torstai 11. joulukuuta 2014

-Kolme joulukalenteri-luukkua Tiinalta
-X-mas swap with Tiina

5.-6.-7.
Joulukuun aloitin aukaisemalla joulukalenteristani Maria I:n yllätyksiä. 
 Kalenteri jatkui kolmella Tiina H:n luukulla:
Kaksi banaanilaatikollista tarpeellisuus tavaroita.
Tuoksuva tilkkutyyny, kangasta ja nauhaa.
Maljakko, alusta ja namusia kulhossa.

Kuten Maria I, Tiinakin on hemmotellut minua ihan piloille asti.
Sillä tässä ei suinkaan ole kaikki, mitä Tiinan joulupussista löytyi!
En ole vielä avannut kaikkia paketteja,
joten mitä niistä kuoriutuu, näytän teille myöhemmin.
KIITOS TIINA YSTÄVÄNI
kaikista näistä ihanuuksista! 
Tänä(kin) vuonna kova kiire iski minulle kalenterien kanssa.
Tällä kertaa löytyy ihan oikea syykin. ;D
Nimittäin NukkisYstävien näyttely Käsityön museon ikkunagalleriassa.
Aikaa rakentamiseen kului tietysti jonkin verran. Ja energiaa!
Niinpä kalenterilahjojeni kuvaaminen hieman ontui.
 Kaikista tekemistäni on kuitenkin olemassa jotain kuvaa.
Ja ne kuvat näytän teille sitten kuun lopuksi, kunhan kaikki luukut on avattu.

TERKKUJA! ♥

tiistai 9. joulukuuta 2014

-Kaksi päivää pääkaupungissa
-Two days in the capital

HEIPPA! 
Tuli sitten visiteerattua pääkaupungissa.
Sunnuntai aamulla aikainen herätys ja bussiin.
Hyvin sujui kaksi ja puoli tuntinen matka.
Tosin vähän meni niska mutkalle siinä bussin penkillä pilkkiessä.
Perillä kohteessa olin kello yhdeksän.
Aika hiljainen on Suomen pääkaupunki tuohon aikaan sunnuntai aamuna!

Onneksi Nukke- ja Nalle markkinoitten ovet aukesivat 
jo kymmeneltä, ja pääsin sisälle lämpimään.

 Minulla ei ollut mitään markkinaostos suunnitelmia. 
Koitan ajatella, että hankin vain semmoisia asioita, joille tiedän heti paikan ja käyttöä.
No joo, eihän se tietenkään aina onnistu, 
mutta jotain rotia sitä pitää itselleen tässä hyrskyn myrskyssä koittaa laittaa. :D
Tässä hankintani markkinoilta.
Kaksi posliinikulhoa myyjältä, jonka pöytä oli siellä oikealla takareunalla.
Päivänvarjo ja kirjailtu pussukka ovat melko varmasti Anna-Liisan käsialaa. 
(En nyt ihan ollut tarkkana myyntipöytien kanssa.) 
Lankoja, ostin samaisesta pöydästä ja mukava juttutuokiokin oli siinä kirjailuihin liittyen. 
Illalla kotona vähän harmitti, kun en ostanut enemmän lankoja ja lisää eri värejä.
TERKKUJA KAIKILLE
ketä tapasin markkinoilla!

 Sitten pääkaupunki vierailuni pääasiaan.
Joka ei siis ollut em. minimarkkinat!
Viime syksynä poikani muutti Helsinkiin.
Nyt kahden päivän aikana meillä oli tarkoitus viettää 
äiti-lapsi viikonloppua.
Ja niinhän me vietettiin. 
Laiskoteltiin pitkä aamu kotosalla, käytiin ulkona syömässä ja kahvilla.
Katseltiin keskustan tärkeimmät näyteikkunat
ja maanantaina sateisessa säässä avatut Tuomaanmarkkinat.
Vähän katselin joulusalaisuuksiakin,
mutta niistä juttelin vain tämän herran kanssa.

Mukavasti meni pari päivää näin vapaalla 
ja tuli vietettyä sitä kuuluisaa laatuaikaa lapsen kanssa.
Lapsen, joka kaikesta päätellen vaikuttaa jo melko lailla aikuiselta.
Toisaalta, kun mieheen iskee nostalgia koris-pelin äärellä lelukaupassa,
niin äidin täytyy tehdä mitä äidin täytyy tehdä.
Eli hemmotella esikoistaan!
Tai kuvitelkaa....
Mitäs jos toi olis vetässy itku-potku-raivarit siinä Tigerin käytävällä!?
smileysmileysmiley 
HAVE A GREAT WEEK EVERY ONE!

lauantai 6. joulukuuta 2014

-Hyvää syntymäpäivää Suomi!
-Happy birthday Finland

Ulkona on sateista ja pimeää, mutta tänään, 
Suomen syntämäpäivänä, 
valot syttyvät ikkunoille juhlan kunniaksi.
Rauha on asettellut ikkunalleen perinteiset kaksi kynttilää.
Ja miksikö kynttilöitä on kaksi?
Tämän päiväisistä lehdistä olen lukenut arkistotutkija Juha Nirkon mietteitä asiasta: 
"– Kahden kynttilän on selitetty viittaavan esimerkiksi kotiin ja isänmaahan.
– Toisaalta kaksi sopii parhaiten tavalliseen vanhaan ikkunatyyppiin.
Yksi tai kolme olisivat toispuoleisia ja neljä jo aikamoista tuhlausta." 
Niin tai näin,
Mukavaa, kun on perinteitä!
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

torstai 4. joulukuuta 2014

1-2-3-4-MORE!

Jingle bells, jingle bells...
Here starts my X-mas calendar 2014.
 
Some of the gifts are still on their way. 
And some I have opened already.
Ü
A loooooong time ago 
sent me a thick envelope full of lovelies.
 I opened most of the packets immediately. 
But can you believe...
I left four packets to wait for December and the first days of my x-mas calendar.
This evening I opened the last packet
and I feel so spoiled.
Look at these:
At first, the Irish pub!
Isn't it irresistible?!
And it goes perfectly with my houses that I bought from London 30 years ago.
Maria also sent me a heart shaped bowl where I've set a tree.
Rauha have a new baking bowl and whisk now
and beautiful things for her relaxing moments.
Maria knows how to knit pretty dresses for babies. 
She knitted a purple dress for a baby girl. 
My new baby doll was very happy to have warm dress for winter. 
Unfortunately I don't have a photo of the baby with her dress 
because she is a part of our Show.
Instead I show you the toys what Maria has made for the baby.
Fortunately I have an other photo from our Show
There you can see a blue jumper that Maria knitted for a little boy.
I think he look very handsome.
I also think that the boy fancies some candy. :)
And MORE!
All these things I have unwrapped from the tiny packets.
They all will find their place in my projects.
I already know that the little boy will love that rock collection.
 Ü
 Maria, you are a treasure!
THANK YOU 
so much for your warm friendship and 
of course for these lovely gifts!
XXX
piikko