sunnuntai 20. syyskuuta 2015

-Edithin yksiö -Edith's studio flat

MOIKKA!
Jo muutamia kertoja olen maininnut Edithin yksiön.
Edithin yksiö on osa
Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotis juhlanäyttelyn kerrostalo hanketta.
Näyttelypaikalle tulee kehikko, johon jokainen asettaa oman huoneistonsa.
Kerrostalon rakentamiseen osallistuu harrastajia ympäri maata.
Jaossa oli yksiöitä, kaksioita ja liiketiloja.
Minä anoin ja sain yksiön.
Näyttely on
Tampereen Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa 21.2.-24.3.16
Nyt tuntuu, että helmikuuhun on ikuisuus. 
Olen kuitenkin jo useamman vuodenkierron nähneenä oppinut, 
että aika todella lentää näissä(kin) asioissa.
Yritän kerrankin olla ajoissa!

Yksiö-projekti alkoi kesällä lomien aikoihin.
Rakennusmestari ja työnjohtaja 
otti tilanteen itseoikeutetusti haltuun heti alkuvaiheessa.
Tarvikkeet ja materiaalit kävivät läpi laatutarkastuksen
heti postista saavuttuaan.
Kaikki osat olivat tallella.
Yhdistyksen talkooväki on tehnyt valtavan työn
osien leikkaamisessa ja postituksessa.
Lisäksi vielä kaikki ohjeet ja suunnittelu!
Onneksi minulla on vain yksi huoneisto vastuullani.
Koekasaus suoritettu!
Pintamateriaalien suunnitelmaa tehty.
Ja kalustusta mietitty.
Monatkohan kertaa menee vaihtoon!? :D
Ideana yrittää olla, että yksiöön tulevat tavarat löytyisivät omista varastoista.
Mittakaavan sovittelua.
Kuinkahan tähän keittiöön saan kaiken sopimaan?!
Nyt parina viime viikkona olen edennyt suunnitelmista oikeisiin töihin.
Aloitin leikkaamalla rappukäytävä kappaleen irti pohjalevystä.
Hyvin meni, vaikka leikkaaminen aluksi hirvitti.
Keuruun nukkekotiviikonloppuna tein Erjan opastuksella kylpyhuoneeseen oven.
Viime viikonloppuna kävin Mummin luona maalla.
Oli ihana aurinkoinen päivä. 
Istuin kivellä ja hioin, ohjeen mukaan, 
osakkeeseen kuuluvia kylpyhuone kalusteita.
Seuraavaksi kalusteet pitäisi spraymaalata. 
Luulenpa, että se tulee olemaan oma tarinansa. :D
Kiveltä katsoen näytti ihan mukavalta.
Kun zoomaa tarkasti, niin voi huomata metsän kohdalla viisi joutsenta lennossa.

Tällä hetkellä minulla on yksiön tapetointi asiat vaiheessa.
Let's see mitä sitä tulee...

MUKAVAA SUNNUNTAITA!
HAVE A LOVELY SUNDAY!

12 kommenttia:

  1. Korjaisin tuon Verkarannan näyttelyn päivämäärän eli se on 21.2.-19.3.2016. Hyvä, että sulla on työnjohtaja vahtimassa projektia :)

    VastaaPoista
  2. Hi Piikko! Well, well it seems that you're already very busy with a new project for the exhibition :)! Yes, you can never start too early with it, because......time flies!!
    Your new appartement looks great so far, the washstand looks fabulous. It will be very interesting to follow this project, so I can't wait to see more of it. I wish you much pleasure and good luck with the build!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  3. What a great project! I'm looking forward to seeing more.
    Geneviève

    VastaaPoista
  4. Wonderful project Piikko. I cant wait to see more. An apartment sounds fun.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  5. Onpas inspiroivan näköinen projekti ja pohjakaava on kuin oikeasta talosta. Hienot kylpyhuoneen kalusteet, taitavat olla taloyhtiön puolesta? Tästä tulee hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on mielenkiintoinen projekti. Kylppärikalusteet tosiaan ovat taloyhtiön puolesta. 'Aihiot' ovat Jutta Lindblomin tekemät ja tulivat paketin mukana. -Kiitos Riitta luottamuksesta! Itseäni kyllä jänskättää, mitä tästä tulee. :D

      Poista
  6. Замечательный проект! Жду продолжения!
    Татьяна

    VastaaPoista
  7. Fun to see your project each step of the way!

    VastaaPoista
  8. Kyllä ajoissa se on aloitettava! Kivoja kalusteita ja tapetteja Edith on kerännyt, jännää nähdä mitä niistä syntyy.

    VastaaPoista
  9. Hyvältä näyttää! ja ei kun jatkuu!

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥