Joululoman aikaan useimmilla on tavoitteena nauttia mm.
kiireettömästä ajasta.
kiireettömästä ajasta.
Ajasta, jolloin voi tehdä tehdä kivoja asioita, joihin muulloin ei ole aikaa.
Kukaan yhtään selväjärkinen ei varmaankaan ala järjestää
(jälleen kerran), (epätoivoisesti)
askartelu tavaroitaan lomansa aikana. (Plaah! :#)
Vaan hän käyttää aikansa mukavasti vaikka leipomiseen,
mitä hän yleensä tekee kovin harvoin.
Tässä vaikuttaisi kuitenkin nyt siltä,
että homma on lopahtanut kesken kaiken.
Ettei vaan olisi Emmerdale just alkanut telkkarista?
O-ou! Kuorrutteet valuu jo pitkin pöytiä!
No, on siellä sentään pari muffinssia saatu koristeltuakin.
Suklaamuffinssi/Petterin nenän kiinnitys osastolla näyttää onneksi jo lupaavalta.
Sillä välin kun Rauha priorisoi Emmerdalen suhdekoukerot
leipomista tärkeämmäksi,
minä leivoin kotiin lomailemaan tulleen tyttäreni kanssa
leipomista tärkeämmäksi,
minä leivoin kotiin lomailemaan tulleen tyttäreni kanssa
suklaisia poro-, ja mansikkaisia joulukuusi muffinsseja.
Kaikki valmiiksi asti. Ja syötiinkin niitä. Aika monta.
Ja sit myö sen jälkeen aika paljon
LEVÄTTIIN!
TERKKUJA!
GREETINGS!
SALUDOS!
ÜÜÜ
♥Muffinsit pellillä-Jatta, Sokeripussi-Saara,
Säilytyspurkit-Susi, Vatkauskulho-Mrs Who, Ikkunamaisema-Ulla♥
Säilytyspurkit-Susi, Vatkauskulho-Mrs Who, Ikkunamaisema-Ulla♥