♥♥♥
UuupS,
onpa mennyt aikaa edellisestä postauksesta!
Bloggerkin on päivittänyt tällä välin toimintojaan niin,
että alkuun pääseminen vaati ihan opiskelua.
Joka tapauksessa, Söpökadulla on kaikki hyvin.
Loppukesä sujui mukavasti ja
lokakuun alussa meillä on ollut poikkeuksellisen lämmin sää.
Kyllä on kelvannut ulkoilla!
Askartelut ja muut sisätyöt ovat jääneet vähemmälle.
Hiiri-mamman liesi on vielä viimeistelyjä vailla,
mutta hyvin siinä jo teevesi kiehuu.
Keväällä en laittanut daalioitani maahan.
Tämän kesän pihamme sai olla lähes luonnontilassa
odottamassa salaojaremonttia. (KääK!)
Onneksi ruukuissa kasvaneet daaliat
palkitsivat kastelijaansa loppukesästä.
Elokuussa NukkisYstävät aloittivat syyskauden
perinteisesti kukkasin.
Tällä kertaa ei tehty uusia kukkia,
vaikka niille jatkuva tarve nukkekodissa onkin.
Nyt kerättiin kesä talteen kuivaamalla kukat.
Ehkä joistain sivuista tulee tauluja.
Jyväskylän Käsityön museolla päättyi elokuun lopussa.
Maailman hankaluuksista huolimatta
näyttelymme teki museon kävijäennätyksiä.
Ehkäpä ihmiset halusivat tehdä ja nähdä jotain iloista ja kepeää.
Olemme kaikki NukkisYstävät niin ylpeitä työstämme
ja kiitollisia museon huikeista puitteista.
Ja olihan näyttelymme upea!
Syyskuun ajan Iikun mökki on ollut näytteillä
Halssilan kirjastossa Jyväskylässä.
Seuraavaksi mökit jatkavat matkaansa, rumpujen pärinää...
Tästä lisää viikon päästä! :D
Elokuun myöhäisiltoina kokeilin jotain uutta.
Osallistuin Merja Ojanperän pitsisukkien yhteisneulontaan.
Kivahan se on nyt syysviileillä köllötellä
sohvalla varpaat lämpimänä!
♥♥♥
Paljon PALJON terveisiä kaikille,
PYSYKÄÄ TERVEINÄ! ♥
PS. !!!♥