Ensimmäinen minikalenterini koostui
blogi- ja kerhoystävieni
tekemistä ihanuuksista.
Joulukuu meni kuin siivillä odotellessni jokapäivästä
Ystävien kalenteriyllätystä.
♥KIITOS♥
TIINA, PAULA, LORAINNE,
VIRPI, MINNA, JOHANNA,
TUIKKU, TIINAH, MAISA JA TUIJA
Olen saanut avata paketeistanne hienoja,
taidokkaita, upeita ja niin 'osuviakin' lahjoja.
Nyt kun kaikki luukut on varmasti avattu,
on aika esitellä mitä minä olin käärinyt teidän paketteihinne.
Tiinan ja Paulan luukkuihin tein perinteiset himmelit ja
niiden ripustamista varten huter..tarkoitan tukevat taloustikkaat.:D
Himmelit on tehty heinänkorsista,
jotka olen kerännyt maalta jo edellisenä vuonna.
Tikkaat voitte maalata sopiviksi sisustuksiinne.
Lorraine löysi luukustaan Ilona-tyynyn,
enkeli koristeen ja vähän joulurekvisiittaa.
Virpin luukkuihin laitoin pikkuenkelin,
tekemäni maton, Ilona-tyynyn ja Rauha kotitohvelit.
Minna ja Johanna saivat ompelulaatikot
ja 'minilampaan villasta tehdyt aidot paimentolaismatot'.
Näitä mattoja on tehty meillä tasan kolme kappaletta.
Ensimmäisen sisareni teki minulle syntymäpäivälahjaksi.
Sitten selvisi, ettei tätä lankaa ole enää markkinoilla.
Ystävällisesti sisko kuitenkin lahjoitti minulle lopun langan,
jonka jaoin puoliksi ja tein nämä kaksi mattoa
siskonpojaltani Eetulta lainaamillani pikku kangaspuilla.
Tuikulle lähti sisustustavaraa 'Turkoosiin Tuulahduksen',
tai johonkin muuhun sopivaan huoneistoon..;)
TiinaH ja Maisa avasivat paketeistaan taloustikkaat,
matot ja 'Peace' eli Rauha-tyynyt.
Tikkaat tytöt voivat maalata mieleisekseen.
Sisareni Tuija sai luukuistaan joitain 'juttuja'
ja hieman 'sitä sun tätä'.
Kiitos teille kaikille Kalenteri-Ystäville mukavista
joulukuun hetkistä. jotka sain jakaa kanssanne.
Toivon, että nämä minunkin kalenteriyllätykseni tuottivat iloa arkeenne.
Ensi vuonna sitten uudet kujeet ja kalenterit.
ÜÜÜ
Nyt Ystävät, toivotan teille
aivan mahtavaa tulevaa vuotta 2012!
Terkkusin, piikko