Viuuh! Tsiuuhh!
Tuulee, sataa, paistaa, sataa vettä, räntää, lunta.
Yäk, miten on kylmää edelleen!
Positiivista on, että nyt on sentään valoisaa aamulla töihin lähtiessä.
Ja valoisaa jatkuu aina ilta kymmeneen asti. Jes!
Kylmästä säästä johtuen, minä melkein unohdin daalian juurakkoni kellariin.
Hyvin olivat säilyneet, nyt pitäisi laittaa ne multaan vähän
esikasvamaan ennen ulos viemistä.
Muutamia uusiakin daalian juuria on tietysti pitänyt hommata.
Mihinkähän ne kaikki taas laitan! :D
Pari viikkoa sitten kylvin samettikukien siemeniä.
Hienosti itivät kaikki.
Kasvoivat niin kovasti, että tuli jo kiire koulia niitä isompiin purkkeihin.
Kaupunki oloissa nämä kevään
pienet puutarha hommat tehdään meillä keittiössä,
Sanoisinko, että hivenen sotkuista hommaa!
Parempien kippojen puutteessa otin käyttöön kertakäyttö pahvimukeja.
40kpl. Riittikö? Ei.
Onneksi laatikossa sattui olemaan muovimukeja.
Reikä pohjaan ja hyviä istutusastioita niistä tuli.
Lisäksi vielä pari muuta kippoa.
Huh, 80 samettiruusun pikkuruista taimea koulittu!
Kesällä (kunhan se joskus tulee) kukkapenkeissäni tulee olemaan
oranssi samettiruusu meri!
Tänään, 1. päivänä toukokuuta, tein vappuajelun maalle.
Aurinko paistoi niin, että sisällä ollessa melkein luuli, että ulkona on lämmin.
Ei ollut.
Kun kävin kävelyllä huomasin,
että päälläni oli yhtä paljon vaatteita, kuin talvella tammikuussa.
Unelmoin kovasti kesästä.
Tänään päivällä oli sentään jo +8 astetta.
Olisikin ollut mukavan lämmin ilman tuota #:stä tuulta.
Kolme kurkea kirkui myös jo kovin lupaavasti rantaheinikossa.
(Yksi kurki ympyröity, kaksi lensi juuri vastarannalle)
(Yksi kurki ympyröity, kaksi lensi juuri vastarannalle)
Kyllä se kesä ihan pian jo alkaa!
Viime viikon illat me on Nekon kanssa innostuttu virkkaamaan mattoa.
Se on ollut oikein mukavaa puuhaa meille molemmille.
Neko on tykännyt virkkaamisesta niin paljon,
että on jopa tullut syliin katselemaan työn etenemistä.
Tämä on tosin ollut häneltä varmasti suuri erehdys ja vahinko,
sillä Neko ei melkein koskaan tule itse kenenkään syliin.
Vai alkaako ikä tekemään tehtävänsä? Jospa Neko alkaa pehmentymään?
En tiedä, mutta ensi perjantaina Neko täyttää viisi vuotta!
Meille on juhlat tulossa!
Heippan ja tsirp kaikille!
Hi Piikko, I see that you've done some preparations for spring and summer, seeing your seedlings, what a lot!!! What an excelent idea for using the plastic cups for growing the seedlings ;O! Despite of the cold: try to enjoy the spring and the few days which are sunny, I do it too :)! Neko is such a cutie, and he will turn already to 5 years old, you say, time flies!
VastaaPoistaWarm hugs, Ilona