maanantai 22. kesäkuuta 2020

-Keskikesä
-Midsummer

Oi, kuinka KESÄ helliikään meitä juuri nyt!
Ihana olla ulkona ja antaa auringon lämmittää.
Juhannuksena tienoilla valosta voi nauttia koko yön!
Mummin luona mökillä voi tehdä kaikkea mukavaa.
Voi herkutella
ja voi hassutella.
Ihan parasta, 
voi vain olla ja nauttia!
♥♥  ♥♥
Viva La Vida!

perjantai 5. kesäkuuta 2020

-Näyttely on avoinna jälleen!
-Exhipition is open again!

Ilouutisia!
Museot ovat avanneet ovensa.
Nukkekotikerhomme näyttely Omenapuun alla 
piti päättyä toukokuun puolessa välissä.
Näyttelymme ehti olla avoinna vain reilun viikon. 
Olimme surullisia.
Mutta onneksi tilanteet ihmisillä muuttuivat parempaan!
Näyttelymmekin sai jatkoaikaa elokuun loppuun asti.
Kävimme heti ensimmäisenä aukiolopäivänä 
tarkistamassa tilanteen.
Yhteisalueella ystävät tapasivat pitkästä aikaa. 
Ihanaa olla ihmisten ilmoilla, sanoivat hiiri-rouvat.
Lapset tuotiin puistoon leikkimään
ja me totesimme jälleen kerran,
että onpa meillä huikean upea näyttely!
Näyttely auki siis koko kesän 31.8.20 asti
Suomen Käsityön Museossa, Jyväskylän Kauppakadulla.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Kesäkuun ensimmäinen päivä meillä alkoi Kesä. 
koko viikko on ollut aurinkoista ja lämmintä. 
Uimarannoilla on nähty väkeä.
Näin on tapahtunut myös Omppulassa.
-Onpa lämmintä! 
Heitetäänkö talviturkki? Mennään mekin uimaan.
-Mitä, oletko höpsö?
Eihän meillä ole uimahousuja!
Ü
TERVEMENOA OMPPULAAN!

tiistai 26. toukokuuta 2020

-Virkkausta
-Crocheting

TweetTweet!
Viimeinkin, kevät on tullut ja melkein jo kesäkin.
Tänään on ollut lämmintä auringon paistetta, 
tulppaanit kukkivat täysillä ja 
koivuilla on jo isot hiiren korvat.
Kylmän ja kuivan kevään ajan kuluksi kokeilin virkata kukkia.
Koska viime aikoina on kotona olo ollut kovasti 'suosiossa', 
niin sainpa pikku kukkapeiton tehtyä ihan valmiiksi asti.
Virkkuukoukkuni on 0,6mm ja kaksiteho silmälasini n. -3.
Kyllä meinasi silmät mennä sikkuraan tämän kanssa!
Hauska homma joka tapauksessa. 
Saatanpa kokeilla uudestaankin.
Ihanaa kesän alkua kaikille,
pysykää terveenä,
TAKE CARE!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

-Possu vetolelu
-Piggy pull toy

Hello everybody! 
 Elämme erikoisia aikoja.
Mistä lie johtuukaan, 
mutta esimerkiksi viime viikolla
olen harjoitellut seisomista päälläni.
Enpä muista ihan viime vuosina moista tehneeni.
Ja taas tein! :D
Sunnuntai-illan viihdykkeeksi Minna piti meille taas netti työpajaa.
Tällä kertaa teimme yhdesä possu vetoleluja.
Enpä muista vetoleluakaan ennen tehneeni.
Ja taas tein!
Voi näitä erikoisia aikoja.
Lelun DIY löytyy Minnan blogilta.
Kiitos jälleen Minnalle
ja kanssa-askartelijoille kivasta kerhoillasta!
Kyllä me yhdessä selvitään tästä erikoisesta ajasta.
Vaikka sitten päällään seisten!
TAKE CARE!