lauantai 21. toukokuuta 2016

Toukokuu 2016 May -BFF

HELLO!
Kevät ja toukokuu etenee hurjaa vauhtia.
Ei meinaa perässä pysyä. 
Tähän aikaan vuodesta kaikki on niin ihanan kirkasta.
Paitsi ajatukset päässä. :D
Välillä on varjoa ja välillä selkeää.
Viikko sitten lauantaina työpaikka järjesti ulkoilupäivän.
Kävimme kiipeilemässä seikkailupuistossa.
Hui, olipa jännittävää!
Rataa kiertäessä mieli ei tuntunut kovin selkeältä. 
Jostain syystä. :D
Onneksi kuitenkin pysyin sen verran virittyneenä, 
että sain suoritettua kaksi rataa.
Kaksi rataa jäi vielä to the next life. :D
Ihan mukavahan se on tehdä erilaisia asioita.
Vaikkapa tarkastella auringon lämmittämiä tulppaaneja.
Tai seurailla kävelyreitillä kaupungin työntekijöitä työssään.

Ja jos haluaa lisää jännitystä,
voi vaihteeksi katsella kukkapenkkejään iltaviileillä. 
Ihan eri näköstä!
Sitä paitsi, kun on tarkkana, saattaa pongata vaikka liljakukon.
Sepä vasta vaativaa hommaa on!

Juu, joskus voi kokeilla jotain 'vaarallista'.
Kiva on kuitenkin olla myös tuttuja ja turvallisia asioita. 
Asioita, jotka on ja pysyy, eivätkä koskaan katoa.
BFF!
❤ 

7 kommenttia:

  1. Hi Pirrko! You have had a special, lovely day excursion, thanks for sharing these pictures. I think it would be lovely to be able to walk to the top of the trees this way and you have a wonderful view at the top between the leaves ;)! Here, in The Netherlands, we have a similar path between the crowns of the trees, but this path walks between the trees from platform to platform and is very well secured by fences. It's nice to walk the tree path with kids, so they can learn all about nature and trees high in the air :)!
    These tulips are beautiful, enjoy their colors. Here, the month of May was in the beginning very hot, but now too cold. So it has quite some changeable weather: today we'll have 25 degrees, tomorrow it will be reduced in the half of degrees and we will have some thunder and rainshowers..........it's confusing :S.
    Warm hugs, Ilona

    VastaaPoista
  2. beautiful, thank you for sharing

    VastaaPoista
  3. Wonderful photos. Enjoy spring and nature!
    Geneviève

    VastaaPoista
  4. Hello Piikko,

    Looks like you and your colleagues were very lucky with the weather! :)

    Such beautiful tulips. :))

    Regards,
    Nina

    VastaaPoista
  5. It looks like you had a wonderful day out :) Thanks for sharing your beautiful pictures. The tulips are gorgeous. Enjoy your spring.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  6. Oi mitkä tulppaanit! Upeita kaunottaria piha pullollaan.

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥