perjantai 1. helmikuuta 2013

Suomen ihanin Nukkekoti-blogi 2012 on löytynyt
Finland's the most adorable DH-blog is found

Nukkekoti wikillä on syksyn ja talven aikana etsitty
  Suomen ihaninta Nukkekoti-blogia.
 Etsinnän tulokset ovat nyt selvillä. 
 Minun Söpökatunikin pääsi kisaan mukaan.
Iloisena ja onnellisena huomaan, 
että olette äänestäneet blogini KYMPPI-sakkiin.
Eikä mihin tahansa sakkiin, vaan 
loistavien, taitavien, luovien, pitkänlinjan tekijöiden, nukkisalan kehittäjiöiden 
ja ennenkaikkea IHANIEN minirakentajien ja blogintekijöiden sakkiin!

ISOT ONNITTELUT
Marialle!
 Hänen bloginsa
 Nukkekoti Väinölä
sai kisassa ansaitusti eniten ääniä!

blogeille, jotka jakoivat seuraavat hienot sijoitukset.
 SÖPÖKATU sijoittui sijalle seitsemän.

 ILOISIA TERVEISIÄ
 kaikille ihanille nukkekoti-bloggaajille!

Meillä on valtava määrä upeita nukkekoti-harrastajia.
On ilo seurata erilaisia blogejanne, sekä oppia ja saada uusia ideoita kauttanne.
Haluan painottaa sanaa erilainen. Sillä minusta tuntuu,
 että nukkekoti-'piirissä' on ymmärretty ja hyväksytty erilaisuuden voima.
Ei ole tärkeintä, että harrastaja on mitä taitavin tahi tuottelijain tekijä,
tärkeintä on nauttia tekemisestä.
Erilaisuuden hyväksyminen antaa kaikille rohkeutta ja vapautta tehdä itse
ja iloita omasta, sekä kanssa sisarien/veljien tekemisestä ja onnistumista.
Tähän porukkaan on mukava kuulua.
IHANIA OOTTE!
IHAN JOKAINEN!
JJMINIT-blogilta löytyy äänestäjien perusteluja
kymmenelle eniten ääniä saanneelle blogille.

Ja näin perustelitte Söpökatua:
Söpökadulla on iloinen ja hyväntuulinen fiilis, ja blogi tuo hymyn huulille.  Rauhan ja Ilonan ajankohtaisia hassutteluja on ilo seurata! * Tällä blogilla voi seurata kahden siskoksen Rauhan ja Ilonan elämää hauskasti ja mielenkiintoisesti kerrottuna. Aina tulee hyvälle mielelle :) :) * Tarinat ovat hauskoja, valokuvat hyviä ja blogi itsessään kaunis ja lämminhenkinen. Rauhan ja Ilonan tempauksia on hauska seurata ja aina heillä on jotain uusia ja ihmeellisiä nukkekodin esineitä, vaateita, huonekaluja, ruokia jne. Söpökatu vain on ihana maailmansa! :) * Se on niin ihana, kauniit hempeät värit. Kaunista, hauskaa ja mutkatonta! * Kuvat ja tarinat ovat mukaansatempaavia. Kirjoittaja on todella taitava tarinankertoja ja käyttää hauskoja kielikuvia. * Pirteä, uusiutuva ja  ajankohtainen ulkoasu. * Iloista leikkimieltä roppakaupalla ;) * Ihania pikkuriikkisiä tavaroita nukkiskerhon kekkereissä tehtynä. Monipuolista kuvausta Rauhan ja Ilonan elämästä maalla ja kaupungissa. Luonnonläheinen ote. Myös otettu huomioon usealla kielellä kerrotut tarinat, jokaiselle jotakin. Ihania kuvia ja elämän makuisia matkakertomuksia missä ikinä Rauha ja Ilona ovatkaan matkustelleet. Kaiken kaikkiaan aivan IHANA ja PARAS! * Ihanan värikästä elämää * Blogissa on hauskasti kirjoitettu Rauhan ja Ilonan leppoisesta elämästä ilman kiirettä. Blogin ulkoasu päivittyy kivasti huomioiden vuodenaikojen vaihtelut. Paljon kivoja kuvia nukkekotijutuista sekä mainiosta perheen Neco-kissasta pienten tarinoiden kera. Blogissa on rento ote nukkekotiharrastukseen, tekemisen ilo ja söpöys sekä ripaus vaaleanpunaista välittyy myös lukijalle.* Blogi on hauskasti kerrottu ja sieltä saa kivoja ideoita. Vaikka en ole vielä nukkekotiharrastaja, alan blogin ansiosta innostua omasta nukkekodista.

Näillä perusteluilla,
olen niin voittaja!

KIITOS
kaikille Söpökatua äänestäneille!
Kiitos kannustuksesta ja kauniista sanoistanne!
piikko

maanantai 28. tammikuuta 2013

Nukkis-Ystävät-Tammikuun kerho
DH-friends-January's club meeting

Tammikuun kerhossa Nukkis-Ystävien aiheena oli 
 kukkapylväät ja kukkapöydät.
Minä sain kerhossa (melkein) valmiiksi yhden kukkapylvään. 
Huomasin heti, että pylvään yksi jalka jäi lyhyeksi. 
Tämä ei tietenkään ole minun vikani. 
Vaan takkatikkutehtaan puutteellisen laadunvalvonnan.
-Pitäisiköhän tehdä reklamaatio: Tikuistanne ei saa suorassa olevia kukkapöytiä...  ;D
No ei hätää! Ystävät neuvoivat ottamaan käyttöön vanhan kikan, 
eli paperitukko jalan alle.
Toimii! Kukkapöytäni on nyt aivan suorassa. Ei heilu, eikä huoju.
Kotona tein kaverin ensimäiselle.
Viherkasvi vasemmalla/plant on left-made by Tiina
Viherkasvi oikealla/plant on right-OHJE/TUTORIAL/Les miniatures de Victoria
Kokeilin vielä toisenlaistakin pöytä mallia.

 Kerholaisten kukkapöydät tehtiin
Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien lehdessä 1/2013 olleella ohjeella.
Lehti ilmestyi juuri sopivasti ennen kerhopäiväämme,
Aivan kuin olisi meitä varten suunniteltu. : )
Kiitos paljon lehdestä ja ohjeesta!

Nukkis-Ystäville terkkuja!
Odotan jo kovasti seuraavaa tapaamistamme.

ANTOISAA VIIKKOA KAIKILLE!
BON WEEK!

piikkoKippurassa lattialla nauramassa

lauantai 26. tammikuuta 2013

- Kotitekoisia marmeladeja
- Homemade marmelades

 Viime viikolla
PIENI SAMMAKKO-blogin KIKKA
esitteli meille blogillaan tekemiään ihananmakeita 
ystävänpäivä kakkuja ja pikkuleipiä.
Jostainpa juolahti mieleeni marmaledin teko.
Kysäisin Kikalta, josko kokattaisi yhdessä sokeriherkkuja.
Minä aloitin valmistamalla vadelmasydämiä ja mansikkakuulia.
 Kikka oli minua paljon nopeampi.
 Hänellä oli jo kauniit sydämen muotoiset rasiat täynnä sydänmarmeladeja,
 kun minä vasta näitä suunnittelin.

Alunperin minulla oli mielessä ohueksi kaulitusta fimo-levystä
reijittimellä tehdyt marmeladikuviot.
Mutta... No, ei onnistunut eilen.
Vaan ei se mitään. Otin käyttöön vanhat konstit.
 Tämän ohje on peräisin Saaralta.
Eli, pieniä muovihelmiä-> liimaa-> suolaa-> Marmeladia!
Helppoa! :) 
Kikka puolestaan antoi meille MUOTINTEKO-OHJEen,
joten pitihän minunkin tähän juttuun joku ohjekuva liittää. ;D
Vadelmasydämet ovat kakunkoristeita.
Ja mikä tekee näistä marmeladeistani otsikon mukaisesti kotitekoisia?
Maku?
No, ei! :D 
Vaan, että tehtaassa tehdyt ovat kaikki saman muotoisia ja kokoisia....

KIITOS KIKKA, 
oli hauska tehdä karamellejä kanssasi!

PS: Kiitos myös muotti-ohjeesta. 
Lupaan yrittää tätä uudestaan fimojeni kanssa,
heti kun saan hommattua muotinteko-ainetta.

MAKEAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!
HAVE A SWEET WEEKEND!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Juhlan aika! It is time to celebrate!

SÖPÖKATU 
3 vuotta! 3 years! 3 años!
Voiko olla totta,
että siitä on jo kolme vuotta, kun aloitin tämän Söpökatu-blogini!?
Niin se vaan aika rientää, kun on hauskaa! 
Minulla ainakin on ollut. Ü
Tuntuu aivan uskomattomalta, että tämä on 297. blogi postaukseni. 
Novoihyvänenaikatavaton ja OMG!
Mistä näitä juttuja oikein tulee??? ;D
Tällä hetkellä Söpökadulla on huimat 353 lukijaa!!! 
Enpä osannut aloittaessani kuvitellakaan, että niin moni löytää blogilleni.
Mutta ihanaa, kun olette löytäneet!
Viimeisimpänä mukaan tulleita ovat
TUITELI, SIRKKA ja LINA
TERVETULOA!WELCOME!
On juhlan aika!  It is time to celebrate!
Juhlajuomaksi, minä, Rauha ja Ilona tarjoamme
TEILLE KAIKILLE
Nukkekotiyhdistyksen 'Maison de poupée'-vuosikerta viinejä.
Olkaapa hyvät!
KIITOS, 
on niin hauskaa, kun juhlitte kanssamme!
-Kiitos Yhdistykselle viinilähetyksestä!-
 
Kolme vuotta sitten, samaan aikaan blogin aloittamisen kanssa,
 koekasasin ensimmäisen nukkekotini, Aurinkoinen 1:sen.
Tänään, juhlan kunniaksi, otin talon osat taas esiin laatikostaan.
Kolmessa vuodessa olen saanut osat pintamaalattua ja...
No, ei sitten muuta. (lol)
Mutta kyllä se tästä, kyllä se tästä...
Kuha myö yhes ollaan ja tehään!
RAUHA: Täällähän näyttää ihan hyvältä. Ei puutu enää paljon.
ILONA: Totta! Vain pari pikku asiaa enää, kuten
 katto, sisäkatot, ikkunat, ovet, ulkoseinät, lattiat,
sisäseinät, valot, kalusteet, matot, koristeet......
RAUHA: Heiheihei-hei! Meillä on kuitenkin jo uuni!
ILONA: Totta taas! Ja sitä paitsi, 
NYT JUHLITAAN!
KIITOS, 
KUN POIKKESITTE  SÖPÖKADULLE!
LET'S CELEBRATE!
 GRACIAS POR TU VISITA!
THANK YOU FOR YOUR VISIT on SÖPÖKATU!
Nähdään pian!
See you soon!
Hasta pronto!
piikko 
Ü
Rauhan saappaat-HANNA H.
Ilonan raidalliset neuleet ja lapaset-KATRI V.
Fb-Nukkekotikirppikseltä