sunnuntai 13. marraskuuta 2016

-Ihan oon jouluissani!
-Feeling like x-mas!

Hyvää ISÄNPÄIVÄN iltaa
 kaikki isät, ukit ja isien lapset!

Minä olen viettänyt viikonlopun selaillen vanhoja valokuvia.
Edellinen viikko menikin selatessa alku viikosta saamaani
Ensin katsoin kuvat.
Sitten luin pätkiä sieltä täältä.
Kun luen, kuulen Hannan äänen ja äänenpainot korvissani.
Tämä on ihan selvästi NIIN Hannan näköinen kirja!
Ja kuuloinen! :D
Hankin kirjan itselleni vähän niinkuin joululahjaksi.
Siksi olen joulutunnelman luomiseksi lukenut kirjaa 
kynttilän valossa lanttulaatikkoa popsien.
Kirjan 5. esimerkkitalo Faunius taitaa olla suosikkini tällä hetkellä.
Talossa on jotain samaa  muotoa  
jota olen suunnitellut Adamin ja Edamin kotitaloon.
Hiirien taloon minulla onkin jo runko valmiina ja
 kirjasta löysin monta ideaa siirrettäväksi käytäntöön.
Luulen, että Hannan tekemät hiiret tulevat viihtymään mainiosti
Hannan vinkeillä rakennetussa talossa.
Kirjan loppuun Hanna on laittanut askarteluarkin.
'Leikkaa ja liimaa tästä nukketaloosi minikirja!'
Hanna!!! 
En minä voi leikata näitä irti mun kauniista kirjasta! 
Jos jotenkin nätisti irrottelis sivun ja kopioitsis
 ja sitten liimaisi sivun kauniisti takaisin. 
Niin näyttäisikö kirja ehjältä? Huomaisinko mitään !?
Tai... sitten mä vaan otan sakset ja...
Talvi on siis tullut. Lunta on satanut.
Tänään päivä on ollut harmaa ja 
me on Nekon kanssa viihdytty sisällä.
Iltapäivällä me katseltiin keittiön ikkunasta jäniksen jälkiä.
Pitkäkorva on loikkinut tuosta pensaiden vierestä.
Toivottavasti ei ole järsinyt meidän päärynäpuuta!

MUKAVAA UUTTA VIIKKOA KAIKILLE!

11 kommenttia:

  1. Hi Piikko! I am soooo happy for you and your early Christmas present! Hanna's book looks Wonderful and I love that Adorable little house she has featured.
    It was a stroke of Brilliance for Hanna to include the mini version between the covers of her book! I saw it featured on Hanna's blog but didn't realize that it was actually included within her book-
    I think that That was Very Generous! :D

    elizabeth

    VastaaPoista
  2. Hi Piikko! How nice that you bought a Christmas present for yourself, but I see that you couldn't wait until it would be Christmas ;)!! It seems to me a beautiful book, and I also like that adorable tiny house, yes, it would be such a pity to cut it out. Maybe you can scan it with a printer and then cut it out, so the book won't be damaged??
    I see that the snow has reached you in Finland, here we have had some cold days, a bit of nightfrost, but nothing serious. Days are dark too here, thankfully not as yours, with just a few hours of daylight.
    Stay warm, take care and enjoy your new book.
    Warm hugs, Ilona

    VastaaPoista
  3. Oijoi! Ihanaa katsoa ja kuulla mietteitä kirjasta, suurkiitos. Ja joo! Voisin kuvitella että hiirulaiset hihkuvat siellä innosta. Sakset esiin vaan, sanon ma! Jos sen kopioi johonkin, niin ei se paperi oo sitten kuitenkaan niin hyvää, kun tuossa kirjan minikirjassa. Rohkeesti vaan! Hyvä tulee.

    VastaaPoista
  4. Ihanan kuuloinen kirja ja upea tuo malli johon ihastuit. .. minustakin se näyttää kivalta❤

    VastaaPoista
  5. Congratulations for allowing yourself the best Christmas gift! I cannot think of something better than a dollhouse craft book. Is this book in English? Hope to see beautiful new creations from you soon.
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  6. Jep. Hieno on hieno. Mullakin on täällä joululahjatunnelmaa, paitsi, että syön suklaata kun en tykkää lanttuloorasta.
    Niin kivat ohjeet on kirjassa, että minunkin talo voi vaikka valmistua - olen ajatellut omaan kehikkooni sitä kesällä kotiutunutta hevoista - ehkä.

    VastaaPoista
  7. You were right to give yourself a Christmas gift and what better than a book about miniatures. I can't wait to see what you're going to make thanks to the book.
    Geneviève

    VastaaPoista
  8. That book looks so interesting. The houses are fabulous. I'm glad Neko is warm inside the house.
    hugs♥,
    Caroline

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥