5.-6.-7.
Joulukuun aloitin aukaisemalla joulukalenteristani Maria I:n yllätyksiä.
Kalenteri jatkui kolmella Tiina H:n luukulla:
Kaksi banaanilaatikollista tarpeellisuus tavaroita.
Tuoksuva tilkkutyyny, kangasta ja nauhaa.
Maljakko, alusta ja namusia kulhossa.
Kuten Maria I, Tiinakin on hemmotellut minua ihan piloille asti.
Sillä tässä ei suinkaan ole kaikki, mitä Tiinan joulupussista löytyi!
En ole vielä avannut kaikkia paketteja,
joten mitä niistä kuoriutuu, näytän teille myöhemmin.
joten mitä niistä kuoriutuu, näytän teille myöhemmin.
KIITOS TIINA YSTÄVÄNI
kaikista näistä ihanuuksista!
♥
Tänä(kin) vuonna kova kiire iski minulle kalenterien kanssa.
Tällä kertaa löytyy ihan oikea syykin. ;D
Nimittäin NukkisYstävien näyttely Käsityön museon ikkunagalleriassa.
Aikaa rakentamiseen kului tietysti jonkin verran. Ja energiaa!
Niinpä kalenterilahjojeni kuvaaminen hieman ontui.
Kaikista tekemistäni on kuitenkin olemassa jotain kuvaa.
Ja ne kuvat näytän teille sitten kuun lopuksi, kunhan kaikki luukut on avattu.
TERKKUJA! ♥















