I-ha-Haa!
Kun näin Raunistulan nukkekotikerhon blogilla kerholaisten tekemiä keinuhevosia
tiesin heti, että tuommonen hevonen se on minunkin saatava.
Samanlainen heponen kun hirnahteli aikoinaan meidänkin lasten leikeissä.
Innostuksissani tilasin kaksi kittiä.
Ajattelin, että Toinen Sisko voisi myös tykätä tämän kaltaisesta
'ei allergisoivasta' eläimestä kuten keinuhevonen on.
'ei allergisoivasta' eläimestä kuten keinuhevonen on.
Ja niin kokoontui heti samantein
KSK eli 'Kahden Siskon Kerho' askartelemaan keinuhevosia.
KSK eli 'Kahden Siskon Kerho' askartelemaan keinuhevosia.
Ensin otettiin esille kaikki osat ja ohjeet.
Ohjeet luettiin.
Kohta 1. Irroita osat askarteluveitsellä.
Hyvin sujui!
Rivien välistä jäi tosin lukematta seuraavaa:
Palaa kohtaan 1.
Tarkista lukeeko siinä
'irroita osat askarteluveitsellä' VAI
Tarkista lukeeko siinä
'irroita osat askarteluveitsellä' VAI
'irroita osat ukkos vanhalla lettermanilla?'
Niinhän siinä sitten kävi, että Toiselta Siskolta meni jalasosa poikki.
Ja kun Ensimmäisen Siskon selkänoja oli kolmena kappaleena,
niin Toinen Sisko totesi, että 'Hyvä. Nyt meillä on samanlaiset'.
Sitten liimattiin.
Lopulta saatiin kaikki osat kuntoon.
Työn edetessä totesimme tämän askartelupakkauksen olevan oikein mukava.
Ohjeet ovat hyvät ja selkeät.
Valmistaminen ei vaadi ihmeellisiä työkaluja. (Tavallisetkin olivat hukassa.)
Ja mikä parasta.... Meidän korkean vaatimustasomme huomioonottaen
keinuheppojen kokoaminen oli ihan 'easy peasy'-juttu.
'Vai miten päin nää jalakset nyt tulikaan?'
Kokoamisen aikana Kahden Siskon kesken syntyi keskustelua
keskiaikaisista lasten varhaiskasvatus menetelmistä ja...
keskiaikaisista lasten varhaiskasvatus menetelmistä ja...
... maailman kuulusta elokuvasta 'Kummisetä'.
Koska työskentelimme ahkerasti, vakavasti työhömme paneutuen,
keskittyneen hiljaisuuden vallittessa, ilman pissa- ja kahvitaukoja
keskittyneen hiljaisuuden vallittessa, ilman pissa- ja kahvitaukoja
ja muutenkin ilman mitään ylimääräisiä tirskumisia tai hömpötyksiä
(huh, hengästyttää...)
(huh, hengästyttää...)
saimme kuin saimmekin yhden rupeaman aikana valmiiksi
Wow! Os cavalinhos são idênticos ao real! Ótimo trabalho. ;)
VastaaPoistaTe han quedado unos caballitos perfectos y son idénticos al grande!
VastaaPoistaBravo!
Un abrazo
Nämä ovat kyllä huippukivoja :)
VastaaPoistaEn tiennytkään, että tällainen kittikin on olemassa.
It is a lovely new front page you have made so lovely spring-like. Your rocking horse has been so great, but it looks a little tricky to assemble. I remember the exact model from my childhood.
VastaaPoistaHugs
Wyrna
Hepat on kivat, kerholla minäkin yhden sain aikaan, ja todella, hyvärohjeet on luettavaksi... Kiva tuo kuva!
VastaaPoistaLa page d'accueil est devenue printanière !
VastaaPoistaLes petits chevaux sont parfaits, le grand modèle étant très beau, il ne restait plus qu'a le reproduire. Les trois sont très beaux, avec un petit côté rétro !
Bisous. rosethé-Minima
Ihana tuo "original" keinuheppakuva! Ja kyllähän noista mineistäkin tuli ihan esittelykelpoiset...
VastaaPoistaCongratulations to this beautiful and springlike new header! My nephew and niece had the same model of a rocking horse when they were small, too. It is so nice to see it en miniature!
VastaaPoistaHugs, Sandra
Hienot hepat ja ihana ratsastaja!
VastaaPoistaI love the miniature rocking horses but I love the 1:1 best, especially with the adorable rider.
VastaaPoistaHugs, Drora
Very nice and a perfect copy of the real one.
VastaaPoistaGreetings, Faby
Que bonitos te han quedado,iguales que el modelo real!!!
VastaaPoistaBesos.
Hi Piikko, the rocking horses are fantastic work, well done!
VastaaPoistaI like the new header of your blog: finally spring, I hope sooooo ;)!
Hugs, Ilona
Your rocking horses are wonderful. I love the picture of the real one it is so cute. Your new header is lovely. Did I hear someone say Spring at last :)))
VastaaPoistaHugs Maria
Hehheh, hyvä tositarina! Noinhan se suunnilleen menee.
VastaaPoistaMainiota asiaan paneutumista. Minulla on hepokitti vielä kokoamatta.
VastaaPoistaTuo vimppa kuva on niin riemua täynnä!
Gidddddy-uptoneightiousMe! It's a perfect replica, I say! :):):) A beautiful job, Piikko! Good job with the baby too :). She's adorable!
VastaaPoistaWhen I was a child I got a rocking hores like your miniautres.
VastaaPoistaLove your new style of your blog!
Greetings
Melanie
Mukavia ja muistorikkaita hetkiä keinuhepan teossa!
VastaaPoistaYou did beautiful miniature, I really like it.
VastaaPoistaHugs
Magda
Te han quedado preciosos, iguales al modelo real!!!!
VastaaPoistaUn trabajo perfecto!!!
Besitooos.
Love the picture with the real one, you or your daughter? And it`s nice to see the tiny horses exactly the same as the real one.
VastaaPoistaMona
THANK YOU all for your lovely comments! ♥ :)
VastaaPoistaSans and Mona.. the child in the photo is my SON! :) :)
HUGShugsHUGS!
Your son was so cute! The horses turned out perfect! Thank you so much for joining my new website!!
VastaaPoistahugs♥,
Caroline
Hola Pikko
VastaaPoistaHas hecho un fantastico trabajo, te han quedado iguales que el grande.
Me encantan esos caballitos.
besitos ascension
Ihania keinuheppoja ja kiva kuva keinujasta. Meilläkin pojat keinuivat samanlaisella hepalla ;)
VastaaPoista