maanantai 29. joulukuuta 2014

ANITAn ja ANNEn kalenteriylläykset ♥

TILULILULII!
 Tältä vuodelta alkaa jouluhommat olla ohitse.
Juuri kun sain kuuset ja muut ripustukset paikoilleen, 
niin eiköhän jo pidä alkaa pois raivaamaan.
Mutta onneksi on nämä joulukalenteri yllätykset.
Niitä ei tarvitse keräillä pois, vaan ne voi ottaa esille silloin, kun tahtoo ja huvittaa.
Niin no, jos tahtoo niin voihan sitä joulukuustakin pitää vaikka juhannukseen.
Ainakin nukkiksessa. ;)
Ja asiaan...
Tänä vuonna minulla oli ilo saada kalenterikaveriksini 
ja perinteisesti, jo toisen kerran,
ANNE.
Katsokaas!
Tilulilulii, nämä on niin ihanii!
Anitan tekemä sydän ryijy on jo paikoillaan Rauhan kammarissa. 
 (Sängyn päällä kurkistaa myös Tiina H:n tekemä tilkkutyyny.)
Annelta Rauha sai kammariinsa rahin ja tyynyn.
Lumi tykkää... ja niin minäkin.
Kammarin tuolilla seuraavaa viikonloppumatkaa odottelee upea nahkakassi.
On se taitava tyttö tuo Anne!
Annen 1:1 mutakakku ja muut leivonnaiset ovat ihan parasta herkkuani.
Tämä jouluhalko sijoittunee luultavasti vaaleanpunaiseen sukutalooni aikanaan.
Paitsi jos Rauha syö sen sitä ennen. :D
Nyt päästiin keittiöön.
Rauha on laittanut uuden Fjällräven Kånken-trendi reppunsa tuolin selkänojalle roikkumaan.
Mitähän se Anne vielä keksii!? :)
Anita ainakin on keksinyt Rauhan keittiöön sopivat punotut alustat.
Myöhemmin alustoille laskettiin uunilämpimät lanttu- ja maksalaatikko.
(Taustalla Jatan herkkuruokia ja ovella Droran matto.)
 Anita selvästikin tietää,
että vaikka Söpökadulla kaikki yleensä sujuukin kuten Strömsöössä,  :D
niin joskus vaan sattuu ja tapahtuu.
Valurautaiselle munakas pannulle kopsahti tällä kertaa kananmuna kuorineen.
Yhdestä Anitan paketista ilmestyi työkalut!
Värinsä puolesta sopisivat tieten Rauhan näppäriin käsiin,
mutta nämä työkalut saa Artturi.
 Artturi, tuo kuvalehdissä usein mainittu 'kaiken osaava mies naapurista'.
Koska Artturi on kylällä ilmeisen tunnettu kätevistä käsistään,
Anne oli käärinyt Artturin pakettiin kalenterin ja käsityölehtiä.
Työkalut, kalenteri ja lehdet löytänevät paikkansa Artturin verstaalta.
Artturi kiittää! ;)
Minä kiitän Annea ylimääräisestä  jouluyllätyksestä,
Tilda kuppi-enkelistä.
KIITOS
ANNE ja ANITA
Kiva kun olitte kalenterikavereitani!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

-Nukkekotipiirin joulukalenterin päivät
14. 17. 21. ja 24.
-Calendar swap

Nukkekotipiirimme päätyi tänä vuonna joulukalenterin 'kevyt versioon'.
Tehtiin jokaiselle osallistujalle yksi lahja ja 
lisäksi yksi yllätys joka avattiin 'omana päivänä'.
Minulle osui parhaaseen kalenterin teko aikaan joulunäyttelyyn valmistautuminen
 ja yli kolmen viikon lomamatka.
Ennen matkaa mietin kovasti, mitä voisin lomalla tehdä vaihtokavereille.
Mitään valtavia tarvikemääriä kun ei oikein mukaankaan voinnut ottaa.
Päädyin tekemään patakintaita.
Kintaita on ommeltu lähellä Skotlannin ylämaita Aberdeenissa,  
Charles de Gaullen lentokentällä Pariisissa ja Schiphol'issa Amesterdamissa.
Ja tietysti täällä koti JKL:ssä.
Tämän näköisinä ne päätyivät piiriläisten ja useamman muunkin vaihtoystävän paketteihin.
ÜÜÜ
Minä puolestani sain avata tämän näköisiä yllätyksiä piiriläisten paketeista:
 Punainen joulusukka Mireliltä.
Neulottu taidokkaasti niin pienillä puikoilla, että tuskin silmukoita erottaa.
Sari oli tehnyt meille hauskat mini-mininurkkaukset koottavaksi.
Näytän tämän sitten uudestaan, kun saan valmiiksi.
Marinan porotyyny löysi paikkansa Rauhan olohuoneesta.
Eikös vaan olekin kuin tehty tuohon!?
Kun muut avasivat paketeistaan patakintaita 17. päivänä,
minä sain herkutella kanelipullilla. Nam!
Onkohan nämä TiinaN leipomia?
Hellalla on valmistumassa myös (ilmeisestikin Artturin) munakas.
Pannu on Anitan paketeista, joista lisää seuraavalla kerralla...
ÜÜÜ
KIITOS PIIRILÄISET 
vuoden 2014 kalenterikaveruudesta!
♥♥♥
Ensi vuonna taas mineillään.
Ü

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kalenterikaverit
♥TUIJA, MARIA ja MAIJA ♥
Swap friends

Tänä syksynä ja nyt joulun alla, olen ollut hivenen verran pyörällä päästäni.
Unohtelen asioita, hukkaan tavaroita, sekoitan päivät jne. 
Tästä seuraa tietysti jatkuva kiire, tai ainakin kiireen tunne.
Kaiken keskellä huomasin, etten ollut valokuvanut kaikkia lähettämiäni vaihtareitani.
 Enkä myöskään merkannut ylös, mitä kenenkin paketista löytyi tietyinä päivinä.
No, ei se mitään. 
Edellä mainitut asiat eivät estä kalenteriyllätysten esittelyä.
Tosin nyt, avattuani kaikki ihanat joulukalenteri pakettini 
tuo pyörryttävä tunne vain jatkuu ja jatkuu.
Onneksi tämä pyörrytys tuntuu mukavalta! :)
Ü
Päivinä 18. ja 20. 
MARIAn ja MAIJAn paketista löytyi pikkuinen tintti ja
 Rauhan väreihin täydellisesti passaava kynttilälyhty.
Rakennustarkastajamme Neko tykkäsi innokkaasti tutkia lyhdyn rakennetta tässä parvekkeella.
 Joten jatkossa lyhty sijoittunee keittiöön.
 Toinen tiaisista oli ylimääräisessä yllätyspaketissa
jonka sain avata jo aikaisemmin syksyllä.
Toisesta tyttöjen paketista löytyi joululeivonnaisia ja kahvia kahvin ystävälle.
Voisarvet l.croisantit ja taatelikakku ovat lemppareitani!
Samaan aikaan kalenteripaketin avaamisen kanssa voitin työpaikan arpajaisista, 
kuinkas ollakkaan, taatelikakun!
Iso kakku näkyy tuolla taustalla.
TUIJAn yllätykset päiville 21.- 25.
Päivän 25. paketttin Tuija oli käärinyt laatikollisen koristekurpitsoita.
Kurpitsat ovat oikein yhteen sopivat aikaisempana päivänä avatun maton kanssa.
Piipputelinettä ja tuhkakuppia tehdessään Tuija on luultavasti ajatellut Artturiani.
Nyt kaikkien avattujen yllätysten jälkeen huomaan, 
että Artturin elämä alkaa avautua myös minulle. ;)
Artturille sopisi varmasti myös seuraava Tuijan lahja...
Perhospönttö!
Mutta ei, tämä herkku jää Aurinkoiseen!
 Vielä on yksi yllätys esittelemättä.
Ja se on tuo kuvan puna-sini-valkoinen 
tilkkupeitto.
 
KIITOS 
MARIA, MAIJA JA TUIJA
kaikista näistä kauniista ja kivoista yllätyksistä! 
Huomenna on ensimmäinen arkipäivä joulun jälkeen, 
mutta eikös vielä vähän jatketa näissä joulun iloisissa väreissä ja tunnelmissa!
XXX

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

maanantai 22. joulukuuta 2014

-Kaksi yötä...
-Two nights...

Joulupukin tuloon on enää KAKSI yötä! 
Rauha on alkanut koristelemaan kuusta.
Tontut kurkkivat yhä aktiivisimmin ikkunoden takana.
Pitäisi vielä jaksaa olla kiltti, ahkera ja sydän lämpöä täynnä.
Rauhan keittiössä on joulunlaitto asiat kovasti vaiheesssa.
Onneksi on vielä kaksi yötä jäljellä!
Vaan tärkeimmät asiat ensin:
Jingle bells, jingle bells.. I wish you a merry x-mas...
La-la-la-la-laa-la-laa-laa- Laaaa!

lauantai 20. joulukuuta 2014

-Varo mitä toivot...
-Be careful what you wish for...

 Toisen Siskon kanssa olimme merkanneet toisemme keskenämme joulukalenteri vaihtoon.
Menneellä viikolla Sisko kysyi, jotta montakos luukkua me sovittiinkaan vaihtaa?
Minä sitten fiksuttelijana vastaamaan, 
että kyllä se taisi silleesti mennä, että sinä annat minulle kahdeksan.
Ja minä annan sinulle kolme.
Niin varmaan, naureskeli Sisko
 ja toi minulle KAHDEKSAN pakettia! Ja naureskeli lisää!
Oikeesti oli sovittu vaihtaa kolme (3) luukkua.
Kannattanee opetella miettimään toiveet (ja puheet) vähän tarkemmin.
Näköjään käyvät toteen.
Ü
Tänään, Sisar oli laittanut luukkuun nro 20
toivomusrasian.
Tähän rasiaan kätken kaikkein tarkemmin ja harkitusti mietityt toiveeni.
 Ensimmäinen toiveeni on,
että Sisarelle nopeasti kyhäämistäni +viidestä paketista löytyy edes jotain mieleistä.
Ü
Eilen, luukusta nro 19 löytyi
 
kullan kimalteiset  mosaiikkipallot.
Laitoin toivomusrasiaani toiveen,
että ehtisin laittaa nämä johonkin kukka-asetelmaan jo tänä jouluna.
Ü
Siskon paketit alkoivat päivästä 18.
Arvaan Sisaren tarkkaan harkinneen,
miksi juuri tämän lahjan kääri ensimmäiseen pakettiin.
Koristekyltit 
JOULU ja  RAUHA.
 Kiireitten keskellä näitä asioita toivomme varmasti kaikki!
♥KIITOS TUIJA!♥
Olen nyt aloittanut lomani ensimmäisen päivän hyvin rauhallisesti ja nautiskellen.
Olen seurustellut toissa yönä kotiin joululomalle tulleen tyttäreni kanssa,
juonut aamukahvia iltapäivään saakka ja 
ihastellut kaikkia viimepäivinä saamiani kalenterilahjoja.
Kahdeksan luukkusi ansiosta minulla on ollut
 ilo ja hauskuus avata kaksi yllätystä viime päivinä.
Sillä parin muun kalenteriystävän luukut osuivat samoille päiville.
Toivon
että saan ainakin osan näistä herkkupaloista tänään paikoilleen.
Ü
Ja koska toivomukset vaikuttaisivat nyt käyvän toteen, 
niin lopuksi toivotaan:
 Kaikki yhdessä,
1-2-3-NYT!
 ♥PEACE♥RAUHA♥

tiistai 16. joulukuuta 2014

-NukkisYstävien pikkujoulut
-X-mas party with Dollhouse Friends

TIP TAP
taas on pikkujoulujen aika. 
Ja vasta vuosi sitten oli edellisen kerran!
ottivat jouluvalmisteluista ilon irti
 ja leipoivat pipareita
ja torttuja tottakai.
   Lykkäsivätpä kerholaiset vielä mehevät kinkutkin paistoon.
 Minun kinkkuuni tuli vähän kookkaan puoleinen 'paistovahti', 
mutta jospa se sitten takaisi lihan kypsyyden.
Lopuksi vaihdettiin pikkujoulupaketit.
Minun paketistani löytyi tällaisia yllätyksiä.
Taisi olla Heidin paketista nämä.
Anne antoi vielä joulutervehdykseksi kultaiset tähdet meille kaikille.
Ihan tähtiä kun ollaan kaikki!
 KIITOS!
Syyskausi kerhoilua takana.
Tammikuussa tavataan taas näissä merkeissä.
TERKKUJA!
Ü

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

X-mas swap with Drora

HELLO!
I know that many of you readers already know 
On her blog Drora is showing her adorable works and also tutorials.
I have been regular visitor of hers for a long time. 
Very often she visits me back.  :)
I am very honored to be part of the blog world. 
It gave me a chance to know people just near by  
 and introduced me to people who are living far away.
Such as warm hearted Drora!
 Months ago Drora and I made a deal about the x-mas swap.
We marked our calendar doors as 10, 11 and 12.
On those days I opened a gift per day straight after work.
Some are opening their gifts immediately after they waking up.
But for me the mornings before work don't leave time to enjoy.
So, after work I sat down with my afternoon coffee and 
I was thinking of my friend far away and opened the gift she sent me.
At first there was a toy shelf
then a pull along dino
(Aren't these cute!)
and a little straw matt.
I once tried to make this kind of matt with a link of a tutorial that Drora gave.
I didn't succeeded. 
But I don't mind my failure because now I have a pretty straw matt. :)
From the third packet I got treasures from the Sea of Galilee.
And the treasure box with sea shells.
I keep my warmest thoughts in the box. 
Every time I open the box ברכה will fly to you Drora!
Thank you so much for all these wonderful gifts and your friendship.
I wish you and to your family a happy season time!


perjantai 12. joulukuuta 2014

Nukkekotipiirimme kalenterin luukut 1.-4.-7. ja 11.

Nukkekotipiirimme päätyi tänä vuonna tekemään joulukalenterista kevytversion.
Toisin sanoen, mukana on kahdeksan vaihtajaa ja 
luukkuja avataan päivinä 1, 4, 7, 11, 14, 17, 21 ja 24.

Ensimmäiset neljä luukkua on nyt avattu ja täytyy sanoa, 
että onneksi ryhdyimme vaihtoon tänäkin vuonna.
On taas ollut niin kiva availla näitä paketteja ja 
ihastella kuinka taitavia ja kekseliäitä olette.
 KIITOS
Mari, Tiina H, Heli ja Tiina H
 ♥
Puolet kalenterista on vielä jäljellä!
Jännittävin päivä on tietysti se, eli 17.
 kun minun pakettini avataan.

 Nyt toivotan mukavaa viikonloppua kaikille!
Otetaas rauhassa siellä joulun kiireitten keskellä!
Ü