keskiviikko 3. elokuuta 2016

-Markkinaostokset, Forssa 2016
-Purchases

MOIPS!
Jasmin tässä taas. 
Kavereitten markkinauutisia Forssasta 
on näkynyt jo blogeilla, fb:ssä ja intsagrammeissa.
Minulla uutiset hieman kesti, 
kun oli kaikenlaista naapurin miehen 50-vuotis syntymäpäivää ja sellaista.
No, pikapikaa esittelen ostokseni ja kerron, että 
olipahan taas huikean upeat markkinat!
 
Mää oon niin iloinen näistä kaikista hankinnoista!
Mansikoita tullaan dippailemaan mun puutarhamökillä ja 
Christianin tekemä kaappi tulee mökille myös.
 Artturi-papalle toin tuliaisiksi loimulohta ja 
Rauhalle mustikkakupin.
Kaikki namiherkku syötävät löytyivät Jatan pöydästä.
Terkkuja tekijälle!
Helin astiakaupassa kävi valinnan vaikeus. 
Kaikki kipot on niin nättejä!
Valitsin kukka-aiheisen setin. Vaihteeksi. :D
Sohvan runkokin Heliltä löytyi. 
Se on nyt pöytänä tuossa kuppien alla.
Jospa siitä joskus istuin vielä saataisiin väännettyä.
Vaikka markkinapäivä oli jälleen kerran lämmin myös sään puolesta,
ensimäinen ostokseni oli villatakki. 
Luotto puikonheiluttajani Riitan pöydästä
löytyi heti minulle sopiva koko ja väri. 

Markkinoilla oli paljon nähtävää ja mukavia asioita. 
Oli hauska nähdä monia tuttuja. ♥
KIITOS MARKKINAJÄRJESTÄJILLE
JA
TERKKUJA KAIKILLE!

Kuljettajaosasto kurvasi kotimatkalla Tampereen Ikean kautta.
Osattiin sinne muuten ihan ensimäisellä yrittämällä.
Muutenkin pysyttiin kartalla huomattavasti viimekesäistä reissua paremmin.
Kerran vaan meni väärin. Mutta oli tuttu parkkipaikka missä käännyttiin. 
Sama kuin edellisellä reissullakin. :D
Ikeasta hankin säilytysrasian minitavaroille ja 
valosarjan Jasminin kaupunkikotiin. 

On niin jo pitkään mennyt ison elämän haasteissa ja askareissa aika, että
jospahan kohta näillä eväillä innostuisi taas minipuuhiin.

Tämän kesän aikana sain sentään tehtyä nojatuolin.
Artturille oli sitä tarkoitus, mutta tuolista tuli liian pieni.
Ja ihan rojukin se on. 
Nahka repsottaa ja napit sinkoilee.
Niinhän siinä sitten kävi, että tuoli päätyi
Adamin ja Edamin käyttöön.
Minulta ei kyllä kysytty!
Voi hyvää päivää!!! 
Nämä 'Mitkä lie jyrsijät', olivat myös markkinamatkassa mukana.
Siinä sitä olikin perään katsominen!
Serkkujaan menivät markkinoille etsimään, 
vaan kuinkas sitten kävikään... ?! 

TERKKUJA!
GREETINGS!
Ü

5 kommenttia:

  1. No, kuinkas sitten kävi?! Nyt jäi pahasti kutkuttelemaan!

    VastaaPoista
  2. Ooo, mitä kaikkea hienoa täällä onkaan. Kiitos, kun käytit Adamia ja Edamia pöydässäni. Oli hauska tavata heitä. Mulla on ollut huovutus hukassa ja tuntuu, että tulee rumaa jälkeä. Kun katselin näitä sinun veljeksiä, alkoi tuntua, että noihan on oikeastaan tosi kivoja, että voisi vaan antaa mennä senkin tekemisen kanssa eikä nipotella. :)

    VastaaPoista
  3. I LOVE the little cardigan as well all of the luscious dipped strawberry treats that you came home with. The blueberries and the smoked salmon are mouthwatering and I when I see all of the cakes and prep. boards on display, I know that it must have been difficult to choose one over the others, since they all look Fantastic!

    elizabeth

    VastaaPoista
  4. Vau! Kaikenlasta mielenkiintoista ja hamuttavaa on taas markkinoilla ollut :)

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥