HEIPS!
Tänään on ollut kaikin puolin huikea päivä.
Ensinnäkin olemme saanneet nauttia
aivan ihanasta aurinkoisesta syyspäivästä.
Toisekseen, meillä NukkisYstävillä oli todella hauska sähköistyskurssi.
Nukkekodin valaistuksen saloihin meitä neuvoi Jorma Havia.
Jorma toi meille kaiken tarvittavan kurssimateriaalin.
Ideana on, että pienistä edullisista valosarjoista
leikkaamalla ja yhdistämällä voi rakentaa koko nukkekodin valaistuksen.
Eli, ensimmäiseksi me, rohkeasti vaan,
leikattiin ehjän valosarjan johdot poikki.
Sitten johdot yhdistettiin sokeripalan avulla.
Ja taas syttyi!
Kolvaustakin kokeiltiin. Hyvin onnistui kun harjoiteltiin.
Saatiin johdot pysymään tukevasti kiinni ja ledit syttymään.
Monenlaista valaistusvinkkiä saimme kurssipäivän aikana ja
koimme runsaasti onnistumisen iloa.
Lamppuasioita teemme tämän syksyn aikana vielä uudestaan kerhossa.
Kiitos Jormalle antoisasta kurssista!
Alkuillasta kävin vielä kävelylenkillä.
Voi kuinka olikaan kaunis syyssää!
Kunpa tällainen sää jatkuisi mahdollismman pitkään.
Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
Ü
Wow, Piikko, how nice that you've followed a workshop for how to make a lighting for your dollhouse, the result is wonderful. I love the lamp shades you've used, I've seen them on the miniatures fairs here in The Netherlands too :)!
VastaaPoistaWe have the same calm autumn weather as you, I hope you will have it for some time, enjoy!
Hugs, Ilona
bright idea!
VastaaPoistahugs
I enjoy your lights very much. Great picture of early evening light.
VastaaPoistaGeneviève
A fantastic workshop. I wish I knew how to install lightening in my room boxes. I'll try to bring up the subject in one of our meetings here.
VastaaPoistaWe too enjoy some nice cooler days here. I hope yours last for a longer while.
Hugs, Drora