MOI!
Kevät käy täysillä. Jes!
Aurinko paistaa ja vettä sataa. Linnut laulaa ja rusakot pomppii.
Auto on pesty, kesärenkaat alla (ainakin kohta).
Kissa haluaa mennä ulos, eikä halua tulla takaisin sisälle.
Kilpikonna lenkkeilee, ja jopa minäkin.
Jos nämä eivät ole kevään merkit, niin ei sitten mitkään!
Muistellaan vielä talven tuotoksia ennenkuin kesä ehtii:
Edithin olohuone
vasemmalta seinältä
ja oikealta seinustalta.
ylhäältä, kulmalta ja sivusta.
Tässä olohuone yhdellä silmäyksellä.
Nyt on koko Nukkekotiyhdistyksen juhlanäyttelyyn tekemäni
Edithin asunto esitelty.
Edithin(kin) asunnosta löytyy omatekemieni tavaroiden lisäksi
monia markkinoilta hankittuja ja lahjaksi saatuja esineitä.
Auringonkukkapeilin olen saanut Marulta,
ristipistotaulun pienenpienin pistoin on tehnyt Geneviève.
Marin tekemä perhoskokoelma taulu on arpajaispalkinto,
samoin kuin kaapin päällä oleva Catherinen pieni nukkekoti.
Vain muutamia mainitakseni.
Jos huomaat oman työsi, olisin kovin iloinen jos kertoisit sen kommenteissa
Seuraava projekti, NukkisYstävien Siirtolapuutarha on aloitettu.
Eiköhän tässä saada kevät kulumaan
niin pienien ja kuin isojenkin puutarha-asioiden kanssa.
Ü
Hieno on Edithin olkkari, siellä on kaikki tarpeellinen;)
VastaaPoistaKomia televisio ja banaanilaatikko on supersöpö☺
Kiitos Tarja!
VastaaPoistaHuomasitkos, että banaanilaatikossa on asukas? :)
No olin näkevinäni sillä jonkun pikku asukkaan☺
PoistaHow lucky Edith is to have such a cosy living room!
VastaaPoistaThe wall with the armchair and the framed butterflies looks especially lovely. :)
Hi Piikko! I think that you have given Edith a Lovely little apartment to live in! I especially like the way that the sofa is draped with a warm throw, as I have one on my sofa too! :D
VastaaPoistaWell done!
elizabeth
Es un salón muy acogedor y bonito!!!
VastaaPoistaBesos.
The room is so cozy! I love this artistic mess ;D
VastaaPoistaWell done!
WELCOME TO MY BLOG (CLICK)
I love Edith's apartment. Her living room is so cosy and welcoming.It looks very lived -in :) The mirror looks beautiful on the wall. So many wonderful details. Edith is a very lucky girl.
VastaaPoistaHugs Maria
Hi Piikko! Edith's apartment looks so lovely! So many wonderful details! The tiny house on the cabinet in the corner is a Treasure! Spring is such a wonderful time.... enjoy the sun!
VastaaPoistaI love everything in Edit's flat. The living room is fantastic, so many great details and so modern and cosy. I'm glad my little needlework found its place her flat.
VastaaPoistaGeneviève
So sweet! I love the white sofa and chair. And that rug is fantastic! Genevieve's needlepoint is perfection. I also love the framed butterfly picture. And the tiny dollhouse is super cute! This is such a wonderful space. Enjoy your Spring!
VastaaPoistahugs♥,
Caroline
Editin kodissa ja tässä olohuoneessa oli ihania yksityiskohtia, joita kateellisena ihastelin näyttelyssä!
VastaaPoista