Näytetään tekstit, joissa on tunniste Forssan markkinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Forssan markkinat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Forssa 2012

Lauantaina päivällä 'kahden siskon kerho' lähti ajelemaan kohti kesän kohokohtaa, eli
Hotelliyön ja kunnon aamupalan jälkeen olimmekin sunnuntai aamuna 
vetreänä ja hyvässä iskussa odottamassa markkinapaikan ovien avautumista.
Iloisissa ja tiivissä tunnelmissa aloimme heti sisälle päästyämme tekemään ostoksia.
Ü
HANNAN eläinvalikoimasta valkoinen kisu halusi heti muuttaa meille.
 Terkkuja Hannalle! Miau!
 Ü
SAARAN pöydässä oli tarjolla kaikkea tarpeellista.
Hyttyskarkotetta (ei ole koskaan mukana kun tarviin), 
lihaliemikuutioita (mun ruuanlaiton pelastus ja aina loppu), 
eskimo puikkoja (I♥ice cream) 
ja tietysti kissanhiekkaa kissanpentua varten.
C U Saara!
Ü
Sitten oli suuntaus SIRKUN pöytään.
Haaveissa oli saada ovi, jonka olin bongnnut Sirkun blogilta.
Vaan ovet olivatkin myyntihitti ja minä jäin ilman....
Kaunis sängynpääty sen sijaan päätyi ostoskassiini ja
 päätynee Rauhan sängynpäädyksi varmaankin päätyhuoneeseen.
No, nyt päättyi päätyjuttu! ;D
Tervehdys Tupasvillasatuun!
TIINAN myyntipisteessä oli tarjolla kauniita käsintehtyjä keramiikka astioita.
Vaaleanpunaisista maljakoista olin Tiinan kanssa hieronut kaupat jo aikaisemmin.
Paikka näille on katsottuna tulevassa kukkakaupassani.
 KIITOS Tiina kivasta illallisseurasta! Terkkuja ja nähdään!
Ü
Sitten oli vuorossa markkinoiden erityis ohjelmanumero.
MARIAn kirjan
'NUKKEKOTI Väinölän tapaan'
julkaisemistilaisuus.
Yhdessä nostimme maljan, jonka jälkeen pääsimme hankkimaan 
oman kappaleemme tästä uudesta kirjahyllyn karkista.
Kotona selailin kirjaa oikein kunnolla kannesta kanteen, ja taas takaisin.
Nostinpa toisenkin maljan Marialle kirjan kunniaksi:
Onnea ja Kiitos!
Ü
Tämä oli kolmas kertani Forssan markkinoilla.
Joka kerta sää on hellinyt markkinaväkeä lämmöllään.
Tänäkin vuonna päivästä muodostui kesän kuumin päivä.
Aikamme markkinapöytiä kierreltyämme päätimme 'raikastua' ulkoilmassa.
No, ilmankosteus ei paljon raikastanut, kauniit maisemat kylläkin.
Päädyimme Kankaisen kangaskauppaan...
Jaa-a, oli siinä toisella siskolla valinnanvaikeutta 
kaikkien ihanien kangaspakkojen ja tilkkujen paljoudessa.
Toinen sisko sen sijaan valitsi ihan helposti  ;D neljä erilaista kangaspalaa. ;DD
-Miks meillä ei ole kotona Kankaista? We want Kankainen.....!
Ü
Kankaisen jälkeen palasimme takaisin markkinapaikalle.
Ulkona juotiin kahvit ja syötiin letut mansikkahillolla ja kermavaahdolla.

Ja sitten uusi kierros:
SUSANNAN pöydästä löytyi tällä kertaa pari mukavaa tarvikepussia ja kukkakranssi.
Terkkuja Susannalle!
Ü
NUKKEKODIN ja LELUN kaupasta ostin kukkalankaa
ja uusimman Miniaturas-lehden.
Tämä olikin kiva numero, kun sisälsi kuvia Andulucian minimessuilta missä vieraillimme kesäkuussa.
POSSU PONNEKKAAN herkkupuodista löytyi tuliaisia Rauhalle ja Ilonalle:
herkullisen raikkaat kesädrinksut!
Elise ja Feliziina, nostetaanpa maljat...
Kesälle!
Markkinapäivämme viimehetkilllä huomasin 
pikkuruisen teepussin ja aluslautasen MIRKAN pöydässä.
Tämä oli pieni löytö! Kiitti Mirka!
Ü
Sitten...
näimme jotain todella tarpeellisen näköistä välineistöä.
Näistä harjoista voi varmasti tehdä jotain minijuttuja.
Paljon, PALJON terveisiä molemmille harjamyyjille!
Pöytänro pääsi unohtumaan, ajatukset vissiin karkasivat...
puristamme polvilumpioitamme edelleen yhteen... ;DDDD
Ü
Sitten vielä viimeinen ostos JOHANNAN pöydästä
Terveiset ja Onnenkissan onnen toivotukset!
Miniversio-onnenkissa oli ihan 'must' ostos,
sillä viimeviikolla sain samanlaisen kissan tuliaisina itäisiltä kaukomailta.

TERKKUJA maailmanympärimatkaajille! 
Vilkuttakoon kissa meille kaikille paljon onnea ja RAHAA!
Ü
TERVEISET ELINALLE!
Onnea kirja projektillesi! 
Oli hauska tavata. :-)
Ü
Lopuksi 'jäniskevennys':
Illalla markkinoilta kotipihaan saapuessani minua oli parkkipaikalla vastassa jänis!
Ja hei, me asutaan kaupungissa. :-)

KIITOS 
MARKKINAJÄRJESTÄJILLE!
♥Tykättiin♥taas♥

TERKKUJA KAIKILLE
tavatuille ja tapaamattomille!
Ü

tiistai 26. heinäkuuta 2011

My Mini weekend
Part 2. Old-time toy market
Wanhan ajan lelumarkkinat-Forssa

Mini viikonloppuni jatkui sunnuntaina Forsassa.
Hotellin aamupalan jälkeen suuntana oli tietenkin
Markkinoilla oli taas,
todellakin,
aivan mahtavaa!
Paljon iloisia ihmisiä, runsaasti katseltavaa ja 
aivan upeita tavaroita myytävänä.
Valinnan vaikeus oli tälläkin kertaa 'kamalan ihanaa':)

Johanna ja Sirpa Järvenpään pöydästä löytyi kivikissa 
ja  'MuuMuu' laktoositon maitojuoma.
Leealta ostin Turun sinappia ja Pepsodenttia.  
Tiinalta on kukkataulu ja  Tiinan kammarin Tiinalta maalaissämpylät. 
Lontoo kirja, pariisinkartta tyyny ja
rikkonainen kananmuna ovat Susannan luomuksia.
Saapa nähdä milloin ja miten nämä kitit valmistuvat. 
Ei näitä kuitenkaan voinut vastustaa. 
Kuuluvat siis sarjaan 'pakko saada'
ja olivat kirjoitettu ylös ostoslistaani.
Ikkunanpoka kitti, Tiinan kammari.
Arthur-pikkunukkis kitti, Susanna.
Johannan pöydän olin merkannut messukarttaan 
ja suuntasin sinne heti alkuun. 
Silti en ehtinyt nähdä vilaustakaan sinikuvioisista leikkulaudoista. 
No, ei se mitään, tykkään sitruuna- ja appelsiinijutuista 
ja appelsiini leikkuualusta oli kuin tehty minulle (siis Rauhalle:).
-Niin oli kyllä se Johannan tekemä hieno kaappikin, 
joka meni lopulta minulta sivu suun. 
Olkoon onnellinen se, ken tuon kaapin nyt omistaa.Ü
Kannelinen purkki on myös Johannan  tekemä. 
Sille on jo paikka Rauhan keittiössä...
Kunhan hänen keittiönsä  joskus valmistuu.
Tällä hetkellä purkki on minun keittiöni hyllyssä.
Marian pöydästä löytyi espanjalainen Miniaturas-lehti.
Lehdet ovat aina ostoslistallani.
Tämän lehden keskiaukeamalla on Marian Väinölä upeina kuvina.
  Marialta ostin muistoksi pienen pitsitaulun sakseineen.
Lisäksi vielä joitain ostoksia ja tuliaisia. 
Terkkuja näiden myyjille ja tekijöille!

Kiitos järjestäjille ja myyjille näistä mukavista markkinoista!
TERKKUJA
kaikille tapaamilleni blogikaverille
ja muille tutuille,
oli kiva tavata!

Seuraavia markkinoita odotellen,
piikko

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Markkinamuistoja Forssasta

                          
Niinpä se vaan minutkin ajatti
Wanhanajan lelumarkkinoille Forssaan.
Myyjiä ja ostajia oli paljon ja ulkona mitä
ihanin aurinkoinen lomasää.
Etukäteen olin merkannut kartalle
Juliannan ja Loten pöydät.
Halusin ehdottomasti Juliannan tekamän kukkopurkin Lahdesta ostamani
Little things-rasian kaveriksi.
Keväällä Lahdessa näin Loten tekemät
iki-ihanat luistimet.
Tällä kertaa ne oli pakko saada. Onnistuin!:D
     Juliannan nikkaroima tuoli ja peltipurkit.
     Loten tekemät kaunoluistimet.
Mirka Salosen pikkuruiset pyykkipojat ja hymypatsaat.
Patsaat ovat tuliaisia Lahden markkinoilta.
Kirjat ja karkkeja. Kirjat ovat Susannan luomuksia
Karkki herkkujen tekijä Linda löytyy Villa Viserryksetä.
Rauha harrastaa myös vesijumppaa, niinpä
vesijuoksuvyö oli todellinen löytö!
Kiinanruusujakin voisi alkaa kavattaa....
Kati Alanen lupasi tulla apuun jos taimia ei ala syntyä.

Sellaiset olivat markkinat minun osaltani.
Nyt sitten odotellaan seuraavia....