sunnuntai 5. tammikuuta 2014

-Swappeja Tuijan ja Annen kanssa
-Swaps with Tuija and Anne

SUNNUNTAI PÄIVÄÄ!!!
ÜÜÜ
Ennen kuin siirrymme joulusta,
muutamien muiden juhlapyhien kautta juhannukseen,
 esittelen vielä  joulun 2013
sisareni Tuijan ja soulsisterini Annen kanssa tekemäni kalenterivaihdot.

Tässä TUIJAn luomukset.
 Ja vielä pari lähikuvaa jos näkyisi paremmin
 
 kaikki nätit, hauskat ja kekseliäät tuotokset.
 
Mona Lisa ja Auringonkukka-tauluilla onkin meille ihan erityinen juttu.
Ollaan käyty yhdessä katsomassa niitä ihan livenä.
♥KIITOS TUIJA!♥
ÜÜÜ
Minä annoin sisarelle kakkuja, keittiöasioita sekä radion.
Lisäksi annoin Elina Kallin nukkekodin nukkekoti-kitin. 
Katsotaan jospa 'Kahden Siskon Kerhossa'
joskus rakennettaisiin pieniä Lundby-taloja.
ÜÜÜ
ANNE ilahdutti minua, sekä Rauhaa ja Ilonaa lähettämällä meille
kutsut Suomen itsenäisyyspäivän juhliin.
Kuvia juhlahumusta löytyy, kun klikkaat TÄSTÄ.

Lisäksi avasin Annen paketeista
kauniin kranssin, 
  hauskan kyltin
ja pikku kuusen.
Pientä makeaakin oli purkkiin karkkileipuri tehnyt. 
Kaikki ovat jo paikoillaan Rauhan ja Ilonan joulupuodissa.
♥KIITOS ANNE!♥
ÜÜÜ
Myös Anne sai paketeistani keittiötarvikkeita. 
Ajattelin, että voisivat olla tarpeen pian avattavassa Roseen kahvilassa. ;)
 ÜÜÜ

Tässäpä oli kaikki joulukalenteri- ja vaihtoyllätykset tältä vuodelta.
ISO KIITOS
kaikille kalenterikavereilleni!

8 kommenttia:

  1. IHANA joulupuoti! Ja ihastuttavia jouluyllätyksiä.

    VastaaPoista
  2. What a beautiful miniatures!!! I love your Christmas roombox!! A big hug

    VastaaPoista
  3. Wonderful minis, your Christmas shop is so very nice and I would love to shop there.
    Hugs
    Wyrna

    VastaaPoista
  4. Wonderful gifts.
    Your Christmas shop is beautiful.
    Greetings, Faby

    VastaaPoista
  5. Amazing gifts! The Xtmas scene is adorable!

    VastaaPoista
  6. Lovely gifts! I love your beautiful Christmas shop.
    Happy New Year to you and yours!
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  7. All your gifts are wonderful enjoy. I love your Christmas shop so many fantastic items. I would love to visit it :)
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  8. Wonderful gifts all around! Enjoy everything, Piikko! Your mini Christmas shop looks so fantastic--great job, and so much fun! xo Jennifer

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥