MOI!
Harrastus rintamalla on ollut pitkään hiljaista.
Taitaa olla ideoiden keräämisen ja suunnittelun aika.
Tai ehkäpä vain aikaansaamattomuus. ;)
Sunnuntaina koitti kuitenkin taas kesän kohokohta
Matkaan läksimme jälleen ennen kukonlaulua.
Perille ehdimme juuri oikealla hetkellä,
vaikkakin reittiohjeissa olikin jotain vikaa. :D
Maria ja Esa ovat järjestäneet Wanhan ajan lelumarkkinat
nyt kahdeksan (8) kertaa!
nyt kahdeksan (8) kertaa!
Minäkin olen ollut mukana jo kuusi (6) kertaa!!!
Vuoden 2015 markkinoiden mukavampia hetkiä oli kohottaa malja
Marian uusimman kirjan, 'Nukkekoti Väinölän Joulu', kunniaksi.
Kirjasta löytyi heti pari ohjetta, joita pitää kokeilla mahdollisimman pian.
Kirjasta löytyi heti pari ohjetta, joita pitää kokeilla mahdollisimman pian.
Puheitakin pidettiin ja
saatiinpa lupaus seuraavista markkinoistakin.
Onpahan ainakin yksi kesäsuunnitelma jo ensi vuodellekin valmiina. :)
Markkinoilla vietettin mukavasti koko päivä.
Tavattiin vanhoja ja uusia tuttuja ja jutusteltiin.
Ensinnä Artturi kävi tapaamassa luotto villapaidan neulojaamme Riittaa.
Jussi-paitaa siinä ensin katseltiin,
vaan sitten löytyi juuri Artturin linjoille sopiva neule.
Kyllä on hieno!
Uusi pusero päällään ja iloisin mielin
Artturi lähtikin seuraavaksi tapaamaan kaveriaan Remua,
joka oli myös tullut markkinoille.
Remun kämpilllä pojat juttelivat niitä näitä.
Remu oli kovasti mielissään, kun Taru oli tehnyt hänestä näin komean.
Artturi nappasi lähtiessään kännykällä kuvan muistoksi tästä päivästä.
Nukketaiteilija Taru Astikaisen blogilta
löytyy enemmän kuvia ja juttua/more photos <= Click!
Remu-nuken tekemisestä ja Tarun yhteistyöstään rokki-legendan kanssa.
(There's some words also in english.)
Ystäväni Anne puolestaan otti kuvan muistoksi minulle!
Sisareni kysyi minulta, jotta olinko vähän remuissani,
kun itse maestrokin tuli markkinavieraaksi?
kun itse maestrokin tuli markkinavieraaksi?
No... Olin!!!
Poikani keksi kysyä,
että milloin olen tiennyt tai kuunnellut
Remua ja Hurriganesia ensimmäisen kerran.
Remua ja Hurriganesia ensimmäisen kerran.
Muistelin sitten, että sehän oli Jyväskylän messuilla, Hippoksella.
Ja vuosi oli... KVG=> 1976!!!
Ja vuosi oli... KVG=> 1976!!!
Tätä nykyä kuulun, monen muun kaltaiseni lailla, ryhmään
'tanssii itsensä hikeen kerran vuodessa pikkujouluissa,
kun viimein joku älyää laittaa Get On'in soimaan'.
Markkinahumussa ostokseni pysyivät, tälläkin kertaa, hyvin kohtuullisena.
Tuoli Christianilta ja astiat Heliltä.
Lisäksi pari diy Norvelle-nalle kittiä Doloresin Krisseltä.
(Artturikin teki vielä yhden hankinnan. Siitä hän kertoo myöhemmin.)
KIITOS ja TERVEISET
Marialle ja Esalle,
sekä kaikille kenen kanssa tavattiin! ♥
KIITOS ja TERVEISET
Marialle ja Esalle,
sekä kaikille kenen kanssa tavattiin! ♥
(Remu ja Taru)
MEILLÄ KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA!
It looks like you had a wonderful time, Piikko! Thanks for sharing about your wonderful adventures at the fair! xo Jennifer
VastaaPoistaSinulla on ollut hieno Forssan reissu! Hurmaavat astiat olet löytänyt!
VastaaPoistaRemua ihailinkin jo Tarun blogissa..
Hienon villapaidan Artturi valitsi!!
VastaaPoistaJa Remu on ihan nukkeja näköinen ☺😊
Siis nukkensa; ))
VastaaPoistaHow wonderful to be able to take part in such a great event and meet friends and artists. Thank you for sharing.
VastaaPoistaYour purchases are very beautiful. Enjoy all.
Hugs, Drora
What a wonderful way to spend your time !!
VastaaPoistaAmazing pictures!
A big hug.
Kivaa oli! Ja voi nolous, kun Esa lykkäs mulle mikrofonin, enkä osannut änkyttää kuin kiitos vaan kaikille... :D :D :D
VastaaPoistaWow what a fantastic fun day you had :) I love your purchases. Thank you for sharing your wonderful day.
VastaaPoistaHugs Maria