maanantai 19. lokakuuta 2015

Suuri Snadi 2015

MOISKIS!
Taas tuli Suuren Snadin aika. 
Perjantaina pakkasin reppuni ja tyttäreni bussiin ja köröttelimme kohti Helsinkiä.
Perillä meitä odotti tyttären veli-mies,
ja minä sain taas viettää laatuaikaa lasteni kanssa.
Lauantaina aamukahvin jälkeen olikin suunta sitten jo kiivaasti kohti Vantaata.
Juu-u, ja junalla mentiin ja sujuvasti vaihdeltiin pysäkeillä. 
Eikä eksytty yhtään!
Olen nyt parin päivän aikana seuraillut messujen jälki hehkutuksia. 
Moni kertoo, että viikonlopun aikana on ollut  'mopot hyvässä kunnossa'. :D
Minulle kävi taas kuten pari kertaa ennenkin.
 Pöydät notkuivat hurjasti ihanaa ja upeaa tarjontaa, mutta mun mopo vaan yski.
Joku oli varmaan laittanut hiekkaa sen tankkiin. 
Ja niinkun olin mopoani pitkään viritellyt!
Kuvassa mun kaikki ostokset.
Kaksi joulukorttia, näkkäripaketti, pesuainetta, tapettia ja kissanruokaa.
 No, mukaan ei tullut paljon ostoksia,
mutta nautin sitäkin enemmän markkinatunnelmasta ja näyttelystä.
Myyjät olivat lisäksi tuoneet pöytiinsä ihastuttavia esittelytöitään.
Suuren Snadin näyttelyn nimi tänä vuonna oli
'Eläimellistä menoa'.
Taloissa ja koloissa asusteli mm. hiiriä, sammakoita, lintuja ja nallekarhuja.
Messuilla saimme myös äänestää suosikkiamme kilpailutöistä joiden aiheena oli 'Istuin'.
Tässä vain muutamia töitä.
Hauska nähdä kuka voittaa. 
Minä tykkäsin ainakin tosi monesta työstä. 
Tai oikeastaan kaikista. 
Kolme tuntia messuilla hurahti aivan huomaamatta. 
Pienoismallit katseltiin vaan nopsaan.
Nukkekoti osastolle jäi vielä ihan kunnon kuhina, kun me iltapäivällä lähdettiin.
Jos katsot tarkkaan, niin kuvan keskellä on ehkä alkamassa kiihdytysajot! :D

FELIZ SEMANA!
Ü

8 kommenttia:

  1. Samajuttu minulla, ei tullut paljoa ostoksia tehtyä, mutta muuten oli onnistunut reissu. Paljoa ihanaa nähtävää ja nautittava massakurssi.

    VastaaPoista
  2. Ihan vilaukselta sinutkin pongasin :) Täysillä nautin messujen järjestelyistä, messuilusta ja siellä olosta! Omatkin ostokset jäivät vähäisiksi ja apua -valokuvia otin tosi vähän.

    VastaaPoista
  3. Una preciosa feria! Buenas compras y escenas maravillosas!
    Besos.

    VastaaPoista
  4. Great shopping The cat food is great. The scenes are all amazing I love the fabric shop. Thank you Piikko for sharing your fantastic pictures.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  5. Hi Piikko! I see that you've enjoyed much of the fair, thank you for sharing these wonderful pictures. I think it's always nice to see how the miniatures fairs look in other countries :)! Enjoy your purchases!
    I loved to see the fantastic, cute and cosy miniature scenes, I bet that the making of them must have been a lot of work!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  6. Thank you for sharing the pictures of these great miniatures. Everything must have been very exciting.
    Geneviève

    VastaaPoista
  7. It looks like you had a wonderful time. Spending time with your two children and visiting the fair must have been fun. Thanks for sharing your photos. The miniature scenes are great.
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  8. Kiitos kuvista, joita olet ottanut messutaloista ja istuimista. Kylläpä olikin onnistuneet messut kaikin tavoin.

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥