maanantai 2. maaliskuuta 2015

-NukkisYstävien helmikuun kerho ja
Maaliskuun Minimarkkinat
-Dh-friend's February and MiniMarket of March

MOIIII! 
Onpa kulunut harvinaisen pitkä aika edellisestä postauksestani.
Aktiivisena on kuitenkin oltu, tai ainakin yritetty olla.

Pari viikkoa sitten NukkisYstävät kokoontuivat helmikuun kerhoon
aiheena kengät.
Minä tein mustat puukengät ja Artturille kevätkengät.  
Molemmat ovat tuolla kuvan keskellä.
Kiitos Tiina V. kenkäkaavoista ja nahkoista. :)
Ü
Palataanpa vielä tuohon aktiivisuus asiaan. 
Kerrankin, kun sitä on oikeasti havaittavissa. :D

Tämän kuun lopulla, eli 28.3.15 
NukkisYstävät-kerhomme on järjestämässä yhdessä Nukkekotiyhdistyksen kanssa
nukkekoti tapahtumaa Jyväskylään.
Tapahtuman sai nimekseen
Tapahtuma-ohjelmana on Nukkekotiyhdistyksen vuosikokous sekä työpajoja.
Lisäksi NukkisYstävät ovat järjestäneet oheen 
pienen nukkekoti ja roombox-näyttelyn ja minitavara myyjäiset.
Markkinailmoitus on tuossa sivussa, ===>=>===>=>===>=>
jos ette ole vielä huomanneet. :D
(HUOM! Ilmoitusta saa kopioida ja jakaa!)
Puuhaa ja ajatustyötä on järjestelyissä ollut jo mukavasti.
 Onneksi minulla on ollut apunani Artturi ja Belagia.
Viime lauantaina Artturi sanoi Belagialle, että:
'Kuules tyttö!
Siellä on Kirrin Silinterissä tänään Nellien Nukkekotipäivät.
Eiköhän myö tästä lähetä sinne vähän yhistyksen asioissa.
Hyvin keretään vielä. Yhekstoista oon luvannu mennä.
Nähäänköhän ketään tuttuja siellä?'
Ja näkiväthän he!

Lisää juttua Maaliskuun Minimarkkinoista tulossa. 
Luulenpa, että vielä monta kertaa. :D
Ü
Onhan se vielä tämä 'pakollinen' kissa kevennyskin laitettava tähän loppuun!
IHANAA VIIKON ALKUA KAIKILLE!
MERJALLE PALLLLJON TERVEISIÄ!

17 kommenttia:

  1. Hienoja kenkiä ootte tehny!! Voi, kyllä noissa on ollu näpräämistä :)
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  2. Komeita kenkiä! Ihanat markkinat tulossa. A&B niin hehkuvina ❤️

    VastaaPoista
  3. Unos preciosos zapatos!!!!!!
    Besos.

    VastaaPoista
  4. The shoes are wonderful, Piikko, now spring can come ;)!
    The last picture of Neko, he looks like an angel....;O!!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  5. Upeita kenkiä! Kyllä kelpaa kesän tulla :)
    Mijau!

    VastaaPoista
  6. Upeita jalkineita!
    Tallensin markkinamainoksen itselleni ja julkaisin sen FBssa https://www.facebook.com/HurahtanutNukketaloihin

    Toivottavasti mainos saavuttaa paljon mimeilijöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija! ♥
      Aivan loistavaa toimintaa!!! ♥
      :) :) :)

      Poista
  7. un bien joli travail, le chat est bien mignon ;;-)

    VastaaPoista
  8. I think shoes are hard to make, but you all did a great job!! So beautiful shoes!
    Hannah

    VastaaPoista
  9. You always make great things with your club. Your shoes are wonderful, it musn't be that easy to make.
    Geneviève

    VastaaPoista
  10. The shoes are amazing and you have a beautiful cat.

    VastaaPoista
  11. Keväisiä kenkiä :) Mukavaa kun sinulla on apuna Artturi ja Belagia. Hauskoja järjestelyhetkiä sinne!

    VastaaPoista
  12. The shoes are wonderful. Your club make a lot of fantastic items.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  13. How amazing that we also made shoes here. Yours are very lovely. It's wonderful that you have workshops and learn to produce lovely miniatures together with friends.
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  14. Tämä kuva heti koukutti itsekin tekemään kenkiä, upeita kaikki!

    VastaaPoista
  15. Vau! Huimia kenkiä.
    Kävin kopioimassa markkinamainoksen ja laitan eteenpäin. Hyvä markkinoita!

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥