TSIRPS ja TITITYY!
Nyt, maaliskuun loppupuolella on kevään merkit alkaneet näkyä.
Tekee mieli laitella jo kevätkukkia.
Viime viikolla asettelin ulos ruukkuihin narsisseja ja helmililjoja.
Möö, tänä aamuna huomasin, että helmililjat olivat paleltuneet.
Sunnuntain NukkisYstävien tapaamisen
jälkimainingeissa innostuin tekemään minikukkia.
Nämä kukat eivät palellu!
Ensin tein kirsikankukka-oksia.
Klikkaa =>OHJE/TUTORIAL<=Click
Näihin aikoihin Japanissa kukkivat kirsikkapuut ja siellä vietetään
HANAMIa, eli kirsikan kukkien katselu juhlaa.
Päiväkävelyllä totesin,
että vielä menee hetki, ennen kuin meillä katsellaan kukkien kukintaa,
Aurinko kyllä lämmittää jo mukavasti
ja luonto on alkanut sulattaa lunta ja jäätä.
Kerhossa oltiin jo hyvässä uskossa kevään tuloon ja aloitimme puutarhatyöt.
Osa kerholaisista teki kukkia ja toiset suunnittelivat puutarhapalstojaan.
Anne teki kasvimaan ja puutarhavälineitä.
Minä tein takana näkyvän lapion (Marian kirjasta ohje) ja pääsiäisasetelman.
Reilu viikko sitten järven jää oli varmasti vielä metrin paksuista.
Luultavasti routa maassa on yhtä syvällä, ellei syvemmällä.
Mutta ei se mitään.
Minun narsissit kestivät viime öisen -16 asteen pakkasen.
Sen kunniaksi tein Rauhankin parvekkeelle kevätkukkia.
Tulevana viikonloppuna kellot käännetään kesäaikaan.
Täytynee tässä jo alkaa sovitella bikineitä...
MOIKKA!
Ü
♥
Always, and also today...
I wish peace and happiness to everybody.
HUGS!
No siellähän kevättä pukkaa, jäästä huolimatta ;)
VastaaPoistaKyllä se kevät ja puutarhatyöt vielä tulevat. Hyvä vaan kun on ajoissa valmistautunut :)
VastaaPoistaHi Piikko! I see that you are in the mood for spring, but that in real life nature isn't so far yet ;)! Wow, what a lot of snow and ice you've got there, sadly here we haven't seen much of that all....as you know that I love winter because of my health.
VastaaPoistaI like the cherry blossom and spring flowers you've made. The allotment garden is such a lovely idea, there you can grow vegetables and flowers whenever you want, even in cold winters ;)!!
Thanks for sharing your photos of winter, I can't imagine you are in bikini in the snow LOL :D!
Warm hugs, Ilona
Beautiful flowers! I too was gardening in miniature. I started to take photos for a future post about gardening.
VastaaPoistaGeneviève
Your Cherry blossoms and gardens and daffodils are Gorgeous! Spring is coming Early to our part of the World.... but it is Welcome!!!
VastaaPoistaPikku hiljaa se kevät tulee... Mukavasti piristää kevätkukat -ihania olet tehnyt!
VastaaPoistaWow your pictures of the snow and ice are awesome. We had no snow here this winter :) Your cherry blossom is beautiful and the planting bed is a fun great idea. Happy Easter Piikko to you and your family.
VastaaPoistaHugs Maria
Hi Piikko! Your comment about the bikinis was funny, but seeing all of that snow was not! However, your sunny looking daffodils sitting on the railing of your dollhouse balcony was very Refreshing and go well with the vase of cherry blossoms, inside. We here in western Canada, have had a very mild winter, with next to no snow BUT buckets and buckets of RAIN which easily will dampen the spirit. However, TODAY the sun is shining.
VastaaPoistaHave a Happy Easter weekend :D
elizabeth
Hermosas flores, contrastan con el clima y la nieve.
VastaaPoista