HEIPÄ HEI, DEAR FRIENDS!
Marraskuu on jo loppupuolella.
Ja, huhhuh, kovasti on minulla kiirettä pitänyt näinä
sateisina marraskuun päivinä.
Aloitetaanpa vaikka viimeisimmästä.....
Sunnuntaina Nukkis-Ystävät kokoontuivat marraskuun kerhotapahtumaan.
Aiheena oli ikkunan pokat, peilit ja sermit.
Minä en meinannut päästä kerhoaikana aiheessa alkua pitemälle, ihan höpöttelyksi meni. ;D
Kotona tein sitten sermini valmiiksi.
Sermin 'puuosat' ovat puretusta bambu-tabletista ja välipuut coctail-tikuista.
Kankaan olen saanut Heliltä synttäriyllätyksenä.
Ikkunan olen aikaisemmin tehnyt TiinaTiin kitistä ja
peilin sain vaihdossa Tiina J:ltä edellisellä kerhokerralla.
Mukavasti meni taas kivassa tyttöseurassa yksi kerho iltapäivä.
Kiva oli tavata myös viime viikon syntymäpäivä sankaria Tiinaa.
Nk-piirin synttäri rinkiläisenä laitoin Tiinalle onnittelupostissa
pikkuisen oma tekemää ja vähän tarvikkeita.
ONNEA TIINA!
ÜÜÜ
Viime lauantaina oli vuorossa retkipäivä Tampereelle.
Kohteena käsityömessut.
Arvatkaapa miten suloiselta tuntui jalkapohjissa kotimatkalla
kuuden tunnin messuosastoilla ihastelun ja ihmettelyn jälkeen!? ;D
Ostoksia en tällä kertaa tehnyt paljon.
Aika kului lähinnä ideoita ja innostuksen lähteitä keräillessä.
Aika kului lähinnä ideoita ja innostuksen lähteitä keräillessä.
Ja niitähän näillä messuilla riitti!
Messutuliaisina laitan teille kuvan lasipallo joulukuusesta.
Ullalle ja Mirjalle ISOT terkut ja kiitokset kivasta päivästä!
ÜÜÜ
Rauha tuossa pöydän kulmalla huiskii terveisiä teille kaikille!
Kiirettä on hänelläkin pitänyt.
Mitä lie salaisuuksia nytkin tuolla serminsä takana asettelee?!
Kova sipinä ja kuhina onkin työpöydälläni viime viikkoina käynyt.
Joulukalenteri vaihtopaketteja on tullut, lähtenyt, vielä valmistumassa ja lähdössä.
Ihan siinä mini-ihmiset ovat päästänsä pyörällä. ;D
Minulla sen sijaan pyörähti olkapää jostain syystä aivan spagetiksi jo alkusyksystä.
Niinpä kalenteri vaihtoon suunnittelemani minineulomiset
vaihtuivat ihan toisenlaisiin askarteluihin.
vaihtuivat ihan toisenlaisiin askarteluihin.
Pikkupuikot tuntuivat samalta, kuin jos olisin kutonut metrin haloilla.
Tietokoneella kirjoittamistakin olen joutunut rajoittamaan. :(
Hoh hoijjaa, vanhuus ei tule yksin. Se tulee operaatioon suosittelevan lääkärin kanssa. ;D
Vaan ei olla milläskään!
Kyllä se taas tästä, kuha myö yhes mennään!
ÜÜÜ
TERVEISIÄ KAIKILLE!
ILOISTA LOPPUVIIKKOA!
Ü
GREETINGS TO YOU ALL!
HAVE A CHEERFUL REST OF the WEEK!
HAVE A CHEERFUL REST OF the WEEK!
Olkapäävaivat ovat kurjia! Tsemppiä olkapäällesi :) Tuommoisen lasipallojoulukuusenhan voisi tehdä minikoossa marmorikuulista... Myydäänköhän niitä enää misään? Voisi olla aika vinkeä.
VastaaPoistaKiitti Anna! Tuo kuusi oli tosi iso ja kaikki lasipallot erilisia. Ja kyllä varmaan jossain myydään vielä marmorikuulia. Teepäs tuommenen marmorikuulakuusi! Olis varmasti hieno!
PoistaTsmppiä...olkapäävaiva on NIIIIN hankala! Puhaltelen sinnepäin parantavia puhalluksia :)
VastaaPoistaHieno sermi ja TiinaTii on varmasti onnellinen paketistaan!
Lasipallokuusi on kyllä uskomaton Idea!
Kikka
Kiitos Kikka puhalluksista! Olkapää on jo pitkäaikainen vaiva. Johtunee työn rasituksesta, ja ihan oikeesti kait siitä iästäkin. Valitettavasti nämä askateluharrastukset eivät kovin edesauta olkapäitten hyvinvointia. Aina vaan pitäis sitä liikuntaa, liikuntaa, liikuntaa. Pöh! :D
PoistaHuomasinpa, että lähinukkispiirissä voisi toimia myös tiina-kerho. :D Näiden kolmen tässä mainitsemani tiinan lisäksi on vielä neljäskin Tiina. :) Tämä synttäripaketti meni siis 'tiinoista' Tiinalle. :-)
Terkkusia!
HI Piikko,
VastaaPoistaI adore your gorgeous little screen and the craft fair sounds amazing. The translator is very bad but did I read that you have shoulder pain? I hope it will get better soon and I send you lots of love and a hug too :)
Vicky ♥ ♥
Darling Vicky, I am so sorry about the translator...again. But you've got it right...
PoistaThank you so much for your sweet words!
A lot of hugs to you Vicky!
Deseo que te mejores de tu hombro!!Me gusta mucho el biombo!!
VastaaPoistaBesos de las Malu´s.
Gracias guapa! :-)
PoistaBesitos
Hi Piikko! I adore your folding screen with the hearts--it is so sweet!!! I hope your shoulder pain clears up soon. That last photo of you with the huge knitting needles is so fun--you look miniature! xo Jennifer
VastaaPoista;DDDD Jennifer, those needles were really huge...and guess what!? I am not only looking miniature..I really am quite miniature size. ;DDD
PoistaHugs!
Hello Piikko :) your screen is beautiful. I love the little hearts on it. Wow that is some Christmas tree very interesting idea :)))
VastaaPoistaI am sorry to hear that you are in pain I hope your shoulder is better soon. Take care my friend.
Hugs Maria
très joli paravent !
VastaaPoistaPour les douleurs de l'épaule, si vous pouvez faire des "ondes de choc" chez un kiné ou à l'hôpital, il faut entre 6 et 9 séances (j'en ai eu 9) mais la guérison est totale près quelques mois.
Bon courage ! rosethé-Minima
Ompahan puikot (halot) ;) Jaksamista olkapään kanssa.
VastaaPoistaYour screen is fantastic sweet. So sweet with the delicate pink hearts. I wish you good recovery with your shoulder. It's so annoying to be unable to be creative. Take care of yourself.
VastaaPoistaHugs
Wyrna
Kiitos myös itsellesi matkasseurasta, oli taas mukava reissu. Upeen sermin oot tehny... Taitaa Rauhallakin olla jo joulujutut mielessä ;)
VastaaPoistaSermistä tuli hieno, just sellainen kuin kuvailit.
VastaaPoistaMuuten, tämän Tiinan olkapäävaivoihin on ollut suureksi helpotukseksi glukosamiinisulfaatti, polviniveletkin voi paremmin.
Espero que te recuperes pronto, me encanta ese precioso biombo.
VastaaPoistabesitos ascension
Your screen is so sweet!
VastaaPoistaI hope your shoulder is better soon, I have so may problems with mine too!!! My pain is so distracting....
Hugs Marina
Your screen is wonderful.
VastaaPoistaBye Faby
Sermistä tuli niin söötti sydämineen ja kukkakankaineen, ihan Ilonan ja Rauhan tyyliä taas! Oma sermi on vielä kankaita vailla, mutta eiköhän tästä saanut insipraatiota tehdä sermi loppuun viikonloppun iloksi :).
VastaaPoistaKiitti Minna! Nyt olisin tarvinnut sitä poimutuslautaa... Onneksi oli tyttärellä iso pullo hiuslakkaa. ;D Toisaalta, laudan kanssa verhon poimusta olisi saattanut tulla mulle ehkä hiukan liian tasanen. ;D
PoistaVielä kun sais valoa tähän asuntoon kunnollisia kuvia varten...
Kiva nähdä valmis sermisi. Se oli jo puolivalmiina niin kaunis!
Voi mitkä puikot! Toivottavasti kudontakyky palautuu!
VastaaPoistaMuchas gracias por acudir a mi llamada de socorro jeje
VastaaPoistaDe momento creo que tengo una solucion....de momento jeje
besitos ascension
Ha ha ha, the translation is so crazy, you will not belive it :).
VastaaPoistaLove your new photo at the top your blog.
Good luck with your shoulder.
Thank you for the comment to my problem, I answered you on my blog.
Mona
Thanks for sharing your thoughts about upgradation offer.
VastaaPoistaRegards
Feel free to visit my webpage ... free iphone