lauantai 28. tammikuuta 2017

-Uudet kirjani ja tammikuun kerhoilua
-My new books and our club meeting

HEIPSAN!
Aurinko paistaa taas ja tuntuu antavan mukavasti energiaa.
Minäkin olen pitkästä aikaa ihan oikeasti mineillyt!
Mini-intoa olen saanut oikein kovasti uusista kirjoistani.
Meitä suomalaisia nukkekotiharrastajia on tänä talvena 
hemmoteltu oikein kunnolla.
Olemme saaneet nautittavaksemme 
kolme, 3, siis KOLME aivan mahtavaa kirjaa!
Kaikki kirjat ovt vielä ihanan erilaisia.
Jokaiselle löytyy varmasti jotain mieleistä kaikista näistä teoksista.
Näiden kolmen kirjan lisäksi hankin kirjastooni 
englanninkielisen keittiöiden rakentelukirjan.
 Tässä ryhmäkuva.
Ihan edessä Hannan Tee itse nukketalo-kirja.
Tämä kirjan ja Hannan inspiroimana 
minulla on jo hyvä suunnitelma päässäni 
Adamin ja Edamin kotitalosta. 
Talo valmistunee tulevaisuudessa.
Vasemmalla pakollinen linssilude, Neko. :D
Toisena vasemmalta tuorein kirjahankintani
 Susannan Nukketalosta nukkekodiksi.
Keskellä Marian Onnelin ja Annelin nukkekotikirja
ja oikealla Julie Warrenin Creating Dolls' House Kitchens-kirja.
Nukkistelussa olen aina tykännyt kaikenlaisista ohjeista. 
Aina toteutus ei mene aivan ohjeen mukaan. 
Ohjeet ovat kuitenkin kivoja idean lähteitä ja
antavat suuntaviivoja 'teokselle'.
Näin ollen Susannan ja Marian kirjat ovat
 ihan aarreaittoja minunlaiselleni tekijälle.
Töihin tarvittavat välineet ja tarvikkeet löytyvät kotoa ja lisäksi
 ohjeita on kirjoissa todella paljon!!! 
IHANAA!
Heti piti kokeilla laatikkohyllyn tekoa Susannan kirjasta. Olipa hauskaa!
Papukaija tulppaanien ohje löytyy samasta kirjasta. 
Sangossa olevat kukat olen tehnyt Keuruulla
Susannan kukkapajassa viime syksynä
.
Ilmapalloja opetellaan tekemään Onnelin ja Annelin kirjassa.
Tästä Marian uusimmasta kirjasta löytyy mukavia ohjeita
aina helpoista, kuten nämä iloiset ilmapallot, vaikeampaan eli
 vaikka Onnelin ja Annelin talon rakennus.
Kuvan ilmapalloja teimme Marian ohjeella
NukkisYstävien kerhossa viime keväänä.
NukkisYstävät pitivät kerhoa viime sunnuntaina ja 
tällä kertaa meillä oli siellä myös pientä väkeä vieraina.
Minnan tekemät posliininuket tulivat esittäytymään.
Niin kauniita ja persoonallisia henkilöitä kertaskaikkiaan!
Näitä ihastellessa en muistanut ottaa kerhossa muita kuvia.
Joka tapauksessa meillä oli aiheena puuhuonekalut,
 mutta saikohan kukaan mitään valmiiksi asti!?
En minä ainakaan! :D
Minä aloitin kerhossa tekemään kaappia uuden kirjani ohjeella. 
Kiitettävää on, että kirjan ohjeet ovat
hyvin selkeät ja kaikki mitat ovat myös senttimetreinä!
No, jouduin heti alussa ohjeesta harhapolulle,
 koska minulla ei tietenkään ollut ohjeen mukaista vaneria.
Mukautin ohjetta sopivan paksuiseen pahvikorttiin. 
Siitä seurasi monenlaista ohjeen ulkopuolista mittailua ja
 työjärjestyskin meni uusiksi.
Pohjamaalauksen aikoihin huomasin,
että ohjeessa osat olivat maalattu ennen yhdistämistä.
Niinhän se kai yleensä tehdäänkin.
Toisaalta, enhän minä siinä vaiheessa vielä tiennyt
 minkä värisen kaapin haluan.
Kun kaappi oli valmis, tiesin sen olevan joko auringon keltainen tai punainen.
Nyt se on punainen.
Tykkään!
Maalin ja pensselin sutimiset näkyvät niin somasti. :D
Mitähän seuraavaksi tekisi!?

IHANAA VKONLOPPUA KAIKILLE!
HAVE A LOVELY WEEKEND!

lauantai 21. tammikuuta 2017

-Talvi
-Winter

MOI!
Jaahans, se on kylmintä aikaa vuodesta. 
Tai pitäisi olla.
Meillä on nolla keli normaalin -25 asteen sijaan.
 Eteläisessä Espanjassa sataa kuulemma lunta!
Voi hyvänen aika tavaton, tänään meillä paistoi jopa aurinko!
Mahtava sää ulkoiluun!
Tämmösestä talvesta minäkin tykkään ja
tänään kävelylenkillä huomattiin, 
että kyllä tykkää moni muukin.
Ü
LOISTAVAA TALVIAIKAA KAIKILLE!

lauantai 14. tammikuuta 2017

-Pompula ja pikkulinnut
-Pompula and the little birds

Kummallinen talvi! 
Lunta on hyvin vähän ja -25 asteen pakkaspäiviä on ollut vain pari. 
Tuuli sen sijaan on puhissut poikkeuksellisen voimakkaasti. 
Lumi on pöllynnyt ja tiet ovat olleet todella jäisiä ja liukkaita.
Päivät ovat kai jo pidentyneet. Silti kahdelta iltapäivällä jo hämärtää.

Tänään iltapäivällä Artturi katseli ulos ikkunasta
ja huomasi talitinttien pyrähtelevän puussa.
Oho! Lintujen sapuskat olivat huvenneet parempiin nokkiin.
Niin Artturi sanoi Perrolle, että nyt kuule lähdetään viemään linnuille ruokaa.
Ensin meidän kyllä pitää vähän kolata, että saadaan polku puun luokse auki.
Perro oli iloinen, kun pääsi ulos lumeen leikkimään.
Nyt pakkasta oli vain -4 astetta, niin ei tassujakaan palellut.
Kun Artturi oli nostamassa siemenkelloa puunoksaan, 
hän näki liikettä olkansa takana.
Mitä ihmettä! Jääkarhu?!
-No ei voi olla... ja yhden oluen vain otin illalla saunan jälkeen!
No niinpä! Ei ollut Artturilla onneksi aistiharhaa, 
vaan naapurin pikku Pompula oli tullut tervehtimään Perroa.
-Mitenkäs sinä täällä yksiksesi juoksentelet, ihmettelee Artturi.
Olet tainnut lähteä omatoimi lenkille.
Koirat juoksivat ja leikkivät innoissaan.
-Älkääpä nyt menkö kauemmas, sanoo Artturi.
-Laitan tämän siemenkellon paikoilleen,
 niin lähdetään viemään Pompula kotiinsa.
-No niin, valmista. 
Otan vielä rukkaseni, niin lähdetään.
-Tervetuloa syömään pikkulinnut! 
Pöytä on katettu.
Ü
Pompula on Söpökadun uusin asukas.
Hän on kotoisin MiniMe:en kennelistä.
Samasta paikasta ovat muuttaneet myös Perro ja pikkuiset talitintit.