sunnuntai 13. joulukuuta 2020

-Joulua odotellessa
-Waiting for x-mas

 Moikka!

Lähes koko marraskuu ja joulukuun alku 
me ollaan vaellettu pimeydessä.
Kun muutamana päivänä paistoi aurinko, niin aivan silmiin sattui. 
Se oli ihanaa!
Siis aurinko, ei silmiin sattuminen.
Tänään maahan on tullut ohut valkea lumikerros. 
Meillä oli iltapäivällä Nukkis-Ystävien joulukerho.
Tuijan ihastuttavassa talossa lauloi Lucia-neito.
Ilmankos heti on tuntui valoisammalta!
Tuija on rakentanut talonsa 
 ensimmäisen luokan oppilaiden joulukalenteriksi.
Talossa tapahtuu joka päivä jotain hauskaa ja mielenkiintoista.
Kuinka viehättävä talo!
Minunkin Tonttu-poika (vasemmalla) ja 
Muori (oikealla) viihtyivät vierailulla koko iltapäivän.
Me, enemmän ja vähemmän normaalikokoiset tontut 
askartelimme joulutähtiä.
Minä tein kolme punaista ja yhden vaaleanpunaisen joulutähden.
Istutin ne joulukalenterista saamaani kappaan.
Tuijan isossa talossa asuu Topi ja Tiina. 
Talon vieressä on verstasrakennus.
OiOi, minun Joulupukkini aivan innoistui 
kaikesta siellä näkemästään!
Saapa nähdä, mitä ideoita Pukki ja me kerholaiset saimme 
tästä vierailusta päähämme ensi vuoden kerhoja ajatellen!?

Mukavaa alkavaa viikkoa ja joulunodotusta kaikille!
Pysytään terveinä!

6 kommenttia:

  1. Hi Piikko!! Nice to see again a blog of your hand. I always think that the way in Finland Christmas is celebrated, is so lovely. Your traditions are so beautiful, Saint Lucia for example. All the dolls are wonderful and the atmosphere in the rooms and workshop of Santa is the one of Christmas.
    Nice to see some new miniatures, the poinsettia plant and the stars.
    Stay safe, take care, dear Piikko.
    Warm hugs, Ilona

    VastaaPoista
  2. Wonderful scenes, the perfect way to prepare Christmas. Great miniatures.
    Stay safe and take care!
    Geneviève

    VastaaPoista
  3. Que manera tan bonita de preparar la Navidad!!
    Besos.

    VastaaPoista
  4. Beautiful Christmas scenes.
    Merry Christmas!

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä hauskalta. Hienot joulutähdet olette tehneet sekä ruukkuun että ikkunaan. Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  6. Hello Piikko,
    happy new year to you and your family.
    I love your christmas miniatures.So lovely details.
    A big hug
    Melanie

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥