sunnuntai 9. lokakuuta 2016

-Lomahetkiä
-Holiday moments

 No niin pojat!
Nyt on katseltu kukkia täällä puistossa.
Lähdetäänpä katselemaan kotieläimiä.
 Tämä on alpakka.
Hänellä oli kavereinaan poni, aaseja ja kili.
 -Kuule Adam, 
minusta tämä puisto ei vaikuta kovin turvalliselta paikalta pienelle hiirelle.
-Samaa mieltä veliseni! 
Täällä ei näy kissoja, mutta katso nyt tuotakin!
  Voi kai tämmönen neljä metrinen matelijakin olla jonkun kotieläin?!
Niin on paksukin, että epäiltiin sen syöneen toisen puiston 'mini'possuista.
 Tämä matelija näyttää sentään paljon tutummalta kotieläimeltä.
Tosin on yli kymmenen kertaa isompi kuin meidän Konna kotona.
 Puistossa oli oikein mukavaa.
Katselimme siellä myös kaneja, marsuja ja frettejä. 
Undulaatteja ja peipposia oli kymmeniä.
 Hanhia ja hauskoja kanoja oli myös.
Tämä siivekäs ei kuulu kotieläinpuiston vakioasukkaisiin.
 Lokit kuuluvat kuitenkin merenrantakaupungin yleiskuvaan niin vahvasti, 
että ne on syytä mainita nyt, kun eläimistä on puhe.
Adam ja Edam pelkäsivät lintujen 'lahjapaketteja' niin kovasti, 
että päättivät jäädä kotiin, kun Jasmin kertoi lähtevänsä kahvilaan.
Ehkäpä hyvä niin, sillä tässä kahvilassa todellakin oli kissoja.
Loma on ohi ja töihin on palattu.
 Auton ikkunoista olen joutunut raaputtamaan jäätä jo kolmena aamuna.
Daaliat ovat paleltuneet ulkona ja kesäpelargoniat ovat vaihtuneet kanerviin.
Viilevinä päivinä on mukava muistella loman kävelyretkiä ja 
rentouttavia kahvitteluhetkiä.
TERKKUJA!

7 kommenttia:

  1. Hi Piikko! I see that you've had a lovely holiday, thanks for sharing your pictures here with us. So, Adam, Edam and Jasmin had the time of their life, despite the warning for the dreaded gift that could come out of the sky ;D!! Yes, it seems that here in The Netherlands there are also cats in cafes, personally I think that's not a good development, because I'm very allergic to cats..... Anyway, you're back home again and I hope autumn will give you lots of more beautiful days before the snow comes.
    Warm hugs, Ilona

    VastaaPoista
  2. Not only you had a great holiday but your miniature friends too.
    Geneviève

    VastaaPoista
  3. Looks like the four of you had a great holiday and are back home safely in spite of the "big-bad" snake.
    Thanks for sharing the lovely photos.
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  4. I am glad to see you had such a fun Summer! Jasmin seems very "at home" in the big world! I love to see the little people out having adventures! I am glad that Adam and Edam stayed home... that cat looks hungry! Fall is coming here too... it is darker every day! Soon it will be winter, so now is the time to enjoy Autumn!

    VastaaPoista
  5. Hauskoja kuvia & tarina:)
    Nyt taas jaksaa pakertaa kun välillä saa vähän lomailla:)

    VastaaPoista
  6. Onpa hiiriveljeksillä ja Jasminilla kivoja matkakohteita.

    VastaaPoista
  7. It looks like you all had a fantastic holiday :) Thank you for sharing all these wonderful pictures wow that snake looks BIG. We are having a lovely Autumn here it is DRY lol.
    Hugs Maria

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥