lauantai 19. joulukuuta 2015

-Valmistaudutaan joulun viettoon
-Getting ready for x-mas

Viimeinen viikonloppu ennen Joulupukin tuloa!
Voi apua, tuleeko taas kiire?!
No, se taitaa olla suhtautumis kysymys.
Minulla alkoi joululoma. 
Ulkona on pimeää ja siitä johtuen täällä sisällä on kiitollisen hämärää. 
Pölyt ei näy. 
Pitää silti varoa sytyttämästä kirkkaimpia kattovaloja,
 ja olla joulun tunnelmassa kynttilän valossa.

Jotkut tykkäävät tehdä kaikki jouluruuat itse.
Minä ostan lanttulaatikkoni ja piparini tänä(kin) vuonna kaupasta.
Söpökadun sisaruksilla on eri tahti.
He ovat siivonneet talonsa, paistaneet laatikkonsa,
 lähettäneet joulukorttinsa ja paketoineet pakettinsa hyvissä ajoin.
Eilen he leipoivat.
Ilonalla on uudet piparitalo muotit.
Hän teki piparkakku talon. 
Nyt on työn alla piparkakku-ukot. Niitä pitää olla paljon.
Rauha on tehnyt joulukuusi-kuppikakkuja, eli muhvinsseja,
Kaikilla on omat perinteensä jouluruokien suhteen.
Jotkut syövät jälkiruokana riisipuuroa, toiset hedelmäsalaattia. 
Rauhalla pitää olla kahvia ja joulukuusi-muhvinsseja.
                               -Etkä sitten maistele etukäteen!
                               -Ei, en tietenkään!
                                Minä vaan vähän järjestelen näitä...
Rauhan keittiössä joulupuuhat jatkuvat iloisesti kikatellen.
Minunkin on, ehkä sitten, ja kuitenkin tartuttava imurin varteen.
Asettelen pari joulukoristetta ja silitän joululiinan keittiön pöytään.
MUKAVAA ja  RENTOUTTAVAA
VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

9 kommenttia:

  1. Rauhalla ja Ilonalla on keittiössä niin ihanan tunnelmallista. Pitänee varmaan itsekin yrittää tähdätä vastaavaan, joskin tässä on vielä tekemistä, että saa omasta 1:1-keittiöstään edes siedettävän siistin. Nyt on tosin jo pahimmat esteradat saatu raivattua pois, joten imuriin tarttumiseen yritetään täälläkin orientoitua. ;)

    Oikein mukavaa viikonloppua myös itsellesi!

    VastaaPoista
  2. The girls look happy working together, preparing wonderful Christmas baking. I love this scene.
    Happy Holidays!
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  3. Kun flikat joutavat sieltä Söpökadulta, niin täällä Ruustinnantiellä olisi tekemistä ❤️

    VastaaPoista
  4. Ai miten ihanan yunnelmallisia puuhia! Ja herkkuja on jo valmiina! Joulukuusimuffinssit kuulostavat aivan vastustamattomalle :)

    VastaaPoista
  5. I love your colourful kitchen. It must be a pleasure to make cakes in this kitchen, your girls are surely having a great time preparing Christmas. Wonderful scenes and pictures.
    The backpacks in the previous post are great.
    Geneviève

    VastaaPoista
  6. Your sweet girls are busy in their cosy kitchen, Piikko! I think that they have a great time with their preparations for Christmas. Over here, I can smell the smell of fresh gingerbread houses, cookies and cupcakes ;)! Lovely miniature scenes!
    Enjoy your holiday season. Warm hug, Ilona

    VastaaPoista
  7. Your kitchen is so amazing Piikko, I love it, and all the photos of your girls baking are fabulous!! I feel happy and festive after looking at your photos :) Love and hugs ♥ Vicky ♥

    VastaaPoista
  8. Jouluisia puuhia Ilonalla ja Rauhalla :) Otetaan me rauhallisesti ja nautitaan joulun ajasta. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥