maanantai 22. kesäkuuta 2020

-Keskikesä
-Midsummer

Oi, kuinka KESÄ helliikään meitä juuri nyt!
Ihana olla ulkona ja antaa auringon lämmittää.
Juhannuksena tienoilla valosta voi nauttia koko yön!
Mummin luona mökillä voi tehdä kaikkea mukavaa.
Voi herkutella
ja voi hassutella.
Ihan parasta, 
voi vain olla ja nauttia!
♥♥  ♥♥
Viva La Vida!

perjantai 5. kesäkuuta 2020

-Näyttely on avoinna jälleen!
-Exhipition is open again!

Ilouutisia!
Museot ovat avanneet ovensa.
Nukkekotikerhomme näyttely Omenapuun alla 
piti päättyä toukokuun puolessa välissä.
Näyttelymme ehti olla avoinna vain reilun viikon. 
Olimme surullisia.
Mutta onneksi tilanteet ihmisillä muuttuivat parempaan!
Näyttelymmekin sai jatkoaikaa elokuun loppuun asti.
Kävimme heti ensimmäisenä aukiolopäivänä 
tarkistamassa tilanteen.
Yhteisalueella ystävät tapasivat pitkästä aikaa. 
Ihanaa olla ihmisten ilmoilla, sanoivat hiiri-rouvat.
Lapset tuotiin puistoon leikkimään
ja me totesimme jälleen kerran,
että onpa meillä huikean upea näyttely!
Näyttely auki siis koko kesän 31.8.20 asti
Suomen Käsityön Museossa, Jyväskylän Kauppakadulla.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Kesäkuun ensimmäinen päivä meillä alkoi Kesä. 
koko viikko on ollut aurinkoista ja lämmintä. 
Uimarannoilla on nähty väkeä.
Näin on tapahtunut myös Omppulassa.
-Onpa lämmintä! 
Heitetäänkö talviturkki? Mennään mekin uimaan.
-Mitä, oletko höpsö?
Eihän meillä ole uimahousuja!
Ü
TERVEMENOA OMPPULAAN!