torstai 16. elokuuta 2012

Kesäloma maistui.... Summer holiday tasted...

MOI KAIKILLE!
Tällä viikolla aurinko on paistanut ja sää on ollut ihanan lämmin.
Nyt kun olen ollut työssä jo pari viikkoa loman jälkeen, kävin miettimään mitä sitä tuli lomalla tehtyä.
No, ei mitään erityistä ja vaikka mitä, mutta täytyy sanoa, että 
kyllä loma maistui...
  Alkulomasta kypsyivät metsämansikat. Nam!
Tänä vuonna mansikoita löytyikin ennätyspaljon ja 
saimme herkutella useamman kerran mansikkamaidolla.
Mmmm...kyllä maistui! Ü
 Lomani keskivaiheilla teimme maalla jokakesäisen
 souturetken vastarannalla sijaitsevalle mansikkatilalle.
Poimimme ämpärit täyteen isoja herkullisia mansikoita.
Kerätessämme piti tietenkin suorittaa tuotteelle laadunvalvontaa
 ja maistella marjojen makeutta. 
Laatu on tärkeä asia, joten teimme useita pistokokeita. ;D
Nam, ja taas maistui! Ü
Loppulomasta oli mustikoiden vuoro...
Veneretkeilimme jälleen.
Kun pääsimme marjapaikkaamme, 
mustikoita oli niin paljon, ettei tarvinnut kuin ns. ottaa.
Suu mustikan sinisenä totesin, että 
kylläpäs maistuu! Ü
Metsässä näimme tällaisen harvinaisuuden. 
Ainakaan minä en ole ennen nähnyt.
Käsittääkseni tämä on Mäntykukka.
Tätä emme sentään maistaneet, vaan jätimme metsään. ; )
Kotimatkalla tarkistimme mummin kaksi katiskaa.
 
 Tulihan sieltä mukava saalis:
 sopivan kokoinen hauki ja ahvenia.
Koko mustikkaretkemme ajan meillä oli ihan paras marjastussää.
Kun pääsimme mökkirantaan tunsimme ensimmäiset sadepisarat.
Terassille ehdittyämme vettä tuli kaatamalla.
Sisällä kuivassa ja lämpimässä ihailimme mustikoitamme, 
kourallista metsämansikoita ja kahta löytämäämme kanttarellia.
Ja sitten syötiin....
Mitäpäs tässä enää muuta voisi sanoa kuin että,
KYLLÄ MAISTUI!
 Varsinkin kun äiti perkoi ja paistoi....Ü
...ja riputteli sokeria 'lapsen' mansikkamaitoon!

Maistuis varmaan sullekin!? Ü

 ****
Edit: Ta, google translator...;DDDD
I bet you would like to taste as well => 'maistuis varmaan sullekin'
;DDDDDD

8 kommenttia:

  1. Hi Piikko! The translation from Google is terrible but how nice to see that you are enjoying yummy food :-)
    Hugs, Sandra

    VastaaPoista
  2. Your meal looks delicious! Nice to learn you have nice weather.
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  3. Yummy berries naughty Piikko trying to make me jealous again lol it worked too :DDD Glad you had a good time berry picking :)
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  4. All those strawberries and blueberries look so delicious Piikko.
    I agree that it is important to do a lot of testing of the strawberries when picking them :)
    Glad you had a lovely time!
    Hugs
    vicky xxxx

    VastaaPoista
  5. Olipas ihana kesäretki teillä ja kiitos kun sain siitä myös nauttia kuvien hyvien välityksellä :O)

    VastaaPoista
  6. Ooooh those berries (especially if they are frozen!) make my mouth water! :)

    VastaaPoista
  7. Delicious meal. Thanks for showing the fantasic pictures!
    Greetings
    Melanie

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥