
osaa kengännauhatkin solmia ja isoja kaloja onkia.
Pientä vauvaa aikamme katselimme,
nyt kasvavaa lastamme seurailemme.
On olemus lapsella rauhallinen, sylissä niin onnellinen,
tarvittaessa tulinen ja porukassa iloinen.
Ja kun hän nyt katsoo meitä tarkasti, niin tiedämme sen varmasti!
Se nimi silloin valittu on niin sopivaksi todettu!
Eipä ole tarvinnut huolehtia,
ADIL
Luotettava, varma, vakaa, kunnioitettu henkilö, jonka puoleen voit aina kääntyä.
Onnea Adil!!! Huomenna nähdään...
VastaaPoistaoh! Piikko! what a thrill to see your child grow up in such a short time through the photograph! I have tears in my eyes!
VastaaPoistathose chubby legs are so beautiful to pet! and a round face and beautiful, as you like!
It was a nice kid, but now is a beautiful boy, who knows how many girls are dying of love for him ... ;)
many greetings, Adil, grow strong, in good health and good principles! Your face is a nice guy, makes sure to never disappoint your mother, she has raised you with love and is so proud of you.
With great affection, wishes for a long and happy life!
many kisses, Caterina
Aikaa rientää nopeasti! Onnea!
VastaaPoistaWhat a very beautiful boy. Have a nice day...
VastaaPoistagr.Heleni
You should b s proud, Piiko :) and he's so lucky to have you :)
VastaaPoistaMuchas Felicidades, es un chico muy guapo.
VastaaPoistaFeliz Año Nuevo!!!
Espero que todos tus sueños se hagan realidad!!
besitos ascension
You have a beautiful son. I enjoyed seeing all the photos of his life.
VastaaPoistaHappy Birthday Adil!
Geneviève
Vuodet vierivät niin nopeasti, lapsistaan sen huomaa. Oikein hurmaava poika sinulla,onnea hänelle!
VastaaPoistaPaljon Onnea Adil!! Ja Onnea myös Äidille! Niin ne vaan kasvaa... :)
VastaaPoistaI want to say too "Happy Birthday for your son" Piikko.
VastaaPoistaA long and happy life.
Elis
dear Piikko, many wishes for a happy new year, to you and your family!!
VastaaPoistakisses, Cateirna
Espero hayas pasado unas Felices Navidades, que todos tus deseos para el 2011 se cumplan y todas las cosas malas se hayan quedado en el 2010.
VastaaPoistaBesitos, May
Poikasi on kaunis ja tarina elämänsä läpi näitä kauniita kuvia, se näyttää kaikki rakkauteen häntä.
VastaaPoistaHyvää syntymäpäivää myös minulta (erittäin myöhään, mutta sydämellä)
Piikko que guapo esta tu hijo!!!
VastaaPoistaMi hijo mayor también tiene 19 años, el mio nació el 27 de Noviembre De 1991 ( ; ¡Lastima que estemos tan lejos!!!
Un abrazo
Flor
Kiitos kakkille teille, jotka onnittelitte 'minun poikaani.
VastaaPoistaJa minua!
Olen todellakin lapsistani ylpeä ja onnellinen äiti.
Thank you all for your 'My Son'.
And to me!
I must say that I'm really proud and happy mother of my children!
Flor, what a coincidence! Our sons have born almost same day. That must mean they are almost brothers:DD Great greetings to your son and to you♥♥
Jejeje ¿Que coincidencia verdad Piikko? Si!! Casi hermanos ( =
VastaaPoistaComo se me antojaría estar mas cerca y saber el idioma...Para conocerte a ti y tus hijos y para ir al club una vez al mes , para aprender hacer miniaturas...( = jeje
Un beso
Flor