tiistai 9. joulukuuta 2014

-Kaksi päivää pääkaupungissa
-Two days in the capital

HEIPPA! 
Tuli sitten visiteerattua pääkaupungissa.
Sunnuntai aamulla aikainen herätys ja bussiin.
Hyvin sujui kaksi ja puoli tuntinen matka.
Tosin vähän meni niska mutkalle siinä bussin penkillä pilkkiessä.
Perillä kohteessa olin kello yhdeksän.
Aika hiljainen on Suomen pääkaupunki tuohon aikaan sunnuntai aamuna!

Onneksi Nukke- ja Nalle markkinoitten ovet aukesivat 
jo kymmeneltä, ja pääsin sisälle lämpimään.

 Minulla ei ollut mitään markkinaostos suunnitelmia. 
Koitan ajatella, että hankin vain semmoisia asioita, joille tiedän heti paikan ja käyttöä.
No joo, eihän se tietenkään aina onnistu, 
mutta jotain rotia sitä pitää itselleen tässä hyrskyn myrskyssä koittaa laittaa. :D
Tässä hankintani markkinoilta.
Kaksi posliinikulhoa myyjältä, jonka pöytä oli siellä oikealla takareunalla.
Päivänvarjo ja kirjailtu pussukka ovat melko varmasti Anna-Liisan käsialaa. 
(En nyt ihan ollut tarkkana myyntipöytien kanssa.) 
Lankoja, ostin samaisesta pöydästä ja mukava juttutuokiokin oli siinä kirjailuihin liittyen. 
Illalla kotona vähän harmitti, kun en ostanut enemmän lankoja ja lisää eri värejä.
TERKKUJA KAIKILLE
ketä tapasin markkinoilla!

 Sitten pääkaupunki vierailuni pääasiaan.
Joka ei siis ollut em. minimarkkinat!
Viime syksynä poikani muutti Helsinkiin.
Nyt kahden päivän aikana meillä oli tarkoitus viettää 
äiti-lapsi viikonloppua.
Ja niinhän me vietettiin. 
Laiskoteltiin pitkä aamu kotosalla, käytiin ulkona syömässä ja kahvilla.
Katseltiin keskustan tärkeimmät näyteikkunat
ja maanantaina sateisessa säässä avatut Tuomaanmarkkinat.
Vähän katselin joulusalaisuuksiakin,
mutta niistä juttelin vain tämän herran kanssa.

Mukavasti meni pari päivää näin vapaalla 
ja tuli vietettyä sitä kuuluisaa laatuaikaa lapsen kanssa.
Lapsen, joka kaikesta päätellen vaikuttaa jo melko lailla aikuiselta.
Toisaalta, kun mieheen iskee nostalgia koris-pelin äärellä lelukaupassa,
niin äidin täytyy tehdä mitä äidin täytyy tehdä.
Eli hemmotella esikoistaan!
Tai kuvitelkaa....
Mitäs jos toi olis vetässy itku-potku-raivarit siinä Tigerin käytävällä!?
smileysmileysmiley 
HAVE A GREAT WEEK EVERY ONE!

8 kommenttia:

  1. Hi Piikko! You have purchased wonderful miniatures on the miniature fair, enjoy it!
    I like the hand bag, it is made wonderfully :)!
    Yes, fortunately little boys become big boys, but sometimes in their hearts......hahaha! I also have a son of about the same age as your son, so I know what you mean with your gift of the basketball game set ;O!
    Hugs, ilona

    VastaaPoista
  2. Your "boy" is so handsome! and yes, they grow so big, so fast, but always the little boy inside! (But we won't tell them this!!!)
    Your mini purchases are lovely too!! What a nice weekend adventure!

    VastaaPoista
  3. Great purchases at the miniatures fair and a fun trip for you! Yay! xo Jennifer

    VastaaPoista
  4. Un bonito viaje con diversión asegurada!!! Has adquirido unas preciosas minis,el bolso de mano se ve precioso!!! Tu hijo,desde luego que ha crecido!!! Es un guapo muchacho,está bien que no perdamos nuestro espíritu infantil!!!!
    Besos.

    VastaaPoista
  5. Sinulla olikin kiva reissu ja hienoja ostoksiakin teit.

    VastaaPoista
  6. It must have been a great day to spend time with your son and see all the Christmas decorations.
    Geneviève

    VastaaPoista
  7. It sounds like you had a wonderful time Piikko and it must have been lovely to spend time with your son. I'm happy to see that you found some lovely mini treats too :) Hugs ♥ Vicky ♥

    VastaaPoista
  8. It looks like you had a fun filled trip. Lovely purchases I love the bag. Handsome son :) but us Mothers know that they never really grow up ;)
    Hugs Maria

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥