tiistai 27. lokakuuta 2015
lauantai 24. lokakuuta 2015
-NukkisYstävävien lokakuun kerho
-Dh-friends' October meeting
Pari viikkoa sitten NukkisYstävät kokoontuivat Tuulan lasinsulatus kurssille.
Alkuun oli kovasti tohinaa ja huisketta,
kun tutustuimme materiaaliin ja työmenetelmään Tuulan opastuksella.
Sitten alkoi lasin leikkaus.
Sirpaleiden keskellä oli keskittynyt hiljaisuus,
kun ystävät keskittyivät
pikkuruisten lasin palojensa asetteluun ja niiden liimaukseen.
pikkuruisten lasin palojensa asetteluun ja niiden liimaukseen.
Tässä minun lasipalat liimattuna alustoihin.
Oikealla olevat kaksi kulhoa ovat Tuulan malleja.
Kokeilin eri menetelmiä.
Oikealla olevat kaksi kulhoa ovat Tuulan malleja.
Kokeilin eri menetelmiä.
Suorakaiteen muotoisessa patonkivadissa on lasitankoa.
Perhonen ja kukka-asetelma on koottu pienistä paloista.
Kun kaikki osat oli liimattu paikoilleen,
Tuula keräsi kerholaisten työt pieniin rasioihin
ja otti ne mukaansa sulatusta varten.
ja otti ne mukaansa sulatusta varten.
Lasiesineet sulatetaan haluttuun muotoon uunissa.
Uuni kuumenee muistaakseni n. 700 asteeseen.
Joka tapauksessa, ihan koti uunissa nämä hommat eivät onnistu.
Viikko sitten, vieraillessani nukkekoti messuilla Suuressa Snadissa,
sain kaikkien kerholaisten valmiit työt mukaani.
Nyt minulla on kasa pieniä paketteja, joita tosiaan tekisi mieleni availla. :D
Koitan kuitenkin pitää näppini erossa niistä,
ja säästää avaamisen jännityksen jokaiselle itselleen seuraavaan kerhokertaan.
Tässäpä minun valmiit lasityöni.
Ai niin, mullahan oli myös Joulupukki!
Nämä ovat sisareni Tuijan lasityöt.
(Sain luvan avata paketin!)
Olemme molemmat hyvin tyytyväisiä ensimmäisiin lasitöihimme. :)
KIITOS
Tuulalle lasityö-kurssista!
Oli kiva kokeilla uutta asiaa.
Ü
Nyt ollaan jo lokakuun loppupuolella.
Vieläkään ei ole satanut lunta!
Erikoista, sillä näillä seuduilla ensilumi on jo yleensä tullut näihin aikoihin.
No, enpä kaipaa. Ehtii tuo vielä.
Tänään saimme nauttia kauniista syyspäivästä.
Kävin Äidin kanssa maalla.
Käveltiin metsässä ja kerättiin havuja ja mustikanvarpuja koristeeksi ruukkuihin.
Joku muukin oli lähtenyt metsään päiväkävelylle...
Hirvi parka, juoksi varmaan kovaa kyytiä karkuun,
kun kuuli, että käläkättäjät on tulossa. :D
Ü
Muistakaahan kääntää kellot!
Talviaika alkaa.
Joku muukin oli lähtenyt metsään päiväkävelylle...
Hirvi parka, juoksi varmaan kovaa kyytiä karkuun,
kun kuuli, että käläkättäjät on tulossa. :D
Ü
Muistakaahan kääntää kellot!
Talviaika alkaa.
maanantai 19. lokakuuta 2015
Suuri Snadi 2015
MOISKIS!
Taas tuli Suuren Snadin aika.
Perjantaina pakkasin reppuni ja tyttäreni bussiin ja köröttelimme kohti Helsinkiä.
Perillä meitä odotti tyttären veli-mies,
ja minä sain taas viettää laatuaikaa lasteni kanssa.
ja minä sain taas viettää laatuaikaa lasteni kanssa.
Lauantaina aamukahvin jälkeen olikin suunta sitten jo kiivaasti kohti Vantaata.
Juu-u, ja junalla mentiin ja sujuvasti vaihdeltiin pysäkeillä.
Eikä eksytty yhtään!
Olen nyt parin päivän aikana seuraillut messujen jälki hehkutuksia.
Moni kertoo, että viikonlopun aikana on ollut 'mopot hyvässä kunnossa'. :D
Minulle kävi taas kuten pari kertaa ennenkin.
Pöydät notkuivat hurjasti ihanaa ja upeaa tarjontaa, mutta mun mopo vaan yski.
Joku oli varmaan laittanut hiekkaa sen tankkiin.
Ja niinkun olin mopoani pitkään viritellyt!
Kuvassa mun kaikki ostokset.
Kaksi joulukorttia, näkkäripaketti, pesuainetta, tapettia ja kissanruokaa.
No, mukaan ei tullut paljon ostoksia,
mutta nautin sitäkin enemmän markkinatunnelmasta ja näyttelystä.
Myyjät olivat lisäksi tuoneet pöytiinsä ihastuttavia esittelytöitään.
Suuren Snadin näyttelyn nimi tänä vuonna oli
'Eläimellistä menoa'.
'Eläimellistä menoa'.
Taloissa ja koloissa asusteli mm. hiiriä, sammakoita, lintuja ja nallekarhuja.
Messuilla saimme myös äänestää suosikkiamme kilpailutöistä joiden aiheena oli 'Istuin'.
Tässä vain muutamia töitä.
Hauska nähdä kuka voittaa.
Minä tykkäsin ainakin tosi monesta työstä.
Tai oikeastaan kaikista.
Kolme tuntia messuilla hurahti aivan huomaamatta.
Pienoismallit katseltiin vaan nopsaan.
Nukkekoti osastolle jäi vielä ihan kunnon kuhina, kun me iltapäivällä lähdettiin.
Jos katsot tarkkaan, niin kuvan keskellä on ehkä alkamassa kiihdytysajot! :D
FELIZ SEMANA!
Ü
Jos katsot tarkkaan, niin kuvan keskellä on ehkä alkamassa kiihdytysajot! :D
FELIZ SEMANA!
Ü
Osoitteet
Material World,
Matkalaukku-Traveling bag,
SuuriSnadi15
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
-Syksyn touhuja
-Autumn works
HELLO DEARS!
I can't believe this,
we are going almost half way of October!
Autumn is turning into Winter and time flies faster than I can think.
Well, that doesn't need much. :D
But anyway...
here are my latest 'news':
The past weeks I have worked with Edith's studio.
Of course under The Boss's guarding eye.
I glued floors
and wallpapers.
I attached walls and floors with staple gun.
I got all parts into their places.
so you can not check what 'easy' means. ;)
But believe me!
Walls are all tidy and straight.
They definitely are!!!
I also have spray painted the sink and the toilet.
The parts were included to the apartment kit.
The sink and the toilet are originally made by Mrs Lindblom.
She uses 3D technology, liquid plastics and laser cutting for her works.
This time the finishing touches were left for the flat builders.
So, I was painting and sanding.
Painting and sanding. Painting and sanding....
At first I worked outside and then inside.
Ouf, what a smell this paint has!!!
Oh, I feel good! So good! So good! :D
Finally the result was perfect.
Well, I am not so sure.. perhaps..
But I feel GOOD!
Yesterday The sun was shining and I went outside to the real world.
I did some autumn gardening.
Last week we had some frosty nites.
My dahlias were frozen (middle) and now I cut them down.
Later I'll take their roots to the cellar to wait for the spring.
Later I'll take their roots to the cellar to wait for the spring.
Birch still have their leaves but soon they'll all fall.
During these sunny days it's hard to believe that
there might be snow coming after a week or two.
Oh, my gosh! I don't even want to think about that!
Let's enjoy the Autumn colours today!
HAVE A GREAT DAY!
Ü
Ü
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)