sunnuntai 31. joulukuuta 2017
maanantai 11. joulukuuta 2017
-NukkisYstävien joulukuun kerho
-DH-Friends' December meeting
MOI!
Eilen NukkisYstävät hiippailivat kerhokoloonsa
rakentamaan tämän syksyn trendittuotteita
tontun ovia.
Oven ohjetta katsottiin Marian blogilta.
Minä tein lisäki hyasintin Minnan neuvoilla.
Ovia askarreltiin ahkerasti.
Vähän jäivät kesken kaikki.
Johtuu ehkä siitä, että välillä piti syödä kakkua ja pullia.
Lisäksi meillä oli yllätyspaketti vaihto pikkujoulun kunniaksi.
Minä sain Muumi-kalenterin ja
lisäyllätyksenä lampaantaljan ja kuusikoristeita.
Itse käärin pakettiin joulusukat ja piparkakkuja.
Kotona viimeistelin oveni.
Fröken Elsan innoittamana maalasin siihen ruusuja.
Ruusujen maalaaminen tuntui aluksi vaikealta ajatukselta,
vaikka olen maalanut niitä ennenkin.
Ohjeesta muistin vain, että kun tekisi mieli vielä korjata kukkaa...
Niin älä koske!
Toinen muistikuva oli, että kun maalaa yhden ruusun,
niin kohta niitä on joka paikka täynnä. :D
Kaivelin vanhat ruusunmaalaus blogijuttuni.
Valitettavasti juttujen kaikki linkit eivät enää toimi.
OHJE ruusujen maalaamiseen onneksi löytyy vielä.
Ü
ILOISTA PIKKUJOULUAIKAA KAIKILLE!
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
sunnuntai 3. joulukuuta 2017
-Joulukalenteri 2017 X-mas calendar
TipeTipe TipTap!
Tänä vuonna saan ilokseni vaihtaa
kalenteripaketteja kuuden miniystävän kanssa.
Tämän vaihdon yllätykset pidetään salaisuutena
kunnes kaikki paketit on avattu.
Kerrankin olin suhteellisen ajoissa valmis yllätysten kanssa.
Neko teki vielä lähtötarkastuksen paketeille,
että saimme kaikki asianmukaisesti matkaan.
Siinä meiltä lähtevä koko satsi.
Märkää marraskuuta piristi kummasti,
kun postilaatikkoon alkoi saapua kalenterikirjeitä vaihtokavereilta.
Luonnollisesti Neko tarkasti myös tulevan postin.
Hän tarkastelee paketteja muutenkn päivittäin.
Myönnän.. niin minäkin! :D
TERKKUJA!
♥
Osoitteet
Joulukalenteri-17,
Söpökadun joulu 2017 x-mas,
Vaihtori-Swap,
X-mas
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)