Täällä olen ja kaikki on hyvin.♥
Viime aikoina olen työn lisäksi keskittynyt lähinnä olemiseen.
Harrastukset ovat jääneet taustalle.
Eilen miniystävät matkasivat Tampereelle nukkekotimessuille.
Ja minä mukana!
Markkinoilla oli oikein mukavaa.
Oli kiva nähdä tuttuja naamoja pitkästä aikaa.
Ostoksiakin tein, tietenkin.
Minnan nukke sovitti Leenan pöydässä vaatteita.
Nukke vaatteineen asuu nyt meillä.
Kahvilassa nukesta napattu kuva päätyi Vapriikin isolle screenille. :)
Muut ostokseni olivat pääasiassa tarvikkeita tai koottavia.
Ohut tarranauha ja pienet soljet olivat ohittamattomia!
Muut ostokseni olivat pääasiassa tarvikkeita tai koottavia.
Ohut tarranauha ja pienet soljet olivat ohittamattomia!
Kaikki pöydät kierrettiin monta kertaa.
Välillä istuttiin lepäämään ja vertailemaan ostoksia.
Kiitokset Tuija ja Anne kivasta retkipäivästä!
•••
Tällä hetkellä eletään siis 'parasta' talvi aikaa.
Sää päiväkirjaan voisi kirjoittaa, että vaihtelevaa.
Nyt muutamana päivänä on satanut räntää ja mittari nollassa.
On todella liukasta!
On todella liukasta!
Lunta on tänä talvena ollut paljon.
Sitä riittää runsaasti edelleen!
Pari viikkoa sitten nautittiin kunnon pakkasista.
Onneksi tuota säätä ei kauan kestänyt!
Kesää jo odottelen ja toteankin, että
seuraavan kuukauden jälkeen on huhtikuu. :)
♥♥♥♥
Take care!
♥
♥♥♥♥
Take care!
♥
Hi Piikko! I'm so happy to read that you're doing well, take good care for yourself and spoil yourself now and then. Good to read that you have enjoyed visiting the miniatures fair, together with your friends. Lovely purchases!!
VastaaPoistaYes, the weather......it seems that tough winters will go in the book of history, because here we had a few colder days, with just a thin layer of snow and a bit frost at nights and that's it. The summer of last year still aches, I really hope this type of summer won't come back, allthough....it seems to return: these past days and this new week we get spring temperatures of about 15oC!! Birds are making nests, butterflies are flattering around...not good, it's way too early. But we'll see what we'll get this year, regarding to the weather, huh?!
Take good care for yourself, dear Piikko, I hope spring will come to you soon. I would love to send some of our weather to you.....can I get back some cold and snow in return ;O!?
Warm hugs, Ilona
I'm so glad to read that you are doing well now. What a relief!!! Great that you could attend the fair.
VastaaPoistaThank you for your lovely comment on my blog!
I'm happy to know that you are well and having fun at the fair. It's wonderful to have good friends who share the same interest and go shopping together. Great purchases! Have fun creating. Spring is on the door steps and soon the cold will be over.
VastaaPoistaA warm hug,
Drora
Great to hear you are well. What fun to go mini shopping with friends. We haven't really had a winter here it is far to nice for this early. Even the daffodils are all in bloom. Wishing you a wonderful spring.
VastaaPoistaHugs Maria
Beautiful purchases.
VastaaPoistaIhania ostoksia <3
VastaaPoistaHienoa että pääsit markkinoille :)